pelko

Rohkeuskiintiö

On kahdenlaista rohkeutta.

Pakotettua ja vapaaehtoista.

Pakotettu rohkeus ei kysy, uskallatko.

Elämä heittää syvään veteen ja on vain uskallettava, selviydyttävä.

Kukaan ei kysy, haluatko ja oletko valmis.

Vapaaehtoisessa rohkeudessa voit itse valita, uskallatko.

Kaikki on itsestä kiinni.

Kukaan ei tee päätöstä puolestasi.

Vapaaehtoisen rohkeuden luulisi olevan helppoa, kun on selvinnyt pakotetusta rohkeudesta.

Luulisi, että olo on rohkeampi.

Ei se ole.

Valinnanmahdollisuus tekee rohkeudesta samalla paljon vaikeampaa.

Vaikka tietää, että kaikesta selviää, ei koko ajan jaksa olla rohkea.

Eikä tarvitse olla.

Kumpikin rohkeus vaatii voimia.

Joskus voimat ehtyvät.

Rohkeus on käytetty loppuun.

Rohkeuttakin tarvitsee ladata.

Välillä on hyvä tehdä vain asioita, jotka jo osaa ja joista saa voimia.

On helpottavaa ajatella, että rohkeuskiintiö on väliaikaisesti ehtynyt.

Katsotaan jonkin ajan päästä uudestaan.

Tunteet kehossa

Mihin piilotit surusi?

Sen, joka oli liian suuri surtavaksi.

Surun, jonka käännät vihaksi itseäsi kohtaan.

Mihin piilotit vihasi?

Sen, jota et anna itsesi tuntea.

Vihan, joka läikkyy yli äyräiden heikkona hetkenäsi.

Mihin piilotit yksinäisyytesi?

Sen, joka sai sinut suojaamaan sydämesi.

Yksinäisyyden, joka pitää sinut vieläkin erillään muista.

Mihin piilotit rakkautesi?

Sen, jota vaille jäit, kun olisit sitä tarvinnut.

Rakkauden, jota et vieläkään usko ansaitsevasi.

Mihin piilotit pelkosi?

Sen, joka olisi lamauttanut sinut kokonaan.

Pelon, joka estää sinua elämästä elämääsi.

Kaikki ne ovat kehossasi.

Odottavat, että kohtaisit ne.

Vapauttaisit itsesi tuntemaan.

Elämään.

Pelon suojassa

Voita pelkosi!

Pelko on vihollinen, joka pitää kukistaa.

Odotat hetkeä, jolloin pelko vain katoaisi.

Pelko ei katoa.

Pelko on ystäväsi.

Se haluaa sinun parastasi.

Pelko on pieni arka ystäväsi, joka suojelee sinua tuntemattomalta.

Pelko yrittää saada sinut pysymään tutussa ja turvallisessa.

Voit yrittää vastustaa pelkoa, mutta vastustaminen vain lisää sen voimaa.

Kun hyväksyt pelon ja annat sen tulla nähdyksi, se rauhoittuu.

Välillä voit rypeä pelon seurassa ihan antaumuksella.

Anna itsesi viettää kokonainen päivä piilossa peiton alla peläten kaikkea.

Seuraavana päivänä seuraa yleensä rohkeiden tekojen vuoro.

Kuuntele, mitä pelolla on sanottavaa, mutta älä anna sen päättää puolestasi.

Se ei tiedä, mihin kaikkeen sinä pystyt.

Pelko kasvaa sitä suuremmaksi, mitä oikeampaan suuntaan olet menossa.

Se huutaa sitä kovemmalla äänellä, mitä enemmän sydämesi on elossa.

Sydämesi on haavoittuvainen, joten pelko yrittää suojella sitä.

Pelko yrittää suojella sinua ilolta ja onnelta, jos olet tottunut kärsimykseen.

Pelko asuu vain menneessä tai tulevassa.

Tässä hetkessä ei ole pelkoa.

Sinä itse annat mielesi vaeltaa menneisyyden tai tulevaisuuden pelkojesi luo.

Voit myös opetella olemaan läsnä tässä hetkessä.

Voit hengittää itsesi tähän hetkeen.

Löydät rohkeuden silloin, kun pelkäät eniten sitä, että mikään ei muuttuisi.

Epäonnistumistakin enemmän saatat pelätä, että onnistut.

Eniten kuitenkin pelottaa elämätön elämä.

Mitä kaikkea hyvää jätät pelkosi vuoksi kokematta?

Selvä hetki

Selvänä hetkenä tiedät tarkkaan, mitä sinun on tarkoitus tehdä.

Kaikki tuntuu helpolta ja uskot ideoihisi.

Näet tulevaisuuden kirkkaana edessäsi.

Et tunne pelkoa.

Olet täysin valmis ottamaan seuraavan askeleen.

Sitten selkeys katoaa ja epävarmuus palaa mieleesi.

Ajattelet jälleen, ettei tästä tule mitään.

Tulevaisuus näyttää taas harmaan sumealta.

Kuvittelet olevasi yksin näiden tuntemusten kanssa.

Selität tuntemuksiasi mielen vaihteluilla.

Kumpi näistä on mielestäsi luonnollinen olotila?

Uskon, että selvät hetket ovat ihmisen luonnollisin olotila.

Sielun tai sydämen tila.

Silloin ego on hiljaa ja näet kaiken tarkasti.

Luota kaikkeen, mitä ajattelet ja tunnet selvänä hetkenä.

Luota niihin suunnitelmiin, joita silloin mietit.

Toimi, ennen kuin epävarmuus ehtii vallata mielesi.

Selviä hetkiä tulee lisää.

Ajan myötä ne kestävät kauemmin.

Lopulta pelko alkaa väistyä.

Sielusi näyttää sinulle polkusi selvänä hetkenä.

Peloton

Heräsin päivään, jolloin en pelännyt mitään.

Ehkä se johtui hyvin nukutusta yöstä tai egon kanssa keskustelusta, mutta pelkoni olivat poissa.

Tai ehkä eilinen notkahdus oli vain rohkeuden lataamista täyteen iskuun.

Tällaisena päivänä näkee kaiken selvästi ilman pelon sumuverhoa.

Aloin miettiä, ovatko kaikki pelkoni sittenkin suurta huijausta.

Siltä ne tuntuvat silloin, kun en pelkää.

Voin vain tehdä kaikkia niitä asioita, joita en ole aiemmin uskaltanut tehdä.

Koska pelko on estänyt tekemästä.

Voin vain tehdä.

Tekemällä huomaan, että pelolla ei ole mitään perusteita.

Mietin, voisiko tämä olla normaali olotila.

Vai heräänkö huomenna tästä unesta takaisin maan pinnalle?

Pitäisikö tehdä nyt niin paljon kuin vain ehdin, kun kerrankin uskallan?

Päätin luottaa siihen, että jos tämä olo on jo kerran löytynyt, se löytyy uudelleenkin.

Sovin puhujakeikan syksyksi, kirjoitin ensimmäisen maanantaikirjeeni ja perustin englanninkielisen blogin sivuilleni.

Elämääni on tullut ihmisiä, joiden haluan ymmärtävän sanojani ilman Google Translatoria.

Valitsin helpoimman ratkaisun ennen kuin saan englanninkielisen version sivuistani.

Parempi valmis kuin täydellinen.

Sisäinen vihollinen

Oletko koskaan keskustellut egosi, pelkosi, huijarisi, sisäisen vastustajasi kanssa?

Oletko kirjoittanut ylös, mitä tuo sisälläsi asuva vihollisesi ajattelee sinusta?

Minä olen.

Kaksi päivää olen nyt toipunut tuosta keskustelusta.

Olen tiennyt, että vastustajani on ilkeä.

En olisi uskonut kuinka ilkeä, ennen kuin luin sen ajatukset.

Sanat, jotka itse kirjoitin kuuntelemalla sen ääntä.

Pelot, jotka kirjoitettuna saivat muodon.

Uskomukset, joita vastaan olen jo pitkään taistellut.

Tuo sisäinen ääni ei usko selityksiäni.

Sen ainoa vihollinen on mielen hiljentäminen.

Meditointi, jooga, kirjoittaminen, tekeminen, kulkeminen pelkoja päin.

Omaan tahtiini.

Yksi kerrallaan huomaan, miten jokainen pelkoni osoittautuu täysin turhaksi.

Näen, miten yhdelläkään pelolla ei lopulta ole voimaa, jonka olen sille antanut.

Sinussakin asuu tuo ilkeä sisäinen ääni.

Vihollinen, joka yrittää saada sinut pysymään aisoissa.

Joka yrittää estää sinua kulkemasta sinulle tarkoitettua polkua.

Sen tehtävä on lamauttaa sinut.

Sinun tehtäväsi on opetella hiljentämään sen ääni.

Ehkä tehokkain keino on kirjoittaa kaikki, mitä se haluaa sinulle sanoa.

Sen jälkeen voit lakata kuuntelemasta sitä.

Tämän opin Seth Godinin The Freelancer’s Workshopissa.

Varmuuden illuusio

Elämässä ei ole varmuutta.

Kaikki on epävarmaa.

Uskot, että huominen tulee niin kuin tämäkin päivä.

Tarvitset illuusion varmuudesta, koska epävarmuudessa on raskasta elää.

Epävarmuudessakin voi oppia elämään.

Kun opit luottamaan.

Että kaikki järjestyy.

Odotat varmuutta, että uskaltaisit astua kohti epävarmuutta.

Varmuutta ei tule ennen kuin otat askeleen eteenpäin.

Näet varmuuden ainoastaan taaksepäin.

Tunnet varmuuden tässä hetkessä.

Eteenpäin voit nähdä vain varmuuden harhan.

Varmaa on vain se, että mitä tahansa voi tapahtua.

Hyvää tai huonoa.

Kun näet varmuuden harhan läpi, edessäsi on vain epävarmuutta.

Varma työpaikka on epävarma.

Varma terveys on epävarma.

Varma ihmissuhde on epävarma.

Varma elämä on epävarma.

Kun näet, miten kaikki on epävarmaa, sinun ei tarvitse enää odottaa varmuutta.

Olet vapaa ottamaan haluamasi askeleen.

Kohti epävarmaa, joka muuttuu varmaksi eläessäsi tässä hetkessä.

Varmuus ja pelko

“Pelottiko hypätä? Mistä sait varmuuden?”

Pelotti.

Pelottaa.

Tiedän, että pelottaa jatkossakin.

Pelottaa ennen ja jälkeen, mutta eniten pelottaa ennen.

Olen vain oppinut, että pelon kanssa voi elää.

Pelko kulkee mukana, mutta siihen tottuu.

Vuosi sitten irtisanouduin vakinaisesta, arvostetusta ja hyväpalkkaisesta työstä ilman varmuutta tulevasta.

Pelotti ehkä enemmän kuin lapsen syöpähoidot, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin.

Sain varmuuden luottamalla omaan tunteeseen.

Irtisanouduin.

En joutunut sillan alle.

En hypännyt päättömästi vaan olin laskenut, että pärjään taloudellisesti.

Irtisanoutumisen jälkeen olin työttömänä ja pohdin yrittäjyyttä lähes vuoden.

Pelottiko hypätä yrittäjäksi?

Pelotti.

Todella paljon.

Vielä enemmän kuin irtisanoutuminen.

Yrittäjä putoaa yhteiskunnan turvaverkon ulkopuolelle.

Yrittäjä saa itse rakentaa oman turvaverkkonsa.

Pelottaa edelleen.

Silti samaan aikaan tiedän, että asiat järjestyvät.

En vielä tiedä miten.

Minä vain tiedän kaiken järjestyvän.

Näen, miten monen elämää olen muuttanut jo ennen kuin olen tehnyt sitä työkseni.

Luotan, että joku auttaa ennen kuin joudun sillan alle.

Suoraan sanottuna minulla ei ole välillä hajuakaan, mitä olen tekemässä.

Luulen, että kaikilla on enemmän tai vähemmän sama tunne.

Tarvitsen apua, enkä edes tiedä millaista.

Ainoa varmuus on se tunne sisälläni.

Varmuuden kanssakin pelottaa.

Ajan kanssa pelko vain tekee tilaa luottamukselle.

Pelosta huolimatta

Mistä saada rohkeutta ottaa se askel, joka eniten pelottaa?

Vaikka tietäisit sen olevan oikea askel.

Kun paikallaan pysyminen sattuu enemmän kuin askeleen ottaminen.

Kun olet saanut tarpeeksesi siitä, että kaikki on vieläkin ennallaan.

Pelko kuiskii koko ajan mielessä, entä jos se ei olekaan oikea askel.

Entä jos askel vie huonompaan suuntaan?

Entä jos edessä onkin jotain pahempaa kuin nykytilanne?

Ei tarvitse odottaa oikeaa askelta.

Riittää, että ottaa askeleita johonkin suuntaan.

Koskaan ei tule sitä hetkeä, että sinua ei enää pelottaisi.

Pelko pysyy mielessä silloinkin, kun olet tehnyt päätöksesi.

Kun vihdoin uskallat ottaa askeleen pelosta huolimatta, sinussa vapautuu suunnaton energia.

Kaikki pelkoon ja paikallaan pysymiseen käyttämäsi energia lähtee virtaamaan.

Sinun ei tarvitse enää keskittää ajatuksiasi pelkäämiseen.

Sinä uskalsit!

Kaikki energia vapautuu silloin johonkin uuteen.

Sinulla ei tarvitse olla vastauksia valmiina.

Saatat löytää etsimäsi vastaukset vasta sen jälkeen, kun olet ottanut askeleen.

Pelko ilmestyy mieleen silloinkin, kun olet päässyt omalle polullesi.

Ei kannata odottaa pelon katoamista.

Kannattaa toimia pelosta huolimatta.

Kannattaa opetella hiljentämään pelko.

Ota pelosta voimaa liikkeelle lähtemiseen.

Pelko kertoo, että olet oikeilla jäljillä.

Luottamus

On helppoa luottaa kaiken järjestyvän, kun on kyse pienistä asioista.

Isojen asioiden kanssa luottamus katoaa usein näkyvistä.

Pelko vie tilan luottamukselta.

Käytämme kaiken energiamme pelkäämiseen ja unohdamme luottaa.

Entä jos opettelisit tekemään luottamukselle tilaa?

Samalla tavalla kuin olet oppinut antamaan pelolle tilaa.

Voitko päättää luottaa?

Voitko valita luottamuksen?

Voitko opetella luottamaan?

Vaikeuksilla ja kärsimyksellä on tarkoituksensa.

Ne opettavat meitä luottamaan.

Luottamus löytyy usein viimeistään silloin, kun pahin pelko toteutuu.

Kun ei ole enää muuta vaihtoehtoa kuin luottaa.

Luottamus ei lopeta vaikeuksia elämästäsi.

Luottamus auttaa kulkemaan vaikeuksien läpi.

Luottamus antaa rohkeuden seurata sydämen ääntä.

Astua polulle, jolla sinun on tarkoitus kulkea.

Vaikka et etukäteen tiedä, miten kaikki järjestyy.

Voisitko vain luottaa, että asiat järjestyvät parhain päin?

Umpikuja

Kuinka pitkään haluat pitää itsesi umpikujassa?

Paikallaan pysyminen on muutoksen tuskaisin vaihe.

Kun tiedät, että sinulla ei ole tulevaisuutta siellä, missä olet nyt.

Silti pidät itsesi siellä, missä kärsit eniten.

Estät itseäsi liikkumasta eteenpäin.

Tutussa helvetissä tiedät, millainen elämä sinulla on edessäsi.

Olet niin tottunut kärsimykseen, että se tuntuu turvalliselta.

Tiedät, että ainoa oikea suunta on pois.

Etkä silti uskalla.

Kääriydyt kärsimyksen viittaan, josta on tullut sinun suojasi.

Kuvittele olevasi vuoden päästä siellä, missä olet nyt.

Miltä se tuntuisi?

Haluatko todella kokea sen tunteen?

Tiedät, miltä elämä umpikujassa tuntuu.

Kuvittele olevasi vuoden päästä jossain muualla.

Miltä se tuntuisi?

Haluaisitko saada kokea sen tunteen?

Mitä vielä odotat?

Mitä tunnet silloin, kun vihdoin uskallat?

Mitä jos, entä jos?

Mitä jos siitä ei tule mitään?

Entä jos siitä tulee jotain?

Mitä jos epäonnistut?

Entä jos onnistut?

Mitä jos kaikki näkevät sinun epäonnistuvan?

Entä jos kaikki näkevät sinun onnistuvan?

Mitä jos et uskalla?

Entä jos uskallat?

Mitä jos et saa lupaa?

Entä jos saat luvan?

Mitä jos et kokeile?

Entä jos kokeilet?

Mitä jos sinuun ei luoteta?

Entä jos sinuun luotetaan?

Mitä jos et usko?

Entä jos uskot?

Mitä jos et tee sitä, mitä sydämessäsi haluat?

Entä jos teet sitä, mitä sydämessäsi haluat?

Uusi alku

Elämäni sai uuden alun, kun aloitin yrittäjänä kuukausi sitten.

Vai saiko kaikki alkunsa jo vuosi sitten, kun jätin taakseni kymmenen vuoden uran konsulttina?

Ehkä uusi alku tapahtuikin kaksi vuotta sitten, kun tapaaminen uravalmentajani kanssa avasi mahdollisuuksien polun eteeni.

Todellisuudessa kaikki alkoi sitäkin aiemmin.

Kolme vuotta sitten juhlimme lapsemme yksivuotissyntymäpäivää.

Skoolasimme uudelle alulle.

Lapsi iloitsi eniten punaisesta hiekkalapiosta.

Meille muille paras lahja oli lääkärin ilmoitus remissiosta ja päivänsankarin syöpähoitojen päättymisestä.

Jokainen syntymäpäivä muistuttaa ilosta, jonka saimme lapsemme syntyessä aurinkoisena huhtikuun päivänä.

Jokainen syntymäpäivä muistuttaa siitä uudesta alusta, jonka saimme vuotta myöhemmin.

Pelosta, jonka jätimme taaksemme.

Kiitollisuudesta, jonka saimme tilalle.

Vanhan päättyminen on aina uusi alku.

Uusi alku ei koskaan tule ilman pelkoa.

Miten kaikki järjestyy?

Uusi alku tuo aina mukanaan mahdollisuuksia.

Mitä jos kaikki järjestyy paremmin kuin osaat kuvitellakaan?

Kulisseissa

Muista, että näet toisen muutoksesta usein vain hetket, jolloin hän ottaa askeleita eteenpäin.

Et näe niitä hetkiä, kun mikään ei tunnu etenevän.

Tunteja, päiviä, viikkoja, kuukausia, vuosia.

Et näe niitä aamuja, kun pelko tulevasta painaa jo herätessä hartioilla.

Et kuule niitä ajatuksia, jotka ilmestyvät, kun ei vieläkään ollut rohkeutta ottaa seuraavaa askelta.

Jokaista uutta askelta voi edeltää pitkä sisäinen suostuttelu.

Jokaista rohkeaa tekoa voi edeltää piilottelu peiton alla.

Jokaista onnistumista voi edeltää monta kokeilua ja epäonnistumista.

Et ole todistamassa niitä kertoja, kun on joutunut opettelemaan hiljentämään mielen vastustuksen.

Uudelleen ja uudelleen.

Et tunne niitä vaikeuksia, joiden läpi on täytynyt kulkea päästäkseen eteenpäin.

Et näe, mitä tapahtuu kulisseissa.

Näet vain sen, mitä toinen haluaa näyttää.

Sinä pystyt siihen samaan, mikä näyttää toiselta sujuvan helposti.

Kaikki työ tehdään ennen lavalle astumista.

Muutoksen pelko

Ihminen ei halua muutosta.

Muutos ja tuntematon pelottaa, joten on helpompaa pysyä tutussa ja turvallisessa.

Tutussa kärsimyksessä tai tunnottomuudessa.

On vaivattomampaa elää unessa kuin herätä todellisuuteen.

Todellisuus paljastaa kaikki tavat, miten toimii vastoin omaa tai toisten parasta.

Ihminen ei halua muuttua.

On helpompaa pysyä vanhoissa tavoissa ja elää automaattiohjauksella.

On helpompaa nähdä itsensä olosuhteiden vankina kuin tunnistaa oma vastuu muuttaa elämäänsä.

On helpompaa turruttaa tunteensa.

Elää elämää, joka on kärsimystä tai jossa mikään ei tunnu miltään.

Ihminen on valmis muutokseen vasta, kun kärsimys tulee sietämättömäksi tai kyllästyy tunnottomuuteen.

Kun mikä tahansa muutos on muutos parempaan.

Muutoksen matkalla voi tulla hetkiä, että haluaisi takaisin uneen, missä kaikki oli helpompaa.

Kunnes muistaa kärsimyksen tai tunnottomuuden.

Tunteen siitä, kuinka elämä valui hukkaan.

Kukaan ei sano, että muutos olisi helppoa.

Kun ensimmäistä kertaa saa yhteyden unohtamiinsa tunteisiin, on varma siitä, että kannatti ottaa se ensimmäinen askel.

Kannatti jatkaa eteenpäin askel kerrallaan.

Vertailun suo

Jumissa vertailun suossa.

Pitäisikö sinunkin, kun nuo kaikki muutkin?

Ei ole tullut aiemmin edes mieleen, ei ole sinulle tärkeää, mutta kun nuo kaikki muutkin.

Kun keskityt vain omaan tekemiseen, kaikki on selkeää.

Kun luotat omaan visioosi, suunta näkyy kirkkaana silmiesi edessä.

Kunnes satut vilkaisemaan ympärillesi, seuraamaan muita, joista jokainen toteuttaa omaa visiotaan.

Visiota, joka ei ole sinun.

Oma visiosi katoaa visioiden viidakkoon niin, että sitä on vaikea erottaa joukosta.

Ehkä tuo toinen on sittenkin parempi, koska se näyttää olevan suositumpi.

Ehkä on parempi valita se, minkä kaikki muutkin ovat valinneet.

Vai onko sittenkään?

Vertailun ansaan lankeaa alitajuisesti, vaikka olisit tiukasti päättänyt keskittyä omaan matkaan.

Vertailu vie helposti sinne minne kaikki menevät.

Vertailu vie kohti toisen visiota, jollei oma ole kirkkaana sydämessä.

Seuraatko laumaa vai pysytkö polullasi?

Muista oma visiosi.

Se on ainoa, jota sinun tarvitsee seurata.

Kadonnut hiljaisuus

Pelkäämme hiljaisuutta.

Pelkäämme hiljaisuutta niin paljon, että siitä on tullut katoava luonnonvara.

Täytämme jokaisen tilan taustamusiikilla, kuulutuksilla ja hälinällä.

Poistamme hiljaisuuden, jotta emme kuulisi omia ajatuksiamme.

Täytämme hiljaisuuden puheella, jotta toisetkaan eivät kuulisi ajatuksiaan.

Poistamme hiljaisuuden ja kutsumme sitä yhteisöllisyydeksi.

Täytämme hiljaisuuden kulkemalla kuulokkeet korvilla.

Pelkäämme hiljaisuutta ja yksinoloa niin paljon, että poistamme seinät ympäriltämme.

Kutsumme sitä yhteisöllisyydeksi ja tiimityöksi.

Poistamme hiljaisuuden ja ihmettelemme, mihin innovatiiviset ideat ovat kadonneet.

Poistamme seinät, jotta voimme kehittää äänieristettyjä tilaratkaisuja.

Ennen niitä kutsuttiin huoneiksi.

Poistamme hiljaisuuden ja kaipaamme sitä enemmän kuin mitään muuta.

Suuri

Mitä jos et pelkääkään epäonnistumista?

Entä jos suurin pelkosi on, että onnistut?

Ehkä pelkäätkin omaa voimaasi ja suuruuttasi.

Muutoksen askeleessa saattaa eniten pelottaa menestyminen.

Jos olet tottunut tekemään itsestäsi pienen, on pelottavaa astua vapauteen.

Saatat oivaltaa, että kaikki rajoitukset ovat vain omassa mielessäsi.

Saatat huomata, että olet suostunut olemaan pienempi kuin oletkaan.

Kukaan muu ei pienennä sinua kuin sinä itse.

Olisitko pieni, jos saisit olla juuri sellainen kuin olet?

Sinä synnyit uskoen omaan täydellisyyteesi.

Uskoit, että osaat mitä tahansa ja pystyt mihin tahansa.

Vasta ympäristö alkoi horjuttaa uskoasi omaan suuruuteesi.

Aloit kadottaa uskosi siihen, että voit olla kaikkea.

Opit pienentämään itseäsi, koska uskoit toisten mielipiteitä.

Mielipiteitä, joiden luulit olevan totuuksia.

Varot uskomasta omaan täydellisyyteesi, jotta välttyisit pettymyksiltä.

Pienennät rajoittuneilla uskomuksillasi itseäsi ja elämääsi.

Kun löydät oman suuruutesi, näet miten monilla tavoilla olet tehnyt itsestäsi pienen.

Sinä olet täydellinen, suuri ja vapaa.

Opit vielä näkemään sen itsekin.

Kehoni kartta

Olen ollut kehoni vanki lähes koko elämäni. Tietämättäni. Olen kantanut ylläni haarniskaa, jonka olemassaolosta en tiennyt. Olen kohdellut kaltoin kehoani, vaikka se on suojellut minua. Olen karttanut liikuntaa, syönyt mitä sattuu ja ollut välittämättä kehoni viesteistä, vaikka se on kannatellut minua, vienyt elämässä eteenpäin ja ollut lapseni ensimmäinen koti.

Voisin piirtää kehoni kartan, joka sisältää koko historiani. Kaikki kolhut ja tunteet, jotka ovat jättäneet jälkensä. Kehoni on sulkenut sisäänsä tunteet, joita en ole sillä hetkellä voinut tai osannut tuntea. Se on pitänyt muistoja poissa tietoisuudesta, yrittänyt suojella minua parhaansa mukaan. Samalla kaikki nuo piilotetut tunteet ovat rajoittaneet elämääni niin monella tavalla, että vasta niistä vapauduttuani olen tajunnut olleeni vankina.

Miten paljon kehomme muistaakaan asioita. Asioita, jotka olimme mielessämme unohtaneet. Kokonainen elämä kehon muistissa.

”Lihasjännitys on mielessä. Katso, mistä voisit päästää irti. Mistä pidät vielä kiinni? Mistä voisit hellittää?”

Ensimmäinen yinjoogatunti avasi minulle täysin uuden maailman. Olin siihen asti kuvitellut, että selkä- ja hartiakipu johtuu kahdeksan tunnin istumisesta ja huonosta työergonomiasta. Että jäykkyyteni on vain liikunnan puutetta. Ja sitten joku sanoo, että jännitys on mielessä.

Eteentaivutus jalat suorana edessä. Tarvitsin jalkojeni päälle viisi tyynyä, jotta pystyin nojaamaan rennosti eteenpäin viiden minuutin ajan. Alaselkä jumitti, reisiä kiristi. Rautakanki yritti taipua eteenpäin siinä vain heikosti onnistuen. Tähän taipumattomuuteen olin törmännyt kerta toisensa jälkeen koko elämäni. Joogaopettaja taivutti päänsä polviin helpon näköisesti ja mietin, onnistunko tuossa ikinä.

”Ota kolme syvää sisään- ja uloshengitysparia. Katso, mistä voisit vielä päästää irti.”

Toisella tunnilla tarvitsin enää pari tyynyä. Ei ollutkaan kyse siitä, etten ollut yrittänyt tarpeeksi. Olin yrittänyt liikaa. Yrittänyt venyä liikaa. Töissä ja elämässäni. Suorittanut jonkun toisen elämää ulkoisten odotusten mukaan. Ratkaisu ei ollutkaan yrittää enemmän vaan vähemmän. Hellittää. Päästää irti.

Siitä yinjoogakurssista alkoi matka kehoni syövereihin. Matka, joka muutti elämäni suunnan täysin. Matka, joka muutti minut omaksi itsekseni. Matka, jonka määränpäänä oli aito minä, kaikkien jännitysten, rajoitteiden ja uskomusten alla.

Koko aikuisikäni olin kärsinyt kroonisista niska- ja selkävaivoista. Olen käyttänyt tuhansia euroja hierontaan, fysioterapiaan, OMT-fysioterapiaan, kiropraktiikkaan, osteopatiaan ja vyöhyketerapiaan. Olen kokeillut lihasrelaksantteja, buranaa, piikkimattoa ja -tyynyä, lämmintä kauratyynyä, käynyt kuntosalilla, jumpassa, harrastanut astangajoogaa, pyytänyt äitiä tai puolisoa hieromaan hartioita. Mikään ei tuonut kuin hetken helpotuksen, sillä kaikki nuo hoitivat oireita, ei syitä.

Vasta yinjooga ja Rosen-menetelmä olivat avain, joilla pääsin käsiksi ongelmien syihin. Vasta kun aloin tiedostaa jännityksiä ja pystyin päästämään niistä irti, kehosta alkoi vapautua tunnemuistoja, jotka ovat olleet kaikkien kipujen ja kireyksien syynä.

Lonkankoukistajat oli ensimmäinen paikka, josta tunnemuistoja alkoi nousta tietoisuuteen. Itkin yinjoogan jälkeen lähes tunnin hysteerisesti. Sain valokuvamaisia muistikuvia lapseni sairauden ajalta. Itkin hetkeä, jolloin lääkärit selittivät lapseni syöpädiagnoosia. Silloin olimme mieheni kanssa olleet tyynen rauhallisia. Minä kirjoitin muistiinpanoja, lääkärit kertoivat hoitokaavioista. Kaikki se pelko, jonka voisi kuvitella tuolla hetkellä purkautuvan itkuna kerääntyi kehooni. Olin rauhallinen, ajattelin järkevästi ja menimme keskustelun jälkeen takaisin lapsemme luo potilashuoneeseen. En itkenyt kertaakaan tuona päivänä. Itkin sitäkin enemmän vuoden päästä, kun tunne vapautui joogan avulla.

Aloitin tutkimusmatkan kehooni. Aloin venytellä välillä parikin kertaa päivässä. Venyttelin, kohtasin lihaksista nousevat kivut ja itkin olohuoneen lattialla. Itkun jälkeen olin täysin rento, en tuntenut jännitystä missään. Alaselkäni valahti lattialle, kun ennen itkua se oli kaartunut jännittyneenä ylöspäin. Olo oli vapautunut ja olin joka kerta kiitollinen, että tunne oli päässyt ulos.

Kävin kerran viikossa yinjoogassa joogakoulu Shantissa. Itkin joogamatolla omassa rauhassani taustamusiikin peittäessä hiljaisen nyyhkytykseni. Tunnin jälkeen olin silmät punaisina itkusta ja ajatukset kiinni mieleen nousseissa muistoissa. Joka kerta vähän vapaampi. Kun olin itkenyt kaikki lapseni syöpään liittyvät itkut, mieleen alkoi putkahdella muistoja työvuosista, yläasteelta, lapsuudesta. Kuorin valekerroksia ympäriltäni yksi kerrallaan. Itku teki hyvää, se päästi tunteet vapaaksi.

Marion Rosenin kehittämä Rosen-menetelmä tuntui siltä kuin olisin päässyt kotiin. Läsnäoleva hellä kosketus paljasti kehostani jännityksiä, joista en ollut edes tietoinen. Hoidon aikana ne lihakset saavat turvallista huomiota, jotka ovat jääneet vaille huomiota silloin kuin olisin sitä tarvinnut.

Mielen rajoitukset olivatkin kaikki kehossa, vaikka olin yrittänyt ratkoa niitä ajatusten voimalla. Virheiden tekemisen pelko oli luovuuden esteenä selässä. Selkänikamissa oli muistot kaikista niistä kerroista, jolloin oma ääneni oli hiljennetty. Vasta tunteet kohdattuani sain oman ääneni takaisin ja löysin vapauden kirjoittaa. Jopa skolioosi oli kehon tapa suojella minua yläasteella, kun opin piilottamaan itseni. Selän mutkat ovat suoristuneet, kun sinne patoutuneet muistot ovat päässeet tietoisuuteen.

Yläselkäni nikamat ovat olleet niin kiinni toisissaan, että selkä on ollut täysin taipumaton. Löysin selästäni mustan laatikon täynnä vihaa. Olin lukinnut laatikkoon elämäni vihat, kun en osannut ilmaista sitä ulospäin. Käänsin vihan sisäänpäin, kun olin pienenä päättänyt, etten koskaan suutu tai raivostu. Edelleen yläselkäni tulee ensin kipeäksi ja vasta sen jälkeen tajuan, että olen vihainen jostain.

Kivut hellittävät, kun kohtaan piilottamani tunteet. Olen padonnut pelkoni alaselkään tiheiksi sedimenteiksi ristiluun kohdalle. Jos eteentaivutus ei onnistu, tiedän pelkääväni jotain. Ne kuukaudet, kun en töissä pystynyt lainkaan istumaan selkäkivun takia olivatkin kehoni viestejä pelosta. En osannut tunnistaa viestejä, koska olin minulla ei ollut minkäänlaista yhteyttä kehooni.

Uusissa tilanteissa tunsin, kuinka niskani jäykistyi kivikovaksi. Kallonpohjaa kiristi, päätä jomotti ja niska oli niin terästä, ettei pehmeydestä ollut tietoakaan. Aloin ymmärtää, että kipu on uusien tilanteiden pelkoa. Hartioiden välissä oli patti, joka esti tunteiden kulkemisen sydämen ja pään välillä. Kontrolli, joka esti tunteiden vapaan liikkumisen kehon ja mielen välillä. Olin elänyt päässäni tehden järkeviä valintoja enkä kuunnellut tunteitani tai kehoni merkkejä.

Kaikkien kireyksien ja rajoittuneen liikkeen takana on ollut padottuja tunteita. Kun tammikuussa kaaduin ja loukkasin käteni, lääkäri varoitteli, että käsi ei ehkä koskaan suoristu ennalleen. Rosen-hoidossa käden lihaksista vapautui pelko, syyllisyys ja yksinäisyys kaatumisen hetkellä. Kun lihakset pystyivät hellittämään suojelevan otteensa, käsi suoristui täysin.

Lihakset ovat salanneet minulta tunteita, joita en sillä hetkellä voinut tuntea. Ne ovat suojanneet ja pitäneet puoliani. Muistaneet puolestani asioita, jotka itse halusin unohtaa. Vasta kun kehoni päästää irti salaisuuksista ja antaa muistojen nousta tietoisuuteeni, se on voinut hellittää otteensa. Näen mistä olen pitänyt kiinni tietämättäni. Kiinni pitämiseen sitoutunut energia vapautuu käyttööni, kun lihakset voivat vihdoin rentoutua.

Keho on viisas. Se päästää tietoisuuteen vain ne asiat, jotka olen valmis kohtaamaan. Joka kerta kun vanha tunne vapautuu, keho asettuu uuteen todellisuuteen. Näen, miksi olen toiminut niin kuin olen. Ymmärrän, miksi en ole voinut toimia millään muulla tavalla.

Olen päässyt kosketuksiin aidon minäni kanssa. Olen löytänyt sen, kuka olen ilman ponnistelua, ilman jännitystä. Kehon, mielen ja sielun yhteys kiehtoo minua koko ajan enemmän. Opiskelen Rosen-menetelmää ja joogaopettajaksi ja ihmettelen ihmiskehon upeutta matkani edetessä.

Aina löytyy uusia kireyksiä, mutta tiedän, että vapaus löytyy kehosta. Ratkaisut mielen ongelmiin ovat kehossa. Kaikki on meissä itsessämme. Kaikki on kehossa.

Lähtöruutu

Joskus on hyvä katsoa taaksepäin.

Palata lähtöruutuun ja nähdä, miten pitkälle on päässyt.

Kaksi vuotta sitten aloitin muutoksen, jolle ei ollut karttaa eikä suuntaviittoja.

Motivaationa pelko, että joudun palaamaan entiseen.

Mielessä toivo siitä, että löydän oman paikkani.

Lähtöruudussa olisin kuvannut tilannettani näin:

“Kaipaan jotain muuta, mutta en tiedä, mitä se voisi olla. Miten löydän rohkeuden tehdä jotain muuta? Jos ylipäänsä löydän sen, mitä haluaisin tehdä. En ole varma, onko minulle olemassa mitään parempaa.

Olen jumissa maailmassa, jossa olen aina ollut. Olen aina tuntenut itseni ulkopuoliseksi, etten kuulu tänne. Pelottaa ajatella, että voisin tehdä jotain muuta. Mitä se voisi olla?

Mitä jos en löydä etsimääni? Mitä jos joudun palaamaan entiseen, vaikka se ei ole minulle oikea paikka? En tunne ketään oman maailmani ulkopuolelta. Kaikki ympärilläni elävät samaa kiireistä ja menestyksekästä elämää. Onko olemassa vaihtoehtoa?

Olen tehnyt järkeviä valintoja pelosta käsin. Valitsin opiskelupaikan ja ammattini, koska se oli järkevä valinta. En tiennyt mitä oikeasti haluaisin tehdä. Olen menestynyt urallani ja silti minua kalvaa tunne, onko tässä kaikki, mitä elämällä on minulle tarjota. Jokin tuntuu koko ajan olevan pielessä.

Kadehdin kaikkia, jotka suhtautuvat intohimoisesti työhönsä, nauttivat ja tuntevat tekevänsä merkityksellistä työtä. On vaikea ajatella, että maanantaina ei odottaisi viikonloppua tai loman jälkeen laskisi päiviä seuraavaan lomaan eikä aloittaisi lomaa aina uupumuksen partaalla. Työ vie minulta liikaa aikaa ja energiaa. En halua elää vastoin arvojani niin, ettei minulla ole aikaa perheelleni. En halua tuntea, että elämä valuu hukkaan joka päivä.

En edes tiedä, minkä asioiden tekemisestä nautin. Minulla ei ole omia harrastuksia. Keksin kyllä paljon asioita, joita pitäisi tehdä. En enää muista, kuka olin ennen kuin minusta tuli äiti. Kaipaan omaa aikaa, mutta en osaa ottaa omaa aikaa itselleni.

Haluan lapseni näkevän, että jokainen voi seurata unelmiaan. Haluan hänen uskovan, että hänestä voi tulla mitä tahansa. Haluan olla äiti, joka esimerkillään näyttää, että on mahdollista nauttia työstään. Ettei tarvitse uhrata elämäänsä työlle, josta ei välitä. Miten näytän esimerkkiä, kun minulla ei ole omia unelmia?

Miten unohdan tämän tunteen, joka minulla on aina ollut, että minun on tarkoitus tehdä jotain arvokasta elämälläni? Olen valmis tekemään muutoksia, mutta en tiedä, miten aloittaa ja miten löydän oman polkuni.”

Kaksi vuotta myöhemmin olen kiitollinen, että lähdin matkalle.

Löysin oman polkuni.

Löysin jotain paljon enemmän kuin uskalsin toivoa.