Virheetön

Täydellisyys tarkoittaa virheettömyyttä. Perfektionistille virhe on elämä loppu. Virhe on niin häpeällinen, että sitä pitää välttää kaikin keinoin. Ei voi olla huono, pitää olla täydellinen. Ei keskinkertainen, sinne päin, vaan juuri oikein. Havahduin viime vuoden aikana siihen, etten muistanut, milloin olisin viimeksi kunnolla epäonnistunut. Joko muistini tallensi kovalevylle vain onnistumisia tai en ollut uskaltanut kokeilla asioita, joissa voisin epäonnistua. Lahjattomat harjoittelee on ollut mottoni niin kauan kuin muistan. Minulla ei ole ollut kärsivällisyyttä harjoitella uutta taitoa. On pitänyt olla heti hyvä kaikessa. Olen tehnyt asioita, joita on kiva tehdä. Asioita, joissa olen hyvä. Olen välttänyt kaikkea, missä en pärjää. Joukkueurheilu on ollut pahinta, mitä tiedän. Kammottaa ajatus näyttää, miten huono olen tai että olisin vastuussa koko joukkueen epäonnistumisesta. Vasta nyt olen oivaltanut, että on kokeiltava uusia asioita. Sitä kautta löytää ne intohimon lähteet, jotka kenties oli jo unohtanut elämästään. Tai löytää ne uudet asiat, joita ei olisi koskaan aiemmin uskaltanut kokeilla. Olen alkanut tehdä asioita, joita tekee mieli kokeilla, mutta joiden tekeminen ensimmäistä kertaa jännittää. Jännittää mennä ensimmäistä kertaa uuteen paikkaan, jossa ei tunne ketään. Joka kerta tulen voittajana kotiin. Lisää tätä! Kaikki luovuudesta jotain tietävät toistavat samaa asiaa. On uskallettava olla huono, jotta voi olla hyvä. Täydellisyyden tavoittelija ei uskalla olla luova, koska riskinä on epäonnistua, erottua joukosta, nolata itsensä, olla huono. Viiteentoista vuoteen en uskaltanut kirjoittaa mitään, vaikka kirjoittaminen oli nelivuotiaasta asti ollut intohimoni. Luulin, että minulla ei ole enää mitään sanottavaa. Oikeasti en uskaltanut ottaa riskiä epäonnistua tai antaa persoonani näkyä. On vapauttavaa antaa itselle mahdollisuus olla huono. ”Better done than good” on Elizabeth Gilbertiltä oppimani motto ja vihdoin se alkaa näkyä tekemisessäni. Viikon aikana olen päästänyt käsistäni tekstejä, joita entinen minä olisi viilannut viikosta toiseen ja lopulta karsinut kaiken persoonallisuuden viilauksillaan. Nyt lähetän verkkoja vesille ajatuksella, että joku tärppää, kun tarpeeksi monta lähettää. On ainakin paljon rennompaa ja hauskempaa lähetellä kuin entisellä pilkunviilaajalla. Ehkä alan kohta olla valmis kokeilemaan jopa niitä joukkuelajeja.