tunteet

Tunteet kehossa

Mihin piilotit surusi?

Sen, joka oli liian suuri surtavaksi.

Surun, jonka käännät vihaksi itseäsi kohtaan.

Mihin piilotit vihasi?

Sen, jota et anna itsesi tuntea.

Vihan, joka läikkyy yli äyräiden heikkona hetkenäsi.

Mihin piilotit yksinäisyytesi?

Sen, joka sai sinut suojaamaan sydämesi.

Yksinäisyyden, joka pitää sinut vieläkin erillään muista.

Mihin piilotit rakkautesi?

Sen, jota vaille jäit, kun olisit sitä tarvinnut.

Rakkauden, jota et vieläkään usko ansaitsevasi.

Mihin piilotit pelkosi?

Sen, joka olisi lamauttanut sinut kokonaan.

Pelon, joka estää sinua elämästä elämääsi.

Kaikki ne ovat kehossasi.

Odottavat, että kohtaisit ne.

Vapauttaisit itsesi tuntemaan.

Elämään.

Pelon suojassa

Voita pelkosi!

Pelko on vihollinen, joka pitää kukistaa.

Odotat hetkeä, jolloin pelko vain katoaisi.

Pelko ei katoa.

Pelko on ystäväsi.

Se haluaa sinun parastasi.

Pelko on pieni arka ystäväsi, joka suojelee sinua tuntemattomalta.

Pelko yrittää saada sinut pysymään tutussa ja turvallisessa.

Voit yrittää vastustaa pelkoa, mutta vastustaminen vain lisää sen voimaa.

Kun hyväksyt pelon ja annat sen tulla nähdyksi, se rauhoittuu.

Välillä voit rypeä pelon seurassa ihan antaumuksella.

Anna itsesi viettää kokonainen päivä piilossa peiton alla peläten kaikkea.

Seuraavana päivänä seuraa yleensä rohkeiden tekojen vuoro.

Kuuntele, mitä pelolla on sanottavaa, mutta älä anna sen päättää puolestasi.

Se ei tiedä, mihin kaikkeen sinä pystyt.

Pelko kasvaa sitä suuremmaksi, mitä oikeampaan suuntaan olet menossa.

Se huutaa sitä kovemmalla äänellä, mitä enemmän sydämesi on elossa.

Sydämesi on haavoittuvainen, joten pelko yrittää suojella sitä.

Pelko yrittää suojella sinua ilolta ja onnelta, jos olet tottunut kärsimykseen.

Pelko asuu vain menneessä tai tulevassa.

Tässä hetkessä ei ole pelkoa.

Sinä itse annat mielesi vaeltaa menneisyyden tai tulevaisuuden pelkojesi luo.

Voit myös opetella olemaan läsnä tässä hetkessä.

Voit hengittää itsesi tähän hetkeen.

Löydät rohkeuden silloin, kun pelkäät eniten sitä, että mikään ei muuttuisi.

Epäonnistumistakin enemmän saatat pelätä, että onnistut.

Eniten kuitenkin pelottaa elämätön elämä.

Mitä kaikkea hyvää jätät pelkosi vuoksi kokematta?

Suora selkäranka

Usko voi muuttua tiedoksi oman kokemuksen kautta.

Tällä viikolla uskoni skolioosini syystä muuttui tiedoksi.

Yläasteella selkärankani alkoi kääntyä mutkalle.

Sain muovikorsetin selkäni ympärille estämään mutkien kasvua.

Vankilan, jota pidin ylläni kaksi vuotta.

23 tuntia vuorokaudessa.

Se oli lääketieteen keino estää selkääni kasvamasta enemmän vinoon.

Skolioosin syytä ei tiedetä, joten toimittiin parhaalla tiedossa olevalla tavalla.

Annettiin tukea selälle, jotta se ei kasvaisi enempää vinoon.

Selkärankani oli kuin mutkainen joki.

Korsetilla estettiin jokea tekemästä syvempiä mutkia.

Toisilla selkä leikattiin.

Mutkat olivat niin syviä, ettei korsetista ollut apua.

Vankila esti kaiken luonnollisen liikkeen selässäni.

Yläasteella, jolloin jokaisella on niin monta syytä piiloutua.

Minulla oli yksi syy enemmän.

Vaikka pääsin eroon korsetista, jatkoin sen kantamista.

Selkäni oli oppinut, miten se ei pääse liikkumaan.

Vieläkin tunnen, miltä panssari tuntuu kehoni ympärillä.

Selkäni on ollut rikki.

Selkä on ollut minun heikoin lenkkini.

Kehoni tuki on ollut jaloissa, kun sitä ei ole ollut selässä.

Tällä viikolla selkärankani suoristui.

Skolioosin syy olikin tunne.

Niin vahva tunne, että osa siitä on saattanut siirtyä suvun perintönä.

Tunne, joka oli saanut selän lihakset kääntämään selkärankaani vinoon.

Tällä viikolla Rosen-hoidossa löysin tuon tunteen.

Kun itkin tunteen vapaaksi, selkäni suoristui.

Yli kahteenkymmeneen vuoteen selkärankani on nyt ensimmäistä kertaa suora.

Rosen-menetelmän avulla olen löytänyt jokaisen vaivani takaa vanhan tunteen.

Entä jos sairauksien takana onkin tunne, jota ei ole voinut tuntea?

Se muuttaisi ihan kaiken.

Kun oireiden sijasta voitaisiin hoitaa syytä.

Selkärankani on nyt suora.

Kehoni tuki on lantiossa ja selässä.

Siellä, missä sen kuuluu olla.

Ihmisen keho on ihmeellinen.

Kaiken takana oli tunne.

Surun vierellä

Siinä se on kulkenut vierelläni.

Odottanut sanaakaan sanomatta, että huomaisin sen.

Tehnyt tilaa äänekkäämmille.

Jotta voi rauhassa sanoa sanottavansa.

Se on antanut pelon ja vihan viedä kaiken huomioni.

Vihan alla se on odottanut vuoroaan.

Odottanut niin kauan, kunnes tulee aivan hiljaista.

Se koputtaa olkapäähäni ja sanoo, että meillä olisi puhuttavaa.

Se on odottanut sopivaa hetkeä, että olen valmis kohtaamaan sen.

Surun, jonka vuoksi olen ollut vihainen.

Surun, joka on ollut pelon takana.

Surun siitä, mitä olen menettänyt.

Surun siitä, mitä ilman olen jäänyt.

Surun, jota en ole surrut.

Surun, jota ilman en ole kokonainen.

Otan surua kädestä ja jatkamme matkaa yhdessä.

Kyyneleiden jälkeen on taas helpompi hengittää.

Sanojeni elämä

Sanani elävät omaa elämäänsä.

Ne ovat minusta peräisin, mutta eivät ole minun.

Sanani ovat kulkeneet paikkoihin, joissa en itse ole käynyt.

Ne ovat ehtineet esitellä minut jo kauan ennen kohtaamista.

Sanani koskettavat ihmisiä, joita en ole koskaan tavannut.

Niistä puhutaan, vaikken ole itse kuuntelemassa.

Sanani tekevät näkymätöntä näkyväksi.

Ne osuvat haavaan, jonka on tarkoitus parantua.

Sanani sanoittavat asioita, joille ei ole löytynyt sopivia sanoja.

Ne herättävät kyyneleitä, jotka ovat odottaneet vapautumistaan.

Sanani nostavat kylmiä väreitä.

Ne antavat lohtua ja turvaa.

Ihmeellisintä kaikista, sanani antavat rohkeutta muuttaa elämän suuntaa.

Ne auttavat löytämään vastauksen kysymykseen.

Kiitos sinulle, joka annat sanoilleni tarkoituksen ja elämän.

Umpikuja

Kuinka pitkään haluat pitää itsesi umpikujassa?

Paikallaan pysyminen on muutoksen tuskaisin vaihe.

Kun tiedät, että sinulla ei ole tulevaisuutta siellä, missä olet nyt.

Silti pidät itsesi siellä, missä kärsit eniten.

Estät itseäsi liikkumasta eteenpäin.

Tutussa helvetissä tiedät, millainen elämä sinulla on edessäsi.

Olet niin tottunut kärsimykseen, että se tuntuu turvalliselta.

Tiedät, että ainoa oikea suunta on pois.

Etkä silti uskalla.

Kääriydyt kärsimyksen viittaan, josta on tullut sinun suojasi.

Kuvittele olevasi vuoden päästä siellä, missä olet nyt.

Miltä se tuntuisi?

Haluatko todella kokea sen tunteen?

Tiedät, miltä elämä umpikujassa tuntuu.

Kuvittele olevasi vuoden päästä jossain muualla.

Miltä se tuntuisi?

Haluaisitko saada kokea sen tunteen?

Mitä vielä odotat?

Mitä tunnet silloin, kun vihdoin uskallat?

Hyvinvoinnin anatomia

On hyvinvointia tai pahoinvointia.

On vain hyvinvointia elämässä.

Elämä tapahtuu työssä tai vapaa-ajalla.

Ihminen on sama ihminen niin työssä kuin vapaa-ajalla.

Ihminen voi hyvin, kun

- hän voi olla sellainen kuin on,

- hän on siellä, missä haluaa olla ja

- hän tekee asioita, joita haluaa tehdä.

Ihminen voi pahoin, kun

- hän ei voi olla sellainen kuin on,

- hän ei ole siellä, missä haluaa olla tai

- hän ei tee asioita, joita haluaa tehdä tai tekee asioita, joita ei halua tehdä.

Ihmisellä on tunteet.

Ihminen tuntee koko ajan, niin työssä kuin vapaa-ajalla.

Jos ihminen tukahduttaa tunteensa, ne patoutuvat kehoon jännitykseksi.

Keho oireilee, kun ihminen toimii vastoin itseään.

Pahoinvointi syntyy, kun ihminen toimii vastoin itseään.

Pahoinvointi kasvaa sitä suuremmaksi, mitä pidempään ihminen toimii vastoin itseään.

Pahoinvointi kasvaa, mitä enemmän ihminen joutuu hylkäämään itseään.

Hyvinvointi lisääntyy, mitä kokonaisempana ihminen saa olla oma itsensä.

Elämässä - työssä ja vapaa-ajalla.

Inspiraatio

Luovan työn parhaita puolia on, että ihan kaikkea voi käyttää inspiraationa.

Niitä synkimpiäkin päiviä, kun itkee saavillisen kyyneleitä keittiön lattialla eikä edes jooga auta nousemaan murheen alhosta.

Kun tunnen olevani kuilun pohjalla, taiteilijaminä hykertelee, että tästä saa niin hyvää materiaalia tuleviin kirjoituksiin.

Kun en näe valoa synkän pilven alla, yrittäjäminä ajattelee, kuinka tämäkin tunne auttaa palvelemaan mentoroitaviani paremmin.

Kun on itse päässyt pimeyden toiselle puolelle, pystyy samaistumaan toisen tunteisiin

Kun on itse rämpinyt pelon suossa epävarmuudessa, tietää tarkalleen, miltä toisesta tuntuu muutoksen keskellä.

Saan eniten inspiraatiota tunteista.

Kun tunne pääsee vapauteen, antaa se aina inspiraatiota sanoille.

Tunnemyrkyistä riittää kirjoitettavaa pitkään.

Suurimmat luovuuden purkaukset ja vaikuttavimmat runot tulevat Rosen-hoidon jälkeen.

Kun kehosta vapautuu vanhaa, syntyy valtavasti tilaa luovuudelle.

Muscles of inspiration.

Inspiraatio on sisäänhengitystä.

Kun voin hengittää vapaammin, luovuudella on tilaa virrata kehoon.

Virittyminen

Voit valita, miten virityt katsomaan maailmaa.

Valitsetko pelon vai toivon?

Voit valita, miten virityt uusiin asioihin.

Valitsetko pelon vai uteliaisuuden?

Voit valita, miten virityt tulevaisuuteen.

Valitsetko pelon vai luottamuksen?

Voit valita, miten virityt kohtaamaan epävarmuuden.

Valitsetko pelon vai uskon?

Voit valita, miten virityt näkemään toisen ihmisen.

Valitsetko pelon vai rakkauden?

Voit valita, miten virityt uuteen päivään.

Valitsetko pelon vai innostuksen?

Muutoksen pelko

Ihminen ei halua muutosta.

Muutos ja tuntematon pelottaa, joten on helpompaa pysyä tutussa ja turvallisessa.

Tutussa kärsimyksessä tai tunnottomuudessa.

On vaivattomampaa elää unessa kuin herätä todellisuuteen.

Todellisuus paljastaa kaikki tavat, miten toimii vastoin omaa tai toisten parasta.

Ihminen ei halua muuttua.

On helpompaa pysyä vanhoissa tavoissa ja elää automaattiohjauksella.

On helpompaa nähdä itsensä olosuhteiden vankina kuin tunnistaa oma vastuu muuttaa elämäänsä.

On helpompaa turruttaa tunteensa.

Elää elämää, joka on kärsimystä tai jossa mikään ei tunnu miltään.

Ihminen on valmis muutokseen vasta, kun kärsimys tulee sietämättömäksi tai kyllästyy tunnottomuuteen.

Kun mikä tahansa muutos on muutos parempaan.

Muutoksen matkalla voi tulla hetkiä, että haluaisi takaisin uneen, missä kaikki oli helpompaa.

Kunnes muistaa kärsimyksen tai tunnottomuuden.

Tunteen siitä, kuinka elämä valui hukkaan.

Kukaan ei sano, että muutos olisi helppoa.

Kun ensimmäistä kertaa saa yhteyden unohtamiinsa tunteisiin, on varma siitä, että kannatti ottaa se ensimmäinen askel.

Kannatti jatkaa eteenpäin askel kerrallaan.

Kehoni kartta

Olen ollut kehoni vanki lähes koko elämäni. Tietämättäni. Olen kantanut ylläni haarniskaa, jonka olemassaolosta en tiennyt. Olen kohdellut kaltoin kehoani, vaikka se on suojellut minua. Olen karttanut liikuntaa, syönyt mitä sattuu ja ollut välittämättä kehoni viesteistä, vaikka se on kannatellut minua, vienyt elämässä eteenpäin ja ollut lapseni ensimmäinen koti.

Voisin piirtää kehoni kartan, joka sisältää koko historiani. Kaikki kolhut ja tunteet, jotka ovat jättäneet jälkensä. Kehoni on sulkenut sisäänsä tunteet, joita en ole sillä hetkellä voinut tai osannut tuntea. Se on pitänyt muistoja poissa tietoisuudesta, yrittänyt suojella minua parhaansa mukaan. Samalla kaikki nuo piilotetut tunteet ovat rajoittaneet elämääni niin monella tavalla, että vasta niistä vapauduttuani olen tajunnut olleeni vankina.

Miten paljon kehomme muistaakaan asioita. Asioita, jotka olimme mielessämme unohtaneet. Kokonainen elämä kehon muistissa.

”Lihasjännitys on mielessä. Katso, mistä voisit päästää irti. Mistä pidät vielä kiinni? Mistä voisit hellittää?”

Ensimmäinen yinjoogatunti avasi minulle täysin uuden maailman. Olin siihen asti kuvitellut, että selkä- ja hartiakipu johtuu kahdeksan tunnin istumisesta ja huonosta työergonomiasta. Että jäykkyyteni on vain liikunnan puutetta. Ja sitten joku sanoo, että jännitys on mielessä.

Eteentaivutus jalat suorana edessä. Tarvitsin jalkojeni päälle viisi tyynyä, jotta pystyin nojaamaan rennosti eteenpäin viiden minuutin ajan. Alaselkä jumitti, reisiä kiristi. Rautakanki yritti taipua eteenpäin siinä vain heikosti onnistuen. Tähän taipumattomuuteen olin törmännyt kerta toisensa jälkeen koko elämäni. Joogaopettaja taivutti päänsä polviin helpon näköisesti ja mietin, onnistunko tuossa ikinä.

”Ota kolme syvää sisään- ja uloshengitysparia. Katso, mistä voisit vielä päästää irti.”

Toisella tunnilla tarvitsin enää pari tyynyä. Ei ollutkaan kyse siitä, etten ollut yrittänyt tarpeeksi. Olin yrittänyt liikaa. Yrittänyt venyä liikaa. Töissä ja elämässäni. Suorittanut jonkun toisen elämää ulkoisten odotusten mukaan. Ratkaisu ei ollutkaan yrittää enemmän vaan vähemmän. Hellittää. Päästää irti.

Siitä yinjoogakurssista alkoi matka kehoni syövereihin. Matka, joka muutti elämäni suunnan täysin. Matka, joka muutti minut omaksi itsekseni. Matka, jonka määränpäänä oli aito minä, kaikkien jännitysten, rajoitteiden ja uskomusten alla.

Koko aikuisikäni olin kärsinyt kroonisista niska- ja selkävaivoista. Olen käyttänyt tuhansia euroja hierontaan, fysioterapiaan, OMT-fysioterapiaan, kiropraktiikkaan, osteopatiaan ja vyöhyketerapiaan. Olen kokeillut lihasrelaksantteja, buranaa, piikkimattoa ja -tyynyä, lämmintä kauratyynyä, käynyt kuntosalilla, jumpassa, harrastanut astangajoogaa, pyytänyt äitiä tai puolisoa hieromaan hartioita. Mikään ei tuonut kuin hetken helpotuksen, sillä kaikki nuo hoitivat oireita, ei syitä.

Vasta yinjooga ja Rosen-menetelmä olivat avain, joilla pääsin käsiksi ongelmien syihin. Vasta kun aloin tiedostaa jännityksiä ja pystyin päästämään niistä irti, kehosta alkoi vapautua tunnemuistoja, jotka ovat olleet kaikkien kipujen ja kireyksien syynä.

Lonkankoukistajat oli ensimmäinen paikka, josta tunnemuistoja alkoi nousta tietoisuuteen. Itkin yinjoogan jälkeen lähes tunnin hysteerisesti. Sain valokuvamaisia muistikuvia lapseni sairauden ajalta. Itkin hetkeä, jolloin lääkärit selittivät lapseni syöpädiagnoosia. Silloin olimme mieheni kanssa olleet tyynen rauhallisia. Minä kirjoitin muistiinpanoja, lääkärit kertoivat hoitokaavioista. Kaikki se pelko, jonka voisi kuvitella tuolla hetkellä purkautuvan itkuna kerääntyi kehooni. Olin rauhallinen, ajattelin järkevästi ja menimme keskustelun jälkeen takaisin lapsemme luo potilashuoneeseen. En itkenyt kertaakaan tuona päivänä. Itkin sitäkin enemmän vuoden päästä, kun tunne vapautui joogan avulla.

Aloitin tutkimusmatkan kehooni. Aloin venytellä välillä parikin kertaa päivässä. Venyttelin, kohtasin lihaksista nousevat kivut ja itkin olohuoneen lattialla. Itkun jälkeen olin täysin rento, en tuntenut jännitystä missään. Alaselkäni valahti lattialle, kun ennen itkua se oli kaartunut jännittyneenä ylöspäin. Olo oli vapautunut ja olin joka kerta kiitollinen, että tunne oli päässyt ulos.

Kävin kerran viikossa yinjoogassa joogakoulu Shantissa. Itkin joogamatolla omassa rauhassani taustamusiikin peittäessä hiljaisen nyyhkytykseni. Tunnin jälkeen olin silmät punaisina itkusta ja ajatukset kiinni mieleen nousseissa muistoissa. Joka kerta vähän vapaampi. Kun olin itkenyt kaikki lapseni syöpään liittyvät itkut, mieleen alkoi putkahdella muistoja työvuosista, yläasteelta, lapsuudesta. Kuorin valekerroksia ympäriltäni yksi kerrallaan. Itku teki hyvää, se päästi tunteet vapaaksi.

Marion Rosenin kehittämä Rosen-menetelmä tuntui siltä kuin olisin päässyt kotiin. Läsnäoleva hellä kosketus paljasti kehostani jännityksiä, joista en ollut edes tietoinen. Hoidon aikana ne lihakset saavat turvallista huomiota, jotka ovat jääneet vaille huomiota silloin kuin olisin sitä tarvinnut.

Mielen rajoitukset olivatkin kaikki kehossa, vaikka olin yrittänyt ratkoa niitä ajatusten voimalla. Virheiden tekemisen pelko oli luovuuden esteenä selässä. Selkänikamissa oli muistot kaikista niistä kerroista, jolloin oma ääneni oli hiljennetty. Vasta tunteet kohdattuani sain oman ääneni takaisin ja löysin vapauden kirjoittaa. Jopa skolioosi oli kehon tapa suojella minua yläasteella, kun opin piilottamaan itseni. Selän mutkat ovat suoristuneet, kun sinne patoutuneet muistot ovat päässeet tietoisuuteen.

Yläselkäni nikamat ovat olleet niin kiinni toisissaan, että selkä on ollut täysin taipumaton. Löysin selästäni mustan laatikon täynnä vihaa. Olin lukinnut laatikkoon elämäni vihat, kun en osannut ilmaista sitä ulospäin. Käänsin vihan sisäänpäin, kun olin pienenä päättänyt, etten koskaan suutu tai raivostu. Edelleen yläselkäni tulee ensin kipeäksi ja vasta sen jälkeen tajuan, että olen vihainen jostain.

Kivut hellittävät, kun kohtaan piilottamani tunteet. Olen padonnut pelkoni alaselkään tiheiksi sedimenteiksi ristiluun kohdalle. Jos eteentaivutus ei onnistu, tiedän pelkääväni jotain. Ne kuukaudet, kun en töissä pystynyt lainkaan istumaan selkäkivun takia olivatkin kehoni viestejä pelosta. En osannut tunnistaa viestejä, koska olin minulla ei ollut minkäänlaista yhteyttä kehooni.

Uusissa tilanteissa tunsin, kuinka niskani jäykistyi kivikovaksi. Kallonpohjaa kiristi, päätä jomotti ja niska oli niin terästä, ettei pehmeydestä ollut tietoakaan. Aloin ymmärtää, että kipu on uusien tilanteiden pelkoa. Hartioiden välissä oli patti, joka esti tunteiden kulkemisen sydämen ja pään välillä. Kontrolli, joka esti tunteiden vapaan liikkumisen kehon ja mielen välillä. Olin elänyt päässäni tehden järkeviä valintoja enkä kuunnellut tunteitani tai kehoni merkkejä.

Kaikkien kireyksien ja rajoittuneen liikkeen takana on ollut padottuja tunteita. Kun tammikuussa kaaduin ja loukkasin käteni, lääkäri varoitteli, että käsi ei ehkä koskaan suoristu ennalleen. Rosen-hoidossa käden lihaksista vapautui pelko, syyllisyys ja yksinäisyys kaatumisen hetkellä. Kun lihakset pystyivät hellittämään suojelevan otteensa, käsi suoristui täysin.

Lihakset ovat salanneet minulta tunteita, joita en sillä hetkellä voinut tuntea. Ne ovat suojanneet ja pitäneet puoliani. Muistaneet puolestani asioita, jotka itse halusin unohtaa. Vasta kun kehoni päästää irti salaisuuksista ja antaa muistojen nousta tietoisuuteeni, se on voinut hellittää otteensa. Näen mistä olen pitänyt kiinni tietämättäni. Kiinni pitämiseen sitoutunut energia vapautuu käyttööni, kun lihakset voivat vihdoin rentoutua.

Keho on viisas. Se päästää tietoisuuteen vain ne asiat, jotka olen valmis kohtaamaan. Joka kerta kun vanha tunne vapautuu, keho asettuu uuteen todellisuuteen. Näen, miksi olen toiminut niin kuin olen. Ymmärrän, miksi en ole voinut toimia millään muulla tavalla.

Olen päässyt kosketuksiin aidon minäni kanssa. Olen löytänyt sen, kuka olen ilman ponnistelua, ilman jännitystä. Kehon, mielen ja sielun yhteys kiehtoo minua koko ajan enemmän. Opiskelen Rosen-menetelmää ja joogaopettajaksi ja ihmettelen ihmiskehon upeutta matkani edetessä.

Aina löytyy uusia kireyksiä, mutta tiedän, että vapaus löytyy kehosta. Ratkaisut mielen ongelmiin ovat kehossa. Kaikki on meissä itsessämme. Kaikki on kehossa.

Huomiopeli

Janoamme huomiota.

Haemme huomiota, jota emme ole saaneet.

Pelaamme huomiopeliä, jossa mikään määrä huomiota ei ole riittävästi.

Tärkeintä on saada lisää huomiota.

Enemmän on parempi ja määrä korvaa laadun.

Kaikki keinot ovat sallittuja huomion maksimoimiseksi.

Suunnittelemme ja laskelmoimme tekemisiämme saadaksemme huomiota.

Huomiolla on arvoa, joka voi tuoda leivän pöytään ja euroja tilille.

On oltava brändi, jonka sisältö on ennakoitavaa ja erottuvaa.

Siksi varomme tekemästä asioita, jotka voisivat viedä huomion pois.

Huomiota saanut alkaa optimoida, ettei vain ärsytä ketään.

On perustettava toinen tili, jossa voi julkaista vapaasti haluamaansa sisältöä.

Samalla menetämme osan siitä aitoudesta, joka alun perin oli huomion arvoista.

Janoamme huomiota ruudun takaa.

Samalla saatamme unohtaa tärkeimmän huomion oikeassa elämässä.

Sen jonka määrää ei voi mitata.

Päästä irti

Elämme harhassa, että voisimme päästää irti vanhasta vain tahdonvoimalla.

Vaikka kuinka päätämme ja yritämme, epäonnistumme.

Pidämme kiinni ja haluaisimme päästää irti.

Syytämme itseämme mielen heikkoudesta.

Yritämme taas ja päädymme puristamaan entistä kovemmin.

Toiset näkevät, miten kiinni olemme vanhassa.

Ihmettelevät, miksi emme jo hellitä otettamme.

Tiedostamaton pitää meitä otteessaan.

Miten voisit päästää irti, jos et tiedä, mistä pidät kiinni?

Mielen rajoitukset eivät ole mielellä hallittavissa.

Ne ovat tiedostamattomina tunteina kehossa.

Piiloutuneena lihasjännitykseksi, alitajunnan uumeniin.

Lihakset ovat jännittyneet tapahtumista, jolloin emme ole saaneet turvallista huomiota.

Kun emme ole voineet tuntea vapaasti.

Niin kauan kuin vanha tunne on patoutuneena kehoon, se rajoittaa elämäämme.

Keholla on ollut syynsä suojella meitä.

Emme oikeastaan itse pidä kiinni vanhasta. Lihakset tekevät sen puolestamme.

Vasta kun ne saavat kaipaamansa huomiota, ne voivat hellittää.

Antaa tiedostamattoman tulla tietoisuuteen.

Päästää irti.

Aina ei ole kiinni tahdonvoimasta, että pidät kiinni vanhasta.

Vapaus voi löytyä kehon kautta.

Rosen-menetelmä ja yinjooga ovat antaneet minulle vapauden.

Mistä sinun kehosi voisi päästää irti?

Selän anatomiaa

Selkäranka sisältää koko elämämme.

Minun selkärankani on mutkainen.

Mutkien kohdalla olen väistellyt tunteita, tapahtumia ja ihmisiä.

Väistänyt sivurooliin omassa elämässäni.

Alimmissa kaulanikamissa on ollut iso patti, joka hokee ”pitäisi, pitäisi, pitäisi”.

Kontrollin portti, joka on estänyt tunteiden virtaamisen sydämestä mieleen.

Ei ihme, että hartiat ovat olleet kovat ja tunnottomat.

Kaikki tunteet ovat jääneet padon taakse jumiin.

Yläselän rintanikamissa on ollut musta laatikko täynnä padottua vihaa.

Nikamat niin kiinni toisissaan, että niiden välissä ei ole ollut liikettä.

Teräspanssari, joka on estänyt tuntemasta ja ilmaisemasta vihaa, suuttumasta ja raivostumasta.

Alemmissa rintanikamissa on ollut piilopaikkani, luola kohonneena muita nikamia korkeammalle.

Kuin olisin paennut taaksepäin. Väistänyt iskuja vyön alle.

Ristiluun kohdalla elämäni pelot ovat kerrostuneet tiheiksi sedimenteiksi.

Kun yläselkä kipeytyy, tiedän olevani vihainen jostain.

Kun keskiselkä kipeytyy, tiedän piiloutuvani jotakin.

Kun alaselkä kipeytyy, tiedän pelkääväni jotain.

Kiitän selkääni kaikesta, miltä se on minua suojellut ja mitä se on minulle paljastanut.

Opettelen tuntemaan tunteet ilman, että selkäni tarvitsee ilmoittaa niistä minulle.

Lupaan pitää siitä parempaa huolta.

Olen päässyt takaisin oman elämäni päärooliin.

Millaisen historian sinun selkäsi muistaa?

24. Tunnekuvakirja

Kirja, joka kuvaa tunteiden vuoristoradan matkalla omaksi itseksi, miltä tuntuu hylätä ulkoiset vaatimukset ja hypätä oman elämänsä ohjaimiin.

24. Camilla Tuominen: Tunnekuvakirja - Tunnesekamelskasta tunteiden ymmärtämiseen

Camillan kirja kuvaa ja sanoittaa täydellisesti parin vuoden aikana kokemani muutoksen.

Vaikka oma tarinani on aivan toinen, ovat tunteet yhteisiä.

Tunsin olevani vääränlainen, väärässä maailmassa ja eläväni jonkun toisen elämää.

Kun sisäinen tuska kasvaa riittävän suureksi, lopulta ei ole muuta vaihtoehtoa kuin muuttua.

”Ymmärsin, että se viimeinen, jonka päälle kaikki tämä paha olo kaatui, oli viaton lapseni. Minun huono oloni, murehtiminen, stressi, kaikki tulisi heijastumaan lapseni kasvuun ja kehitykseen.”

Minut pysäytti lapseni sairastuminen. Elämä on liian arvokas tuhlattavaksi suorittamiseen ja kärsimykseen.

Opin kuuntelemaan sisäistä ääntäni. Opin tunnistamaan tunteeni ja kunnioittamaan niitä. Löysin luovuuden ja taiteilijan itsestäni.

Pelkäsin hypätä tuntemattomaan, mutta vielä enemmän pelkäsin, että mikään ei muuttuisi.

”Oli pelottavampaa jäädä kuin lähteä.”

Hypättyäni huomasin laskeutuneeni jaloilleni.

Jokaisen tarvitsee kulkea oma matkansa itse, mutta maailma on täynnä inspiraatiota ja saman kokeneita.

Lukiessani nauroin löytäessäni samat mietelauseet, joita olin kirjoittanut muistikirjaani, kirjat, joita olin lukenut ja puheet, joita kuunnellut.

Elämä ohjaa kyllä eteenpäin, kun pitää silmät avoimena ja tarttuu tilaisuuksiin.

Maalaus

Maalaan sanoilla. Ripottelen ajatuksia sanoiksi, sanoja lauseiksi, lauseita maalauksiksi. Hengitän sanojen tahtiin. Sinä olet kanssani maalari. Ilman sinua maalaukseni ei ole valmis. Maalaat sanoillani mieleesi kuvan. Kuva herättää sinussa tunteita. Tunnet, että sanani ovat juuri sinulle. Ehkä tunnet, että kirjoitan sinusta. Jokainen maalaa sanoistani erilaisen taideteoksen. Yhdistää kuvaan kokemuksia, tunteita, tapansa katsoa maailmaa. Maalaan teoksen, joka on minulle merkityksellinen. Lähetän maalaukseni maailmalle. Sen jälkeen se on vapaa muuttumaan. Toivon, että sanani saavat sinut hengittämään samaan tahtiin kanssani.

Unelma

Haluatko saada toisen ihmisen sädehtimään? Kysy häneltä, mitä hän tekisi työkseen, jos kaikki olisi mahdollista. Näet sellaisen loisteen, jonka voimalla tiedät esteiden väistyvän, kun hän pääsee toteuttamaan unelmaansa. Voit myös saada vastaukseksi epäuskoisen hiljaisuuden. Jos ensimmäistä kertaa alkaa miettiä unelmiaan, järki saattaa pyyhältää paikalle nopeasti esittämään vastalauseitaan. Silloin kysy uudestaan. Kysy niin monta kertaa, kunnes näet toisen silmissä loisteen ja sisäisen palon. Haluatko saada itsesi sädehtimään? Kysy itseltäsi, mitä tekisit, jos kaikki olisi mahdollista. Älä mieti, onnistutko, mistä saat elannon, mitä muutkin sanovat, ei ole koulutustakaan, olet liian vanha tai nuori, liian sitä tai liian vähän tätä. Kuvittele unelmasi ja kirjoita ne ylös. Kirjoita unelmien työpäivästäsi, keskity tunteisiin, tunnelmiin, haluamiisi yksityiskohtiin, miltä sinusta tuntuu, kun unelma on toteutunut. Ei tarvitse vielä tietää tarkasti, mitä tulet tekemään. Kirjoita käsin, sillä käsi on yhteydessä sydämeen. Unelmat asuvat sydämessä. Laita kirjoituksesi talteen. Muista merkitä päivämäärä. Kun luet tekstin myöhemmin uudestaan, huomaat ottaneesi monta askelta kohti unelmaasi. Vain sen voimalla, että uskalsit unelmoida.

Sukupolvien ketju

Olemme jokainen osa sukupolvien ketjua. Omaksumme sukupolvelta toiselle siirtyneitä uskomuksia, ajatuksia, tunteita ja käyttäytymismalleja. Täysin tiedostamatta. Kasvamme sukupolvien totuuteen. Siirrämme totuutta seuraaville sukupolville. Toistamme vanhempiemme, isovanhempiemme tai esivanhempiemme tapoja, vaikka vannoimme, että teemme kaiken toisella tavalla. Ympäröivä maailma ja olosuhteet luovat oman vivahteen totuuteen, mutta ydinsanoma pysyy muuttumattomana. Olemme vain lenkki ketjussa niin kauan kuin emme tiedosta, että omaksumamme totuus ei välttämättä olekaan ainoa totuus. Voimme olla myös lenkki, joka katkaisee ketjun. Se osa ketjusta, joka alkaa kyseenalaistaa sukupolvien totuutta. Kun alkaa selvittää totuutta itselleen, näkee kaiken olevan yhteydessä toisiinsa. Asiat eivät olekaan niin mustavalkoisia kuin alunperin ajatteli. Historiaan sukeltamalla ymmärtää syyt ja seuraukset. Jokainen edeltävä sukupolvi teki parhaansa niillä olosuhteilla ja kyvyillä, joita heille oli annettu. Pystyy luopumaan katkeruudesta ja antamaan anteeksi aiempien sukupolvien teot. Pystyy hyväksymään, että siirtää monta totuutta tulevien sukupolvien kyseenalaistettavaksi. Jos pystyy muuttamaan pienenkin osan totuutta, on muuttanut oman elämänsä lisäksi tulevien sukupolvien tarinan.

Ainoa

Kunpa muistaisit aina, ettet ole ainoa. Ettet ole koskaan yksin tunteidesi kanssa, vaikka niin kuvitteletkin. Aina on joku toinen, joka on tuntenut täysin samoin. Aina on joku toinen, joka on kokenut saman menetyksen. Aina on joku toinen, joka tuntee itsensä pohjattoman yksinäiseksi. Aina on joku toinen, joka pelkää, ettei löydä paikkaansa maailmassa. Aina on joku toinen, joka ei tiedä, mitä tehdä seuraavaksi. Aina on joku toinen, joka sinnittelee osaamatta pyytää apua. Aina on joku toinen, joka piilottelee suurinta salaisuuttaan. Aina on joku toinen, joka näyttää reippaammalta kuin onkaan. Tarvitsee vain löytää se toinen. Se toinen voi löytyä lähempää kuin osaat ajatellakaan. Etsimisen voi aloittaa puhumalla. Puhu, sillä vaikeneminen kasvattaa muuria ympärillesi. Mitä pidempään vaikenet, sitä paksummaksi muuri kasvaa. Sitä yksinäisemmäksi tunnet itsesi tunteidesi kanssa. Kannattaa etsiä se toinen, jolle voit kertoa, miltä oikeasti tuntuu. Toinen, joka tietää tarkalleen, miltä sinusta tuntuu. Tunteet ovat kaikilla samanlaisia. Ja niin moni on kokenut saman kuin sinä.

Rosen-kupla

Olin kuplassa, josta haluaisin huutaa koko maailmalle ja samaan aikaan pitää kaiken itselläni.

Olo on niin pyhä ja kiitollinen, etteivät sanat riitä kuvaamaan minussa tapahtunutta muutosta.

Tunsin, miten minulta on kauan sitten katkaistu siivet. Kasvatin itselleni uudet siivet, isot ja kantavat.

Tunsin, miten olen aina kulkenut varpaillani, varoen. Sain kokemuksen, että omat jalkani kantavat.

Tunsin, miten minun on tarvinnut kontrolloida itseäni ja ympäristöäni. Ymmärsin, ettei minun tarvitse ratkaista kaikkia maailman ongelmia.

Tunsin, miten olen paennut koko elämäni epävarmuutta. Koin, miten elämä kantaa luottamuksen voimalla.

Tunsin, miten olen antanut elämäni pelkojeni kasautua tiheiksi sedimenteiksi. Näin, miten pelot karisivat pois ja tilalle tuli valoa.

Tunsin, miten olen kantanut syyllisyyttä asioista, joille en ole voinut mitään. Annoin itselleni anteeksi.

Tunsin, miten olen piilottanut itseni suojaan ilkeiltä sanoilta ja teoilta. Avasin piilopaikkani oven ja astuin ulos vapauteen.

Tunsin, miten asun vieläkin päässäni. Oivalsin, että voin löytää tien kehooni.

Tunsin, miten haluaisin olla jo valmis. Samalla hyväksyin oman keskeneräisyyteni.

Tunsin, miten kehoon piilotettujen tunteiden vapautuminen purkaa mielen rajoituksia.

Kiitos Rosen-heimoni.