virhe

Luova ääni

Opitko elämäsi varrella, ettet ole luova tai taiteellisesti lahjakas?

Saitko etsiä luovaa ääntäsi?

Vai pitikö sinun seurata toisten ääntä?

Tehdä niin kuin kaikki muutkin.

Myötäillä ehkä auktoriteetin ääntä.

Opitko parhaiten, mitä ei saa tehdä?

Opitko välttämään ja korjaamaan virheitä?

Saitko vapaasti kokeilla?

Ilman sääntöjä.

Ilman että kukaan opettaa.

Autettiinko sinua löytämään oma tapasi tehdä?

Oma ääni löytyy kokeilemalla.

Tekemällä.

Ilman, että kukaan vertailee tai arvostelee.

Miltä tuntuisi löytää oma ääni?

Mitä jos vain alkaisit kokeilla?

Vaikka salaa kaikilta.

Entä jos sinun äänesi onkin ainutlaatuinen?

Uskallatko antaa sen näkyä ja kuulua?

Se on erilainen kuin kenenkään muun.

Se on sinun äänesi.

Virheiden taakka

Millaisen mallin olet saanut epäonnistumiselle?

Oletko oppinut kantamaan virheitä mukanasi?

Painaako epäonnistumisten taakka hartioitasi?

Jos teet väärän päätöksen, jäätkö siihen kiinni?

Tarraudutko siihen kaikilla voimillasi ja annat sen sitoa energiaasi?

Tuleeko epäonnistuminen vielä vuosien jälkeen mieleesi vai osaatko päästää siitä irti?

Jos kaadut, jäätkö tuntemaan syyllisyyttä kaatumisesta vai nousetko ylös ja jatkat matkaa?

Olen kerännyt virheitä reppuuni.

Lisäpainona virheiden tekemisen pelko.

Ei niitä edes niin paljon siellä ole, mutta silti kannan turhaa taakkaa mukanani.

Aina välillä otan sieltä yhden lähempään tarkasteluun ja laitan takaisin reppuun.

En ole osannut luopua niistä. Kuin ne olisivat arvokkain omaisuuteni.

Haluan oppia jättämään epäonnistumiset matkan varrelle.

Ottaa opit talteen, mutta jättää virheet tien reunaan.

Jos ei tee mitään, ei tee virheitäkään, mutta ei tule onnistumisiakaan.

Jäljelle jää vain virheiden pelossa elämätön elämä.

Tämä Arnoldin puhe havahdutti minut.

Jos epäonnistuu, voikin vaan nousta ylös ja jatkaa tekemistä.

Ei tarvitse raahata epäonnistumisia mukana.

Kaadan reppuni tyhjäksi virheistä ja epäonnistumisen pelosta.

Aloitan uuden matkan kevyt reppu selässäni.

Jatkossa otan mukaani vain oppeja ja onnistumisia.

Virheetön

Täydellisyys tarkoittaa virheettömyyttä. Perfektionistille virhe on elämä loppu. Virhe on niin häpeällinen, että sitä pitää välttää kaikin keinoin. Ei voi olla huono, pitää olla täydellinen. Ei keskinkertainen, sinne päin, vaan juuri oikein. Havahduin viime vuoden aikana siihen, etten muistanut, milloin olisin viimeksi kunnolla epäonnistunut. Joko muistini tallensi kovalevylle vain onnistumisia tai en ollut uskaltanut kokeilla asioita, joissa voisin epäonnistua. Lahjattomat harjoittelee on ollut mottoni niin kauan kuin muistan. Minulla ei ole ollut kärsivällisyyttä harjoitella uutta taitoa. On pitänyt olla heti hyvä kaikessa. Olen tehnyt asioita, joita on kiva tehdä. Asioita, joissa olen hyvä. Olen välttänyt kaikkea, missä en pärjää. Joukkueurheilu on ollut pahinta, mitä tiedän. Kammottaa ajatus näyttää, miten huono olen tai että olisin vastuussa koko joukkueen epäonnistumisesta. Vasta nyt olen oivaltanut, että on kokeiltava uusia asioita. Sitä kautta löytää ne intohimon lähteet, jotka kenties oli jo unohtanut elämästään. Tai löytää ne uudet asiat, joita ei olisi koskaan aiemmin uskaltanut kokeilla. Olen alkanut tehdä asioita, joita tekee mieli kokeilla, mutta joiden tekeminen ensimmäistä kertaa jännittää. Jännittää mennä ensimmäistä kertaa uuteen paikkaan, jossa ei tunne ketään. Joka kerta tulen voittajana kotiin. Lisää tätä! Kaikki luovuudesta jotain tietävät toistavat samaa asiaa. On uskallettava olla huono, jotta voi olla hyvä. Täydellisyyden tavoittelija ei uskalla olla luova, koska riskinä on epäonnistua, erottua joukosta, nolata itsensä, olla huono. Viiteentoista vuoteen en uskaltanut kirjoittaa mitään, vaikka kirjoittaminen oli nelivuotiaasta asti ollut intohimoni. Luulin, että minulla ei ole enää mitään sanottavaa. Oikeasti en uskaltanut ottaa riskiä epäonnistua tai antaa persoonani näkyä. On vapauttavaa antaa itselle mahdollisuus olla huono. ”Better done than good” on Elizabeth Gilbertiltä oppimani motto ja vihdoin se alkaa näkyä tekemisessäni. Viikon aikana olen päästänyt käsistäni tekstejä, joita entinen minä olisi viilannut viikosta toiseen ja lopulta karsinut kaiken persoonallisuuden viilauksillaan. Nyt lähetän verkkoja vesille ajatuksella, että joku tärppää, kun tarpeeksi monta lähettää. On ainakin paljon rennompaa ja hauskempaa lähetellä kuin entisellä pilkunviilaajalla. Ehkä alan kohta olla valmis kokeilemaan jopa niitä joukkuelajeja.