kohtaaminen

Portinvartija

Oletko oman elämäsi portinvartija?

Vai vahtiiko joku toinen portillasi, kuka saa astua elämääsi?

Kuka pääsee portin sisäpuolelle?

Onko porttisi avoinna niin, että kuka vain voi marssia sisään?

Lupaa kysymättä, mihin aikaan tahansa.

Avoimet ovet vuorokauden ympäri.

Päästätkö portista läpi kaikki vaatimukset, pyynnöt, toiveet ja kutsumattomat vieraat?

Onko portilla tarkka nimilista, vain kutsuvieraille?

Annatko itsesi lukita portin, kun tarvitset omaa rauhaa?

Vai onko porttisi kenties pysyvästi lukossa?

Muurattu umpeen niin, ettei kukaan pääse siitä kulkemaan.

Oletko lukinnut itsesi sisälle maailmaa pakoon?

Toivotatko tervetulleeksi tuntemattomat, jotka tahtovat sinulle vain parasta?

Uskallatko antaa porttikiellon heille, jotka eivät ansaitse paikkaa elämässäsi?

Osaatko ohjata vieraat ulos, kun vierailun aika on päättynyt?

Millainen portinvartija olet?

Intuitio

Tekemiseni ja elämäni pohjautuu nykyään intuitioon, vaistoon, sydämen ääneen.

Kun uskallan heittäytyä intuition varaan, asiat järjestyvät luonnostaan.

Täysin päinvastoin kuin mihin järjen maailmassa olin tottunut.

Päädyn takaisin kontrolloinnin oravanpyörään, jos annan järjelle tai egolle vallan.

Menetän yhteyden toiseen ihmiseen, jos alan intuition sijasta miettiä järjellä.

Jos siirryn sydämen ohjauksesta järjen vietäväksi.

Huomaan mieleni kehittävän ongelmia tyhjästä, kun olen taantunut järjen maailmaan.

Voin valmistautua, suunnitella ja varautua, mutta parhaiten onnistun heittäytymällä virran vietäväksi.

Virtaus pysähtyy, jos alan laskelmoida, olettaa, vertailla tai ennakoida.

Jos tapaan mentoroitavani kanssa, en suunnittele tapaamista etukäteen.

Jos tapaan uuden ihmisen ensimmäistä kertaa lounaalla, en perehdy hänen taustoihinsa.

Usein en selvitä edes ammattia, koska se ei kerro ihmisestä mitään.

En halua luoda mielessäni ennakko-oletuksia.

On antoisampaa tavata ihminen sellaisena kuin hän juuri sillä hetkellä on.

Luottaa siihen, että asiat soljuvat itsestään.

Toisissa tilanteissa on hyvä olla suunnitelma ja varautua.

Intuitio ei paljon lohduta, jos ei ole vakuutusta pahimman varalle.

Järkeäkin tarvitaan, mutta sen ei kannata antaa olla koko ajan ohjaksissa.

Intuitiolla ja luovuudella pääsee pisimmälle.

Minä autan

Milloin olet viimeksi pyytänyt apua?

Näyttänyt, ettet pärjää kaikessa yksin, omin voimin.

Antanut toisen kannatella, kun omat voimat eivät riitä.

Osaatko ottaa vastaan apua?

Vai pidätkö kyynärpäillä toiset loitolla?

Kyllä minä pärjään. Olen tottunut pärjäämään.

Autatko, kun sinulta pyydetään apua?

Vai opetatko pärjäämään yksin?

Huomaatko avunpyynnön, joka tarvitsee kuulla rivien välistä?

Apua on vaikeinta pyytää silloin, kun sitä tarvitsisi eniten.

Kannatteletko toista heikolla hetkellä?

Oletko läsnä silloinkin, kun et tiedä, mitä sanoa?

Vai käännätkö selkäsi, kun pelästyt heikkouden edessä?

Apua saanut ei koskaan unohda, keneltä sai apua ja kuka kääntyi pois.

Kannateltu osaa kannatella muita.

Hän muistaa, miltä tuntuu olla kannateltuna.

Milloin olet viimeksi auttanut pyytämättä?

Nähnyt toisen avun tarpeen ennen kuin hän on sitä itselleen myöntänyt.

Sanonut oikeat sanat oikealla hetkellä.

Minä autan.

Rooli

Lounastan viikoittain uusien ihmisten kanssa. Vapaaehtoisesti ja usein oma-aloitteisesti.

Entinen minä olisi pitänyt sitä introvertin painajaisena. Halusin pysyä tutuissa ympyröissä tuttujen ihmisten parissa. Konsultin ura asetti hieman haasteita toiveelleni.

Nyt rakastan kohtaamisia tuntemattomien kanssa.

Vietin hiljattain kuusi päivää reilun kolmenkymmenen ihmisen seurassa. En kokenut sitä lainkaan uuvuttavaksi. Yhtenäkään päivänä en kaivannut rauhaa muilta. Aiemmin olisin ollut jokaisen päivän jälkeen täysin voimaton.

Olen saanut muuttaa käsitystäni siitä, mikä uuvuttaa introvertin. Ihmisten seura ei olekaan se, mikä on vienyt voimani. Omalla kohdallani rankinta on ollut roolin esittäminen.

Kun voi olla täysin oma itsensä, ei ihmisten tapaaminen enää vie energiaa. Päinvastoin, se lataa akkuja.

Kun on oma itsensä, ei tarvitse yrittää aistia, millainen pitäisi olla. Tuntosarvien käyttäminen vasta voimia viekin.

Olin kameleontti, joka jatkuvasti tarkkaili, minkä värisenä parhaiten sulautuisi ympäristöönsä.

Rajasin hyvin tarkkaan, keneen voin luottaa ja kenelle uskallan näyttää itseni.

Kun vietin nuo kuusi päivää villasukat jalassa ihmisjoukon keskellä, tajusin tulleeni kotiin. Jakkupuku oli minulle rooliasu. Haarniska, joka ei koskaan kunnolla istunut päälle.

Maadoitun parhaiten lattialla. Haluan vetää koulutuksia ilman pöytiä ja tuoleja. Kun joskus saan oman työhuoneen, sinne tulee ensimmäisenä riippumatto ja jooganurkkaus.

Kaikissa viime aikojen kohtaamisissa on ollut yhteistä se, että titteleillä ei ole ollut mitään merkitystä. Olemme kohdanneet ihmisinä ja silloin pääsee keskustelussa niin paljon syvemmälle. Silloin kohtaamisista jää pysyvät jäljet.

Yksi kohtaaminen voi muuttaa kaiken

Olen alkanut uskoa, ihmiset tulevat elämäämme tarkoituksella. Viimeisen vuoden aikana tapaamistani ihmisistä jokainen on opettanut jotain tärkeää päästäkseni sinne, missä olen nyt.

Yksi kohtaaminen muutti elämäni suunnan. Olin jo vuosia tuskaillut sen kanssa, mitä haluan isona tehdä. Ajattelin syyn tyytymättömyyteeni löytyvän työpaikasta, kuormittavasta työmäärästä tai kaikista mahdollisista ulkoisista tekijöistä. Yritin löytää uutta suuntaa niistä ympyröistä ja siitä osaamisalueesta, mihin koulutuksellani ja melkein kymmenen vuoden työkokemuksella olin päätynyt.

Lapsen kanssa kotona vietetyt vuodet tarjosivat kaivatun mahdollisuuden pysähtyä miettimään seuraavaa askelta. Olin kuitenkin hyvin yksin ajatusteni kanssa, enkä päässyt yhtään eteenpäin pohdinnoissani.

Päätin kokeilla ammattiliiton tarjoamaa uraneuvontaa. Varasin ajan pystymättä vaikuttamaan siihen, kenen kanssa tulisin asioimaan.

Menin ensimmäiseen tapaamiseen odottaen, että nyt mietitään omia vahvuuksia, työstetään ansioluettelo kuntoon ja listataan kiinnostavia yrityksiä. Sitten vain hanskat heilumaan ja hakemaan sopivaa työpaikkaa. Saisin tarvitsemaani ulkopuolisen sparrausta ja kannustusta.

Kohtalo puuttui peliin ja sain juuri minulle oikean henkilön oppaakseni. Olin lukossa niin monella tavalla elämän vastoinkäymisten jälkeen, että pelkkä työnhaun käynnistäminen ei olisi tuottanut oikeaa tulosta. Olisin hakenut vääriä paikkoja.

”Mitä tekisit, jos voisit tehdä ihan mitä tahansa? Älä mieti, onko se mahdollista tai miten siitä saa elantoa. Mitä tekisit, jos kaikki olisi mahdollista?”

Yksi kysymys muutti kaiken. Kysymys, jonka avulla löysin alitajunnasta niitä haaveita, joita en muistanut olevan olemassa. Aloin miettiä täysin puhtaalta pöydältä, mitä haluaisin tehdä.

Kävelin parin tunnin tapaamisen jälkeen pitkän matkan kotiin ja mieleeni pulpahteli ideoita niin kovaan tahtiin, että sovin uuden tapaamisen heti perille päästyäni. Yksikään ideoista ei liittynyt sen hetkiseen työhöni.

Nyt tasan vuotta myöhemmin näen, miten kaikki tapaamisen aikana ja sen jälkeen syntyneet ajatukset liittyvät toisiinsa. Muutos on vaatinut päivittäistä työstämistä, miettimistä ja kirjoittamista, epätoivon hetkiä ja omien uskomusten muuttamista. Kaiken työn olen tehnyt itse, mutta ilman tuota kohtaamista, hyväksyvää kannustusta ja nähdyksi tulemisen tunnetta en ehkä olisi tässä pisteessä.

Jokin sai tuon tapaamisen kulkemaan täysin tavallisesta poikkeavalla tavalla. Uskon, että niin oli tarkoitettu. Tarvitsi lopulta vain avata silmät mahdollisuuksille ja keinot tulivat kohdalleni oikealla hetkellä.