tunne

Varmuus ja pelko

“Pelottiko hypätä? Mistä sait varmuuden?”

Pelotti.

Pelottaa.

Tiedän, että pelottaa jatkossakin.

Pelottaa ennen ja jälkeen, mutta eniten pelottaa ennen.

Olen vain oppinut, että pelon kanssa voi elää.

Pelko kulkee mukana, mutta siihen tottuu.

Vuosi sitten irtisanouduin vakinaisesta, arvostetusta ja hyväpalkkaisesta työstä ilman varmuutta tulevasta.

Pelotti ehkä enemmän kuin lapsen syöpähoidot, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin.

Sain varmuuden luottamalla omaan tunteeseen.

Irtisanouduin.

En joutunut sillan alle.

En hypännyt päättömästi vaan olin laskenut, että pärjään taloudellisesti.

Irtisanoutumisen jälkeen olin työttömänä ja pohdin yrittäjyyttä lähes vuoden.

Pelottiko hypätä yrittäjäksi?

Pelotti.

Todella paljon.

Vielä enemmän kuin irtisanoutuminen.

Yrittäjä putoaa yhteiskunnan turvaverkon ulkopuolelle.

Yrittäjä saa itse rakentaa oman turvaverkkonsa.

Pelottaa edelleen.

Silti samaan aikaan tiedän, että asiat järjestyvät.

En vielä tiedä miten.

Minä vain tiedän kaiken järjestyvän.

Näen, miten monen elämää olen muuttanut jo ennen kuin olen tehnyt sitä työkseni.

Luotan, että joku auttaa ennen kuin joudun sillan alle.

Suoraan sanottuna minulla ei ole välillä hajuakaan, mitä olen tekemässä.

Luulen, että kaikilla on enemmän tai vähemmän sama tunne.

Tarvitsen apua, enkä edes tiedä millaista.

Ainoa varmuus on se tunne sisälläni.

Varmuuden kanssakin pelottaa.

Ajan kanssa pelko vain tekee tilaa luottamukselle.

Sinä voit

Sinä voit aloittaa alusta.

Täysin puhtaalta pöydältä.

Koskaan ei ole liian myöhäistä.

Sinä voit muuttaa mieltäsi.

Sinun ei tarvitse keksiä järkevää syytä muita varten.

Riittää, että tunnet tekeväsi oikein.

Sinä voit asettaa itsesi etusijalle.

Sinun täytyy valita itsesi.

Vain silloin sinulla on annettavaa muille.

Sinä voit vaihtaa suuntaa, kulkea kohti uutta.

Vaikka sinulla on vain aavistus tulevasta.

Luota omaan tunteeseen.

Se kantaa pitkälle.

Lähtöruutu

Joskus on hyvä katsoa taaksepäin.

Palata lähtöruutuun ja nähdä, miten pitkälle on päässyt.

Kaksi vuotta sitten aloitin muutoksen, jolle ei ollut karttaa eikä suuntaviittoja.

Motivaationa pelko, että joudun palaamaan entiseen.

Mielessä toivo siitä, että löydän oman paikkani.

Lähtöruudussa olisin kuvannut tilannettani näin:

“Kaipaan jotain muuta, mutta en tiedä, mitä se voisi olla. Miten löydän rohkeuden tehdä jotain muuta? Jos ylipäänsä löydän sen, mitä haluaisin tehdä. En ole varma, onko minulle olemassa mitään parempaa.

Olen jumissa maailmassa, jossa olen aina ollut. Olen aina tuntenut itseni ulkopuoliseksi, etten kuulu tänne. Pelottaa ajatella, että voisin tehdä jotain muuta. Mitä se voisi olla?

Mitä jos en löydä etsimääni? Mitä jos joudun palaamaan entiseen, vaikka se ei ole minulle oikea paikka? En tunne ketään oman maailmani ulkopuolelta. Kaikki ympärilläni elävät samaa kiireistä ja menestyksekästä elämää. Onko olemassa vaihtoehtoa?

Olen tehnyt järkeviä valintoja pelosta käsin. Valitsin opiskelupaikan ja ammattini, koska se oli järkevä valinta. En tiennyt mitä oikeasti haluaisin tehdä. Olen menestynyt urallani ja silti minua kalvaa tunne, onko tässä kaikki, mitä elämällä on minulle tarjota. Jokin tuntuu koko ajan olevan pielessä.

Kadehdin kaikkia, jotka suhtautuvat intohimoisesti työhönsä, nauttivat ja tuntevat tekevänsä merkityksellistä työtä. On vaikea ajatella, että maanantaina ei odottaisi viikonloppua tai loman jälkeen laskisi päiviä seuraavaan lomaan eikä aloittaisi lomaa aina uupumuksen partaalla. Työ vie minulta liikaa aikaa ja energiaa. En halua elää vastoin arvojani niin, ettei minulla ole aikaa perheelleni. En halua tuntea, että elämä valuu hukkaan joka päivä.

En edes tiedä, minkä asioiden tekemisestä nautin. Minulla ei ole omia harrastuksia. Keksin kyllä paljon asioita, joita pitäisi tehdä. En enää muista, kuka olin ennen kuin minusta tuli äiti. Kaipaan omaa aikaa, mutta en osaa ottaa omaa aikaa itselleni.

Haluan lapseni näkevän, että jokainen voi seurata unelmiaan. Haluan hänen uskovan, että hänestä voi tulla mitä tahansa. Haluan olla äiti, joka esimerkillään näyttää, että on mahdollista nauttia työstään. Ettei tarvitse uhrata elämäänsä työlle, josta ei välitä. Miten näytän esimerkkiä, kun minulla ei ole omia unelmia?

Miten unohdan tämän tunteen, joka minulla on aina ollut, että minun on tarkoitus tehdä jotain arvokasta elämälläni? Olen valmis tekemään muutoksia, mutta en tiedä, miten aloittaa ja miten löydän oman polkuni.”

Kaksi vuotta myöhemmin olen kiitollinen, että lähdin matkalle.

Löysin oman polkuni.

Löysin jotain paljon enemmän kuin uskalsin toivoa.

Vaiston varassa

Kuunteletko vaistoasi?

Teetkö päätöksiä vaiston varassa, vaikka et osaisi järjellä selittää valintojasi?

Uskallatko muuttaa mieltäsi vain luottaen vaistoosi?

On vain tunne, joka ohjaa suunnan.

Vaisto, intuitio, sydämen ääni.

Jos kuljet oikeaan suuntaan, kaikki sujuu vaivattomasti, melkein liian helposti.

Jos kuljet väärään suuntaan, tunne vahvistuu.

Laittaa kapuloita rattaisiin, tekee kaikesta vaikeampaa.

Yrittää saada sinut muuttamaan suuntaa.

Mitä pidempään välttelet vaistosi ääntä, sitä kovemmaksi se muuttuu.

Järjellä voit yrittää selittää asiat parhain päin.

Järjellä voit jatkaa matkaa ja suorittaa vaivalloisesti askeleita yksi kerrallaan eteenpäin.

Järjellä voit uskotella tunteen olevan kuvitelmaa.

Mutta tunne kertoo totuuden.

Kun seuraat vaistoasi, se hiljenee tyytyväisenä.

Kiittää sinua avaamalla oikean oven.

Näyttää tietä sinne, minne sinun on tarkoitus mennä.

Vapaus

Olen tähän päivään asti ajatellut, että taiteen ydin on tunne. Taide on tunteiden etsimistä, löytämistä, tuntemista, vapauttamista. Taiteen tekeminen auttaa pääsemään käsiksi tunteisiin, joille ei edes ole sanoja. Taide koskettaa, kun se tavoittaa jonkin tunteen meissä. Taide koskettaa, koska tunteemme ovat yhteisiä. Tunne muuttaa meitä. Padotut tunteet pitävät meitä otteessaan niin kauan, kunnes tunnemme ne. Päästämme tunteet vapauteen. Taiteen ydin onkin vapaus. Vapauttahan me lopulta tavoittelemme. Vapautta menneisyydestä, vaikeuksista, kahleista, rajoituksista, odotuksista, mielipiteistä. Loppujen lopuksi ainoa este vapaudellemme olemme me itse. Vapaus voi olla niin pelottavaa, että haluamme pitää itsemme kahlittuna. Kahleet tuovat turvaa, jos ei ole koskaan kokenut vapautta. Vapaus ja luovuus tekevät ihmisestä itsenäisen, oman tien kulkijan. Vapaa ihminen ei ehkä suostukaan mukautumaan yleiseen muottiin. Taide tekee vapaaksi. Ehkä sen vuoksi taiteella ei ole niin tärkeää roolia kasvatuksessamme. Mitä tapahtuisi, jos kasvattaisimme ihmisistä vapaita? Luovia ja vapaita.