runo

Muisto vuoden takaa

Puhun paljon siitä, miten uuteen astuminen pelottaa.

Silti suurempaa on kaikki se, mitä olen saanut.

Miten vuosi sitten mielessä ollut aavistus paremmasta elämästä on muuttunut todeksi. Joka päivä.

Tiesin jo silloin, mihin suuntaan kulkea, vaikka tiedän tietoisesti aina vain seuraavan askeleen.

Sydämen ääni kertoo aina vain seuraavan askeleen.

Se ei kerro suunnitelmia vuoden päähän, vaikka se tietäisi nekin.

Aloitin uuden muistikirjani vuosi sitten irtisanoutumisen jälkeen.

Löysin tämän runon ensimmäisiltä sivuilta.

Huomenna alkaa kolmas Rosen-menetelmän viikon intensiivikurssi, jonka jälkeen vielä Shantin joogaopettajakoulutuksen viikonloppu.

Näin jo vuosi sitten, miten ihmisiä tulee kerääntymään uuden elämän ympärille ja se on toteutunut paremmin kuin osasin kuvitellakaan.

Eilen kirkastui myös se, että juuri nyt eniten haluan kirjoittaa kirjani.

Vaikken tiedä, miten taloudellisesti turvaan kirjoittamiseen kuluvan ajan.

Uskon, että sekin jotenkin järjestyy.

Vaikka onhan luottaminenkin välillä todella rankkaa.

Jos vain annan luottamisen jonkun toisen kannettavaksi siksi aikaa, kun itse lepään.

(Kirjoittaminen saattaa olla tauolla viikon ajan - tai sitten ei. Rosen-kurssin kanssa ei voi koskaan tietää, mitä tapahtuu.)

Rukous

Anna minun olla pieni, jotta voin kasvaa suureksi.

Anna minun olla näkymätön, jotta voin tulla näkyväksi.

Anna minun olla sylissä, jotta saan voimaa kokeilla siipiäni.

Anna minun tulla lähelle, jotta uskallan lähteä kauas.

Anna minun nähdä mustavalkoista, jotta erotan värien sävyt.

Anna minun surra, jotta löydän ilon.

Anna minun pelätä, jotta saan otteen rohkeudesta.

Anna minun olla, jotta löydän vapauden tehdä.

Anna minun pysähtyä, jotta voin lähteä liikkeelle.

Anna minun uskoa, toivoa ja luottaa, että kaikki järjestyy paremmin kuin osaan kuvitella.

Visio

Ensin on visio, joka kasvaa ajan kuluessa, kunnes se on kirkkaana mielessä. Vision tarkoitus on päästä vapaaksi, alkaa elää omaa elämäänsä. Se vaatii työtä. Taipaleen alussa huomaan, ettei visio ihan niin kirkas ollutkaan. Tiedän, miltä se näyttää ja tuntuu valmiina. En vain tiedä, miten saan siitä sen näköisen. Joten kokeilen, teen ja opettelen. Luovun visiostani, luovun kontrollista. Annan lopputuloksen muotoutua sellaiseksi kuin sen on tarkoitus tulla. Paremmaksi kuin olisin osannut kuvitella.

Sielunmaisema

Minun sielunmaisemani Joka aamu kävelen rantaan Istun kivelle Suljen silmäni Hartiat valahtavat alas Sydän rauhoittuu Mieli hellittää Kuuntelen aaltojen ääniä Auringossa käännän kasvoni lämpöön päin Tuulisella säällä vedän huppua syvemmälle Sateella annan pisaroiden ropista kasvoilleni Saan vastaukset kysymyksiini Kaikki järjestyy   Mikä on sinun paikkasi?

Keikkuva banaani

Keikkuva banaani ovesta kurkisti. "Tahdotko leikkiä kanssani piilosta?" Keikkuva lentokone vastasi "Joo!" Keikkuva banaani hyppäsi tehosekoittimen kulhoon. "Täältä ei minua kukaan löydä." *** Keikkuva banaani tahtoi uimaan. Helle hiosti. Kärpäset tahtoivat päästä kuoren alle. Keikkuen kulki rannalle asti. Kuori itsensä rivakasti. Kellui aalloissa horisontin taa.

Kokonainen elämä

Tahdon huutaa
huutamattomat huudot
Tahdon riehua
raivoamattomat raivot
Tahdon itkeä
itkemättömät itkut
Tahdon nauraa
nauramattomat naurut

Tahdon tuntea elämäni värit
Asuttaa jokaisen huoneen
Maalata valkoiset seinät
kaikilla väreillä

Tahdon unelmoida
unelmoimattomat unelmat
Tuntea hellän kosketuksen
Elää omaa elämääni
kysymättä muiden lupaa
saanko, voinko, uskallanko

Tahdon laulaa
miettimättä laulanko oikein
miltä ääneni kuulostaa
osunko nuotin viereen

Tahdon näkyä
kauas maailman ääriin
Loistaa horisontin tuolle puolen
merten ja vuorten taa

Tahdon tuntea
sen pienen tytön
joka oppi piiloutumaan
tekemään itsensä näkymättömäksi

Tahdon takaisin
oman äänen
jonka en uskaltanut antaa kuulua

Tahdon heittää pois villasukat
antaa kenkien kopista
parkettilattialla
murustella sängyssä
sytytellä valoja
valuttaa vesihanaa
kunnes veden tulo lakkaa

Tahdon unohtaa
mikä on järkevää
hyväksyttävää
oikein jonkun toisen mielestä
mitä saa sanoa
mitä pitää tehdä
kuinka oikein suorittaa elämää

Luovuuden lähteille

Suljen oven.

Astun eteenpäin polulle, jota ei vielä ole.

Otan ensimmäisen askeleen, harppauksen.

Viha, kauna ja katkeruus karisivat ovella.

Taakka tipahti harteilta.

Jäi vain kiitollisuus kaikesta oppimastani.

Vaikeuksilla oli tarkoituksensa.

Kesti vain niin kauan kuunnella niiden sanomaa.

Yritin taistella vastaan, hiljentää sisäisen äänen, joka lopulta huusi: "Paikkasi on jossain muualla!"

Jätä valtatie.

Kulje omaa reittiä.

Kutsu muita seuraamaan.

Tehkää yhdessä tie niille, jotka haluavat seurata omaa kutsumustaan luovuuden lähteille.

- Anna Suomi