tunteet

Inspiraatio

Luovan työn parhaita puolia on, että ihan kaikkea voi käyttää inspiraationa.

Niitä synkimpiäkin päiviä, kun itkee saavillisen kyyneleitä keittiön lattialla eikä edes jooga auta nousemaan murheen alhosta.

Kun tunnen olevani kuilun pohjalla, taiteilijaminä hykertelee, että tästä saa niin hyvää materiaalia tuleviin kirjoituksiin.

Kun en näe valoa synkän pilven alla, yrittäjäminä ajattelee, kuinka tämäkin tunne auttaa palvelemaan mentoroitaviani paremmin.

Kun on itse päässyt pimeyden toiselle puolelle, pystyy samaistumaan toisen tunteisiin

Kun on itse rämpinyt pelon suossa epävarmuudessa, tietää tarkalleen, miltä toisesta tuntuu muutoksen keskellä.

Saan eniten inspiraatiota tunteista.

Kun tunne pääsee vapauteen, antaa se aina inspiraatiota sanoille.

Tunnemyrkyistä riittää kirjoitettavaa pitkään.

Suurimmat luovuuden purkaukset ja vaikuttavimmat runot tulevat Rosen-hoidon jälkeen.

Kun kehosta vapautuu vanhaa, syntyy valtavasti tilaa luovuudelle.

Muscles of inspiration.

Inspiraatio on sisäänhengitystä.

Kun voin hengittää vapaammin, luovuudella on tilaa virrata kehoon.

Virittyminen

Voit valita, miten virityt katsomaan maailmaa.

Valitsetko pelon vai toivon?

Voit valita, miten virityt uusiin asioihin.

Valitsetko pelon vai uteliaisuuden?

Voit valita, miten virityt tulevaisuuteen.

Valitsetko pelon vai luottamuksen?

Voit valita, miten virityt kohtaamaan epävarmuuden.

Valitsetko pelon vai uskon?

Voit valita, miten virityt näkemään toisen ihmisen.

Valitsetko pelon vai rakkauden?

Voit valita, miten virityt uuteen päivään.

Valitsetko pelon vai innostuksen?

Muutoksen pelko

Ihminen ei halua muutosta.

Muutos ja tuntematon pelottaa, joten on helpompaa pysyä tutussa ja turvallisessa.

Tutussa kärsimyksessä tai tunnottomuudessa.

On vaivattomampaa elää unessa kuin herätä todellisuuteen.

Todellisuus paljastaa kaikki tavat, miten toimii vastoin omaa tai toisten parasta.

Ihminen ei halua muuttua.

On helpompaa pysyä vanhoissa tavoissa ja elää automaattiohjauksella.

On helpompaa nähdä itsensä olosuhteiden vankina kuin tunnistaa oma vastuu muuttaa elämäänsä.

On helpompaa turruttaa tunteensa.

Elää elämää, joka on kärsimystä tai jossa mikään ei tunnu miltään.

Ihminen on valmis muutokseen vasta, kun kärsimys tulee sietämättömäksi tai kyllästyy tunnottomuuteen.

Kun mikä tahansa muutos on muutos parempaan.

Muutoksen matkalla voi tulla hetkiä, että haluaisi takaisin uneen, missä kaikki oli helpompaa.

Kunnes muistaa kärsimyksen tai tunnottomuuden.

Tunteen siitä, kuinka elämä valui hukkaan.

Kukaan ei sano, että muutos olisi helppoa.

Kun ensimmäistä kertaa saa yhteyden unohtamiinsa tunteisiin, on varma siitä, että kannatti ottaa se ensimmäinen askel.

Kannatti jatkaa eteenpäin askel kerrallaan.

Kehoni kartta

Olen ollut kehoni vanki lähes koko elämäni. Tietämättäni. Olen kantanut ylläni haarniskaa, jonka olemassaolosta en tiennyt. Olen kohdellut kaltoin kehoani, vaikka se on suojellut minua. Olen karttanut liikuntaa, syönyt mitä sattuu ja ollut välittämättä kehoni viesteistä, vaikka se on kannatellut minua, vienyt elämässä eteenpäin ja ollut lapseni ensimmäinen koti.

Voisin piirtää kehoni kartan, joka sisältää koko historiani. Kaikki kolhut ja tunteet, jotka ovat jättäneet jälkensä. Kehoni on sulkenut sisäänsä tunteet, joita en ole sillä hetkellä voinut tai osannut tuntea. Se on pitänyt muistoja poissa tietoisuudesta, yrittänyt suojella minua parhaansa mukaan. Samalla kaikki nuo piilotetut tunteet ovat rajoittaneet elämääni niin monella tavalla, että vasta niistä vapauduttuani olen tajunnut olleeni vankina.

Miten paljon kehomme muistaakaan asioita. Asioita, jotka olimme mielessämme unohtaneet. Kokonainen elämä kehon muistissa.

”Lihasjännitys on mielessä. Katso, mistä voisit päästää irti. Mistä pidät vielä kiinni? Mistä voisit hellittää?”

Ensimmäinen yinjoogatunti avasi minulle täysin uuden maailman. Olin siihen asti kuvitellut, että selkä- ja hartiakipu johtuu kahdeksan tunnin istumisesta ja huonosta työergonomiasta. Että jäykkyyteni on vain liikunnan puutetta. Ja sitten joku sanoo, että jännitys on mielessä.

Eteentaivutus jalat suorana edessä. Tarvitsin jalkojeni päälle viisi tyynyä, jotta pystyin nojaamaan rennosti eteenpäin viiden minuutin ajan. Alaselkä jumitti, reisiä kiristi. Rautakanki yritti taipua eteenpäin siinä vain heikosti onnistuen. Tähän taipumattomuuteen olin törmännyt kerta toisensa jälkeen koko elämäni. Joogaopettaja taivutti päänsä polviin helpon näköisesti ja mietin, onnistunko tuossa ikinä.

”Ota kolme syvää sisään- ja uloshengitysparia. Katso, mistä voisit vielä päästää irti.”

Toisella tunnilla tarvitsin enää pari tyynyä. Ei ollutkaan kyse siitä, etten ollut yrittänyt tarpeeksi. Olin yrittänyt liikaa. Yrittänyt venyä liikaa. Töissä ja elämässäni. Suorittanut jonkun toisen elämää ulkoisten odotusten mukaan. Ratkaisu ei ollutkaan yrittää enemmän vaan vähemmän. Hellittää. Päästää irti.

Siitä yinjoogakurssista alkoi matka kehoni syövereihin. Matka, joka muutti elämäni suunnan täysin. Matka, joka muutti minut omaksi itsekseni. Matka, jonka määränpäänä oli aito minä, kaikkien jännitysten, rajoitteiden ja uskomusten alla.

Koko aikuisikäni olin kärsinyt kroonisista niska- ja selkävaivoista. Olen käyttänyt tuhansia euroja hierontaan, fysioterapiaan, OMT-fysioterapiaan, kiropraktiikkaan, osteopatiaan ja vyöhyketerapiaan. Olen kokeillut lihasrelaksantteja, buranaa, piikkimattoa ja -tyynyä, lämmintä kauratyynyä, käynyt kuntosalilla, jumpassa, harrastanut astangajoogaa, pyytänyt äitiä tai puolisoa hieromaan hartioita. Mikään ei tuonut kuin hetken helpotuksen, sillä kaikki nuo hoitivat oireita, ei syitä.

Vasta yinjooga ja Rosen-menetelmä olivat avain, joilla pääsin käsiksi ongelmien syihin. Vasta kun aloin tiedostaa jännityksiä ja pystyin päästämään niistä irti, kehosta alkoi vapautua tunnemuistoja, jotka ovat olleet kaikkien kipujen ja kireyksien syynä.

Lonkankoukistajat oli ensimmäinen paikka, josta tunnemuistoja alkoi nousta tietoisuuteen. Itkin yinjoogan jälkeen lähes tunnin hysteerisesti. Sain valokuvamaisia muistikuvia lapseni sairauden ajalta. Itkin hetkeä, jolloin lääkärit selittivät lapseni syöpädiagnoosia. Silloin olimme mieheni kanssa olleet tyynen rauhallisia. Minä kirjoitin muistiinpanoja, lääkärit kertoivat hoitokaavioista. Kaikki se pelko, jonka voisi kuvitella tuolla hetkellä purkautuvan itkuna kerääntyi kehooni. Olin rauhallinen, ajattelin järkevästi ja menimme keskustelun jälkeen takaisin lapsemme luo potilashuoneeseen. En itkenyt kertaakaan tuona päivänä. Itkin sitäkin enemmän vuoden päästä, kun tunne vapautui joogan avulla.

Aloitin tutkimusmatkan kehooni. Aloin venytellä välillä parikin kertaa päivässä. Venyttelin, kohtasin lihaksista nousevat kivut ja itkin olohuoneen lattialla. Itkun jälkeen olin täysin rento, en tuntenut jännitystä missään. Alaselkäni valahti lattialle, kun ennen itkua se oli kaartunut jännittyneenä ylöspäin. Olo oli vapautunut ja olin joka kerta kiitollinen, että tunne oli päässyt ulos.

Kävin kerran viikossa yinjoogassa joogakoulu Shantissa. Itkin joogamatolla omassa rauhassani taustamusiikin peittäessä hiljaisen nyyhkytykseni. Tunnin jälkeen olin silmät punaisina itkusta ja ajatukset kiinni mieleen nousseissa muistoissa. Joka kerta vähän vapaampi. Kun olin itkenyt kaikki lapseni syöpään liittyvät itkut, mieleen alkoi putkahdella muistoja työvuosista, yläasteelta, lapsuudesta. Kuorin valekerroksia ympäriltäni yksi kerrallaan. Itku teki hyvää, se päästi tunteet vapaaksi.

Marion Rosenin kehittämä Rosen-menetelmä tuntui siltä kuin olisin päässyt kotiin. Läsnäoleva hellä kosketus paljasti kehostani jännityksiä, joista en ollut edes tietoinen. Hoidon aikana ne lihakset saavat turvallista huomiota, jotka ovat jääneet vaille huomiota silloin kuin olisin sitä tarvinnut.

Mielen rajoitukset olivatkin kaikki kehossa, vaikka olin yrittänyt ratkoa niitä ajatusten voimalla. Virheiden tekemisen pelko oli luovuuden esteenä selässä. Selkänikamissa oli muistot kaikista niistä kerroista, jolloin oma ääneni oli hiljennetty. Vasta tunteet kohdattuani sain oman ääneni takaisin ja löysin vapauden kirjoittaa. Jopa skolioosi oli kehon tapa suojella minua yläasteella, kun opin piilottamaan itseni. Selän mutkat ovat suoristuneet, kun sinne patoutuneet muistot ovat päässeet tietoisuuteen.

Yläselkäni nikamat ovat olleet niin kiinni toisissaan, että selkä on ollut täysin taipumaton. Löysin selästäni mustan laatikon täynnä vihaa. Olin lukinnut laatikkoon elämäni vihat, kun en osannut ilmaista sitä ulospäin. Käänsin vihan sisäänpäin, kun olin pienenä päättänyt, etten koskaan suutu tai raivostu. Edelleen yläselkäni tulee ensin kipeäksi ja vasta sen jälkeen tajuan, että olen vihainen jostain.

Kivut hellittävät, kun kohtaan piilottamani tunteet. Olen padonnut pelkoni alaselkään tiheiksi sedimenteiksi ristiluun kohdalle. Jos eteentaivutus ei onnistu, tiedän pelkääväni jotain. Ne kuukaudet, kun en töissä pystynyt lainkaan istumaan selkäkivun takia olivatkin kehoni viestejä pelosta. En osannut tunnistaa viestejä, koska olin minulla ei ollut minkäänlaista yhteyttä kehooni.

Uusissa tilanteissa tunsin, kuinka niskani jäykistyi kivikovaksi. Kallonpohjaa kiristi, päätä jomotti ja niska oli niin terästä, ettei pehmeydestä ollut tietoakaan. Aloin ymmärtää, että kipu on uusien tilanteiden pelkoa. Hartioiden välissä oli patti, joka esti tunteiden kulkemisen sydämen ja pään välillä. Kontrolli, joka esti tunteiden vapaan liikkumisen kehon ja mielen välillä. Olin elänyt päässäni tehden järkeviä valintoja enkä kuunnellut tunteitani tai kehoni merkkejä.

Kaikkien kireyksien ja rajoittuneen liikkeen takana on ollut padottuja tunteita. Kun tammikuussa kaaduin ja loukkasin käteni, lääkäri varoitteli, että käsi ei ehkä koskaan suoristu ennalleen. Rosen-hoidossa käden lihaksista vapautui pelko, syyllisyys ja yksinäisyys kaatumisen hetkellä. Kun lihakset pystyivät hellittämään suojelevan otteensa, käsi suoristui täysin.

Lihakset ovat salanneet minulta tunteita, joita en sillä hetkellä voinut tuntea. Ne ovat suojanneet ja pitäneet puoliani. Muistaneet puolestani asioita, jotka itse halusin unohtaa. Vasta kun kehoni päästää irti salaisuuksista ja antaa muistojen nousta tietoisuuteeni, se on voinut hellittää otteensa. Näen mistä olen pitänyt kiinni tietämättäni. Kiinni pitämiseen sitoutunut energia vapautuu käyttööni, kun lihakset voivat vihdoin rentoutua.

Keho on viisas. Se päästää tietoisuuteen vain ne asiat, jotka olen valmis kohtaamaan. Joka kerta kun vanha tunne vapautuu, keho asettuu uuteen todellisuuteen. Näen, miksi olen toiminut niin kuin olen. Ymmärrän, miksi en ole voinut toimia millään muulla tavalla.

Olen päässyt kosketuksiin aidon minäni kanssa. Olen löytänyt sen, kuka olen ilman ponnistelua, ilman jännitystä. Kehon, mielen ja sielun yhteys kiehtoo minua koko ajan enemmän. Opiskelen Rosen-menetelmää ja joogaopettajaksi ja ihmettelen ihmiskehon upeutta matkani edetessä.

Aina löytyy uusia kireyksiä, mutta tiedän, että vapaus löytyy kehosta. Ratkaisut mielen ongelmiin ovat kehossa. Kaikki on meissä itsessämme. Kaikki on kehossa.

Huomiopeli

Janoamme huomiota.

Haemme huomiota, jota emme ole saaneet.

Pelaamme huomiopeliä, jossa mikään määrä huomiota ei ole riittävästi.

Tärkeintä on saada lisää huomiota.

Enemmän on parempi ja määrä korvaa laadun.

Kaikki keinot ovat sallittuja huomion maksimoimiseksi.

Suunnittelemme ja laskelmoimme tekemisiämme saadaksemme huomiota.

Huomiolla on arvoa, joka voi tuoda leivän pöytään ja euroja tilille.

On oltava brändi, jonka sisältö on ennakoitavaa ja erottuvaa.

Siksi varomme tekemästä asioita, jotka voisivat viedä huomion pois.

Huomiota saanut alkaa optimoida, ettei vain ärsytä ketään.

On perustettava toinen tili, jossa voi julkaista vapaasti haluamaansa sisältöä.

Samalla menetämme osan siitä aitoudesta, joka alun perin oli huomion arvoista.

Janoamme huomiota ruudun takaa.

Samalla saatamme unohtaa tärkeimmän huomion oikeassa elämässä.

Sen jonka määrää ei voi mitata.

Päästä irti

Elämme harhassa, että voisimme päästää irti vanhasta vain tahdonvoimalla.

Vaikka kuinka päätämme ja yritämme, epäonnistumme.

Pidämme kiinni ja haluaisimme päästää irti.

Syytämme itseämme mielen heikkoudesta.

Yritämme taas ja päädymme puristamaan entistä kovemmin.

Toiset näkevät, miten kiinni olemme vanhassa.

Ihmettelevät, miksi emme jo hellitä otettamme.

Tiedostamaton pitää meitä otteessaan.

Miten voisit päästää irti, jos et tiedä, mistä pidät kiinni?

Mielen rajoitukset eivät ole mielellä hallittavissa.

Ne ovat tiedostamattomina tunteina kehossa.

Piiloutuneena lihasjännitykseksi, alitajunnan uumeniin.

Lihakset ovat jännittyneet tapahtumista, jolloin emme ole saaneet turvallista huomiota.

Kun emme ole voineet tuntea vapaasti.

Niin kauan kuin vanha tunne on patoutuneena kehoon, se rajoittaa elämäämme.

Keholla on ollut syynsä suojella meitä.

Emme oikeastaan itse pidä kiinni vanhasta. Lihakset tekevät sen puolestamme.

Vasta kun ne saavat kaipaamansa huomiota, ne voivat hellittää.

Antaa tiedostamattoman tulla tietoisuuteen.

Päästää irti.

Aina ei ole kiinni tahdonvoimasta, että pidät kiinni vanhasta.

Vapaus voi löytyä kehon kautta.

Rosen-menetelmä ja yinjooga ovat antaneet minulle vapauden.

Mistä sinun kehosi voisi päästää irti?

Selän anatomiaa

Selkäranka sisältää koko elämämme.

Minun selkärankani on mutkainen.

Mutkien kohdalla olen väistellyt tunteita, tapahtumia ja ihmisiä.

Väistänyt sivurooliin omassa elämässäni.

Alimmissa kaulanikamissa on ollut iso patti, joka hokee ”pitäisi, pitäisi, pitäisi”.

Kontrollin portti, joka on estänyt tunteiden virtaamisen sydämestä mieleen.

Ei ihme, että hartiat ovat olleet kovat ja tunnottomat.

Kaikki tunteet ovat jääneet padon taakse jumiin.

Yläselän rintanikamissa on ollut musta laatikko täynnä padottua vihaa.

Nikamat niin kiinni toisissaan, että niiden välissä ei ole ollut liikettä.

Teräspanssari, joka on estänyt tuntemasta ja ilmaisemasta vihaa, suuttumasta ja raivostumasta.

Alemmissa rintanikamissa on ollut piilopaikkani, luola kohonneena muita nikamia korkeammalle.

Kuin olisin paennut taaksepäin. Väistänyt iskuja vyön alle.

Ristiluun kohdalla elämäni pelot ovat kerrostuneet tiheiksi sedimenteiksi.

Kun yläselkä kipeytyy, tiedän olevani vihainen jostain.

Kun keskiselkä kipeytyy, tiedän piiloutuvani jotakin.

Kun alaselkä kipeytyy, tiedän pelkääväni jotain.

Kiitän selkääni kaikesta, miltä se on minua suojellut ja mitä se on minulle paljastanut.

Opettelen tuntemaan tunteet ilman, että selkäni tarvitsee ilmoittaa niistä minulle.

Lupaan pitää siitä parempaa huolta.

Olen päässyt takaisin oman elämäni päärooliin.

Millaisen historian sinun selkäsi muistaa?

24. Tunnekuvakirja

Kirja, joka kuvaa tunteiden vuoristoradan matkalla omaksi itseksi, miltä tuntuu hylätä ulkoiset vaatimukset ja hypätä oman elämänsä ohjaimiin.

24. Camilla Tuominen: Tunnekuvakirja - Tunnesekamelskasta tunteiden ymmärtämiseen

Camillan kirja kuvaa ja sanoittaa täydellisesti parin vuoden aikana kokemani muutoksen. Vaikka oma tarinani on aivan toinen, ovat tunteet yhteisiä. Tunsin olevani vääränlainen, väärässä maailmassa ja eläväni jonkun toisen elämää. Kun sisäinen tuska kasvaa riittävän suureksi, lopulta ei ole muuta vaihtoehtoa kuin muuttua. ”Ymmärsin, että se viimeinen, jonka päälle kaikki tämä paha olo kaatui, oli viaton lapseni. Minun huono oloni, murehtiminen, stressi, kaikki tulisi heijastumaan lapseni kasvuun ja kehitykseen.” Minut pysäytti lapseni sairastuminen. Elämä on liian arvokas tuhlattavaksi suorittamiseen ja kärsimykseen. Opin kuuntelemaan sisäistä ääntäni. Opin tunnistamaan tunteeni ja kunnioittamaan niitä. Löysin luovuuden ja taiteilijan itsestäni. Pelkäsin hypätä tuntemattomaan, mutta vielä enemmän pelkäsin, että mikään ei muuttuisi. ”Oli pelottavampaa jäädä kuin lähteä.” Hypättyäni huomasin laskeutuneeni jaloilleni. Jokaisen tarvitsee kulkea oma matkansa itse, mutta maailma on täynnä inspiraatiota ja saman kokeneita. Lukiessani nauroin löytäessäni samat mietelauseet, joita olin kirjoittanut muistikirjaani, kirjat, joita olin lukenut ja puheet, joita kuunnellut. Elämä ohjaa kyllä eteenpäin, kun pitää silmät avoimena ja tarttuu tilaisuuksiin.

Maalaus

Maalaan sanoilla. Ripottelen ajatuksia sanoiksi, sanoja lauseiksi, lauseita maalauksiksi. Hengitän sanojen tahtiin. Sinä olet kanssani maalari. Ilman sinua maalaukseni ei ole valmis. Maalaat sanoillani mieleesi kuvan. Kuva herättää sinussa tunteita. Tunnet, että sanani ovat juuri sinulle. Ehkä tunnet, että kirjoitan sinusta. Jokainen maalaa sanoistani erilaisen taideteoksen. Yhdistää kuvaan kokemuksia, tunteita, tapansa katsoa maailmaa. Maalaan teoksen, joka on minulle merkityksellinen. Lähetän maalaukseni maailmalle. Sen jälkeen se on vapaa muuttumaan. Toivon, että sanani saavat sinut hengittämään samaan tahtiin kanssani.

Unelma

Haluatko saada toisen ihmisen sädehtimään? Kysy häneltä, mitä hän tekisi työkseen, jos kaikki olisi mahdollista. Näet sellaisen loisteen, jonka voimalla tiedät esteiden väistyvän, kun hän pääsee toteuttamaan unelmaansa. Voit myös saada vastaukseksi epäuskoisen hiljaisuuden. Jos ensimmäistä kertaa alkaa miettiä unelmiaan, järki saattaa pyyhältää paikalle nopeasti esittämään vastalauseitaan. Silloin kysy uudestaan. Kysy niin monta kertaa, kunnes näet toisen silmissä loisteen ja sisäisen palon. Haluatko saada itsesi sädehtimään? Kysy itseltäsi, mitä tekisit, jos kaikki olisi mahdollista. Älä mieti, onnistutko, mistä saat elannon, mitä muutkin sanovat, ei ole koulutustakaan, olet liian vanha tai nuori, liian sitä tai liian vähän tätä. Kuvittele unelmasi ja kirjoita ne ylös. Kirjoita unelmien työpäivästäsi, keskity tunteisiin, tunnelmiin, haluamiisi yksityiskohtiin, miltä sinusta tuntuu, kun unelma on toteutunut. Ei tarvitse vielä tietää tarkasti, mitä tulet tekemään. Kirjoita käsin, sillä käsi on yhteydessä sydämeen. Unelmat asuvat sydämessä. Laita kirjoituksesi talteen. Muista merkitä päivämäärä. Kun luet tekstin myöhemmin uudestaan, huomaat ottaneesi monta askelta kohti unelmaasi. Vain sen voimalla, että uskalsit unelmoida.

Sukupolvien ketju

Olemme jokainen osa sukupolvien ketjua. Omaksumme sukupolvelta toiselle siirtyneitä uskomuksia, ajatuksia, tunteita ja käyttäytymismalleja. Täysin tiedostamatta. Kasvamme sukupolvien totuuteen. Siirrämme totuutta seuraaville sukupolville. Toistamme vanhempiemme, isovanhempiemme tai esivanhempiemme tapoja, vaikka vannoimme, että teemme kaiken toisella tavalla. Ympäröivä maailma ja olosuhteet luovat oman vivahteen totuuteen, mutta ydinsanoma pysyy muuttumattomana. Olemme vain lenkki ketjussa niin kauan kuin emme tiedosta, että omaksumamme totuus ei välttämättä olekaan ainoa totuus. Voimme olla myös lenkki, joka katkaisee ketjun. Se osa ketjusta, joka alkaa kyseenalaistaa sukupolvien totuutta. Kun alkaa selvittää totuutta itselleen, näkee kaiken olevan yhteydessä toisiinsa. Asiat eivät olekaan niin mustavalkoisia kuin alunperin ajatteli. Historiaan sukeltamalla ymmärtää syyt ja seuraukset. Jokainen edeltävä sukupolvi teki parhaansa niillä olosuhteilla ja kyvyillä, joita heille oli annettu. Pystyy luopumaan katkeruudesta ja antamaan anteeksi aiempien sukupolvien teot. Pystyy hyväksymään, että siirtää monta totuutta tulevien sukupolvien kyseenalaistettavaksi. Jos pystyy muuttamaan pienenkin osan totuutta, on muuttanut oman elämänsä lisäksi tulevien sukupolvien tarinan.

Ainoa

Kunpa muistaisit aina, ettet ole ainoa. Ettet ole koskaan yksin tunteidesi kanssa, vaikka niin kuvitteletkin. Aina on joku toinen, joka on tuntenut täysin samoin. Aina on joku toinen, joka on kokenut saman menetyksen. Aina on joku toinen, joka tuntee itsensä pohjattoman yksinäiseksi. Aina on joku toinen, joka pelkää, ettei löydä paikkaansa maailmassa. Aina on joku toinen, joka ei tiedä, mitä tehdä seuraavaksi. Aina on joku toinen, joka sinnittelee osaamatta pyytää apua. Aina on joku toinen, joka piilottelee suurinta salaisuuttaan. Aina on joku toinen, joka näyttää reippaammalta kuin onkaan. Tarvitsee vain löytää se toinen. Se toinen voi löytyä lähempää kuin osaat ajatellakaan. Etsimisen voi aloittaa puhumalla. Puhu, sillä vaikeneminen kasvattaa muuria ympärillesi. Mitä pidempään vaikenet, sitä paksummaksi muuri kasvaa. Sitä yksinäisemmäksi tunnet itsesi tunteidesi kanssa. Kannattaa etsiä se toinen, jolle voit kertoa, miltä oikeasti tuntuu. Toinen, joka tietää tarkalleen, miltä sinusta tuntuu. Tunteet ovat kaikilla samanlaisia. Ja niin moni on kokenut saman kuin sinä.

Rosen-kupla

Olin kuplassa, josta haluaisin huutaa koko maailmalle ja samaan aikaan pitää kaiken itselläni.

Olo on niin pyhä ja kiitollinen, etteivät sanat riitä kuvaamaan minussa tapahtunutta muutosta.

Tunsin, miten minulta on kauan sitten katkaistu siivet. Kasvatin itselleni uudet siivet, isot ja kantavat.

Tunsin, miten olen aina kulkenut varpaillani, varoen. Sain kokemuksen, että omat jalkani kantavat.

Tunsin, miten minun on tarvinnut kontrolloida itseäni ja ympäristöäni. Ymmärsin, ettei minun tarvitse ratkaista kaikkia maailman ongelmia.

Tunsin, miten olen paennut koko elämäni epävarmuutta. Koin, miten elämä kantaa luottamuksen voimalla.

Tunsin, miten olen antanut elämäni pelkojeni kasautua tiheiksi sedimenteiksi. Näin, miten pelot karisivat pois ja tilalle tuli valoa.

Tunsin, miten olen kantanut syyllisyyttä asioista, joille en ole voinut mitään. Annoin itselleni anteeksi.

Tunsin, miten olen piilottanut itseni suojaan ilkeiltä sanoilta ja teoilta. Avasin piilopaikkani oven ja astuin ulos vapauteen.

Tunsin, miten asun vieläkin päässäni. Oivalsin, että voin löytää tien kehooni.

Tunsin, miten haluaisin olla jo valmis. Samalla hyväksyin oman keskeneräisyyteni.

Tunsin, miten kehoon piilotettujen tunteiden vapautuminen purkaa mielen rajoituksia.

Kiitos Rosen-heimoni.

Tunne

Meidät opetetaan pienestä pitäen hillitsemään tunteitamme.

Älä raivoa. Älä huuda. Ei saa nauraa liian kovaan ääneen. Itkeminen on heikkouden merkki. Älä pelkää. Ryhdistäydy.

Järkevä ihminen osaa hillitä tunteensa. Tunteet eivät kuulu työpaikalle.

Vai kuuluisivatko sittenkin?

Pelkäämme päästää tunteet valloilleen, ettemme erottuisi joukosta.

Pelkäämme vahvoja tunteenpurkauksia, ettemme sairastuisi mieleltämme.

Ja juuri tunteiden tukahduttaminen sairastuttaa mielen ja jopa kehon.

Tunteet kertovat, missä rajamme kulkevat.

Jos vihaa ei ole lupa ilmaista, ainoa tapa käsitellä vihaa on kääntää se itseensä. Masennus on sisäänpäin käännettyä vihaa.

Jos surua ei ole lupa surra, se koteloituu sisimpään.

Tukahdutettu tunne alkaa tietämättämme ohjata elämäämme. Saatamme tehdä päätöksiä padotuista tunteista käsin, vaikka kuvittelemme olevamme järki-ihmisiä.

Elämme niin vahvasti päässämme, että olemme kadottaneet yhteytemme kehoon ja tunteisiin.

Aikuinen on lapselle tunteiden peili. Yksi vanhemman tärkeimmistä tehtävistä on opettaa lapsi tunnistamaan tunteensa ja antaa lupa tuntea ne.

Tunne menee ohi, kun sen on saanut tuntea. Tunne on tie vapauteen.

Pelko

Kirjoitin siitä, kuinka teen päätöksiä tunteella.

Tunteiden vallassa ei kuitenkaan kannata tehdä päätöksiä. Vihasta täristen ei kannata päättää lähettää sähköpostia. Pettymyksestä itkien ei kannata avautua sosiaalisessa mediassa. Rakkauden huumassa ei aina kannata uhrata koko elämäänsä.

Pelon tunteen ei saa antaa vaikuttaa päätöksiin. Sen tehtävä on suojella ihmistä. Pelolle paras ratkaisu on olla muuttamatta mitään. Pelon mielestä tuttu helvetti on parempi kuin tuntematon paratiisi.

Pelon mielestä tuntematon tulevaisuus johtaa pahimpaan vaihtoehtoon. Huonosta suhteesta lähteminen johtaa ikuiseen yksinäisyyteen. Työstä lähteminen johtaa pitkäaikaistyöttömyyteen, syrjäytymiseen, perheen menettämiseen ja sillan alla asumiseen.

Pelko sitoo ajatukset siihen, mitä eniten pelkää. Sen vuoksi peloilla on usein taipumus toteutua. Ajatus on energiaa. Pelko sitoo energiaa, joka voisi olla paremmassa käytössä.

Pelko kangistaa ihmisen ja peittää alleen kaikki muut tunteet, myös hyvät tunteet. Jos pelko ottaa vallan, täytyy vain toimia. Silloin myös järkeily voi olla tarpeellista.

Pelolta täytyy katkaista siivet, jotta vapautuu ajattelemaan jotain muuta. Ottaa ratkaiseva askel.

Jos ei pelottaisi, mitä tekisit?

Järki vai tunteet

Teetkö päätöksesi järjellä vai tunteella?

Meidät opetetaan päättämään järjellä jo pienestä pitäen. ”Ajatellaan nyt järkevästi.”

Koulussa valinnaiset aineet kannattaa valita sen mukaan, kuinka kannattavia ne ovat työelämän kannalta.

Opiskelupaikka kannattaa valita sen mukaan, mistä työllistyy ja saa hyväpalkkaisen ammatin.

Entä jos opettaisimme lapsemme tekemään päätöksiä sen mukaan, mikä tuntuu itsestä parhaalta?

Valitsin yläasteella ranskan kielen, koska se kuulosti kauniimmalta kuin saksa. Sain elinikäisen rakkauden niin maahan, kieleen kuin ruokaan.

Nuorempana unelma-ammattini oli toimittaja. Oli kuitenkin järkevämpää opiskella kauppakorkeassa kuin lukea viestintää. Vasta parinkymmenen vuoden kiertoreitin kautta olen alkanut seurata kirjoittamisen intohimoani.

Tein vuosikaudet järkipäätöksiä. Käytännössä hiljensin sisäisen äänen, joka kyllä tiesi, mitä pitäisi tehdä, mutta järkeilin päätökset aina toisiksi.

Pidin itseäni huonona päätöksentekijänä. Jahkailin, kysyin muiden mielipiteitä, laskin plussia ja miinuksia, lykkäsin päätöksentekoa viimeiseen asti ja kysyin vielä varmuuden vuoksi uudestaan muiden mielipiteitä. Sitten vielä kaduin jälkikäteen, tulikohan sittenkin tehtyä väärä päätös.

Nyt teen kaikki päätökseni tunteella. Tai tarkemmin intuitiolla, kuuntelemalla sisäistä ääntäni.

En kysy enää kenenkään mielipiteitä, koska tiedän intuition olevan aina oikeassa. Jos jokin asia tuntuu vähän epäilyttävältä, se yleensä on sitä. En ehkä osaa selittää miksi, mutta alitajunta tietää paremmin.

Järkevää olisi irtisanoutua vasta, kun on tarkkaan sovittu seuraavat kuviot. Mutta jos jokainen solu tietää, että ovi menneeseen on suljettava ennen kuin uudet ovet ilmestyvät näkyviin, paras päätös on hypätä tuntemattomaan.

Järkevää olisi miettiä, kuinka kauan kannattaa olla kotona lapsen kanssa, ettei menetä työmarkkinakelpoisuuttaan. Mutta jos jokainen solu tietää, että itselle on tärkeintä viettää ensimmäiset vuodet lapsen lähellä, paras päätös on kuunnella tunteitaan.

Kuuntelin menestyneen yrittäjän puhetta uransa käänteistä. Kyseistä yrittäjää moni kuvailee itsepäiseksi tai hankalaksi. Itse kuulin puheesta vain todella vahvan intuition, sisäisen äänen, jota hän oli koko elämänsä seurannut. Moni idea ja hanke olisi jäänyt toteuttamatta, jos hän olisi kuunnellut muiden mielipiteitä.

Kysytkö muiden mielipiteitä tehdessäsi elämäsi ratkaisuja vai kuunteletko itseäsi, mikä on sinulle parasta?

Tunnistatko sisäisen äänesi vai hiljennätkö sen mielen sekamelskan alle?

Tunne kertoo, mikä on oikea päätös ennen kuin järki alkaa järkeillä päätöstä joksikin muuksi.

Sisäinen ääni tietää, mikä on sinulle parasta ennen kuin alat järkeillä toisenlaista ratkaisua.

Kokonainen elämä

Tahdon huutaa
huutamattomat huudot
Tahdon riehua
raivoamattomat raivot
Tahdon itkeä
itkemättömät itkut
Tahdon nauraa
nauramattomat naurut

Tahdon tuntea elämäni värit
Asuttaa jokaisen huoneen
Maalata valkoiset seinät
kaikilla väreillä

Tahdon unelmoida
unelmoimattomat unelmat
Tuntea hellän kosketuksen
Elää omaa elämääni
kysymättä muiden lupaa
saanko, voinko, uskallanko

Tahdon laulaa
miettimättä laulanko oikein
miltä ääneni kuulostaa
osunko nuotin viereen

Tahdon näkyä
kauas maailman ääriin
Loistaa horisontin tuolle puolen
merten ja vuorten taa

Tahdon tuntea
sen pienen tytön
joka oppi piiloutumaan
tekemään itsensä näkymättömäksi

Tahdon takaisin
oman äänen
jonka en uskaltanut antaa kuulua

Tahdon heittää pois villasukat
antaa kenkien kopista
parkettilattialla
murustella sängyssä
sytytellä valoja
valuttaa vesihanaa
kunnes veden tulo lakkaa

Tahdon unohtaa
mikä on järkevää
hyväksyttävää
oikein jonkun toisen mielestä
mitä saa sanoa
mitä pitää tehdä
kuinka oikein suorittaa elämää