Vaihto

Suomessa on ollut kapea käsitys ihmisten osaamisesta. Jokaisella pitäisi olla yksi ammatti tai osaamisalue, johon keskittyä. Kaikenlainen hyppiminen omalta tontilta muualle on haihattelua tai päättämättömyyttä. Täysi-ikäisyyden kynnyksellä pitäisi osata valita oma ala loppuiäksi ja mihin kouluun hakea opiskelemaan. Eikä sitten mennä enää muuttamaan mieltä, jos huomaakin valinnan menneen ihan metsään. Jos työhistoria on täynnä erilaisia töitä, onko se rikkaus vai keskittymiskyvyttömyyttä? Jos on työskennellyt pitkään ulkomailla, onko se rikkaus vai hidaste, kun ei tunnekaan Suomen pieniä verkostoja? Jos on tehnyt vuosien tai vuosikymmenien uran yhdellä alalla, onko se rikkaus vai mitätöityykö osaaminen toisella alalla? Ehkä asenteet ovat vapautumassa. Sen verran paljon liikehdintää on ympärillä tai sitten olen alkanut ympäröidä itseäni alanvaihtajilla.