kirjoittaminen

Elämäsi kirjailija

Olet oman elämäsi kirjailija.

Sinulla on tyhjä paperi edessäsi ja kynä kädessäsi.

Saat kirjoittaa seuraavan luvun tarinaasi.

Saat aloittaa puhtaan valkoiselta paperilta.

Sinulla on täysin vapaat kädet.

Ainoa ehto on, että sinä olet tarinan päähenkilö.

Voit unohtaa kaiken, mitä tähän mennessä on tapahtunut.

Kukaan ei korjaa punakynällä virheitäsi.

Anna mielikuvituksesi lentää vapaana, olla rajaton.

Millaisen tarinan haluat kirjoittaa?

Millaisen tarinan haluaisit itse lukea?

Mitä tunteita haluat tarinallasi välittää?

Millaisesta tarinasta olisit todella ylpeä?

Kun olet valmis, voit tiputtaa kynän kädestäsi.

Alkaa elää tarinaasi todeksi.

Inspiraatio

Luovan työn parhaita puolia on, että ihan kaikkea voi käyttää inspiraationa.

Niitä synkimpiäkin päiviä, kun itkee saavillisen kyyneleitä keittiön lattialla eikä edes jooga auta nousemaan murheen alhosta.

Kun tunnen olevani kuilun pohjalla, taiteilijaminä hykertelee, että tästä saa niin hyvää materiaalia tuleviin kirjoituksiin.

Kun en näe valoa synkän pilven alla, yrittäjäminä ajattelee, kuinka tämäkin tunne auttaa palvelemaan mentoroitaviani paremmin.

Kun on itse päässyt pimeyden toiselle puolelle, pystyy samaistumaan toisen tunteisiin

Kun on itse rämpinyt pelon suossa epävarmuudessa, tietää tarkalleen, miltä toisesta tuntuu muutoksen keskellä.

Saan eniten inspiraatiota tunteista.

Kun tunne pääsee vapauteen, antaa se aina inspiraatiota sanoille.

Tunnemyrkyistä riittää kirjoitettavaa pitkään.

Suurimmat luovuuden purkaukset ja vaikuttavimmat runot tulevat Rosen-hoidon jälkeen.

Kun kehosta vapautuu vanhaa, syntyy valtavasti tilaa luovuudelle.

Muscles of inspiration.

Inspiraatio on sisäänhengitystä.

Kun voin hengittää vapaammin, luovuudella on tilaa virrata kehoon.

Kosketus

Kosketan sanoillani.

Kosketus kulkee sydämestä sydämeen.

Autan sinua tulemaan tietoiseksi niistä puolista itsessäsi, jotka ovat sinulta piilossa.

Silitän niitä kohtia, jotka ovat jääneet vaille turvallista huomiota.

Vien huomiosi sinne, missä hengityksesi ei virtaa.

Kosketan niitäkin kohtia, jotka haluaisit pitää näkymättömissä.

Alitajuntasi paljastaa sinulle vain sen, minkä mielesi pystyy käsittelemään.

Välillä osun kipeään kohtaan.

Voit antaa kivun hellittää otteensa.

Kosketus vapauttaa.

Antaa sinulle tilaa olla oma itsesi.

Anna sanojeni koskettaa.

Lämmön välittyä sydämestä sydämeen.

Yleisö

Smallest viable audience.

Seth Godinin This Is Marketing -kirjasta tuttu termi.

Kaikesta tulee helpompaa, kun tiedät, kenelle sanasi, työsi, tuotteesi tai palvelusi on tarkoitettu.

Ei tarvitse tavoitella kaikkia.

Ei tarvitse miellyttää kaikkia.

Kun tiedät yleisösi, voit sanoa: ”It’s not for you.”

Se ei ole sinua varten.

Sanat tuovat vapautta tekemiseen ja uuden luomiseen.

Riittää, kun tavoitat sinun yleisösi.

Mitä pienempää yleisöä tavoittelet, sitä yksinkertaisemmaksi kaikki muuttuu.

Minä kirjoitan heille, jotka etsivät omaa polkuaan.

Näen kirjoittaessa aina kasvot mielessäni.

Kirjoitan myös itselleni saadakseni selville, mitä ajattelen.

Joskus kirjoitan sille Annalle, joka olin muutama vuosi sitten.

Kirjoitan sydämestäni sen hetken totuuteni.

Totuus voi muuttua kirjoittamisen jälkeen, usein myös sen aikana.

Kirjoittaminen on merkityksellisintä työtäni tähän mennessä.

Jokainen saamani viesti täyttää minut kiitollisuudella.

Tuntuu uskomattomalta, että voin auttaa sanoillani.

On vapauttavaa, kun ei tarvitse välittää kaikkien mielipiteistä.

En yritä tavoitella kaikkia.

Sanat tavoittavat kyllä oikeat ihmiset.

Ehkä juuri sinut.

Kirjoitan sinulle

Elokuun lopussa aloin kirjoittaa blogia joka päivä.

Minulla oli vain aavistus, että se auttaisi löytämään suunnan eteenpäin.

Toivoin, että joku muukin kuin äitini ja kaksi ystävääni lukisivat sanojani.

En kuitenkaan osannut ajatella, mitä kaikkea kirjoittaminen olisi 163 tekstiä myöhemmin tuonut elämääni.

Tekstit ovat lyhentyneet, lauseet tiivistyneet ja ajatukset selkiytyneet.

Löysin oman ääneni, joka vahvistuu koko ajan.

Sain uskon ja luottamuksen, että kirjoitan lopun elämääni.

Kirjoitan, koska en osaa enää olla kirjoittamatta.

Kirjoitan, vaikka kukaan ei maksaisi siitä minulle.

Kirjoitan, koska tunnen eläväni enemmän kirjoittaessani.

Kirjoitan, koska saan enemmän vastauksia kuin osaan kysyä.

Kirjoitan sinulle, joka olet päässyt sanojeni kautta lähemmäs itseäsi.

Kirjoitan sinulle, joka tunnet sanojeni avulla itsesi vähemmän yksinäiseksi muutoksen keskellä.

Kirjoitan sinulle, joka saat sanoistani lohtua, voimaa, uskoa ja rauhaa.

Kirjoitan juuri sinulle.

Kiitos, että olet.

Sanojen kaiku

Sanoilla on kaiku.

Kuulemamme sanat jäävät kaikumaan mielessämme.

Joillakin sanoilla kaiku on lähes olematon.

Toisten sanojen kaiku ei lakkaa koskaan.

Kaiku jatkuu niin pitkään, että sanoista tulee uskomuksia.

Kaiku tatuoi sanat osaksi meitä itseämme.

Kaiku voi ulottua sukupolvelta toiselle.

Opimme toistamaan sanoja eteenpäin kaiun tahtiin.

Annamme sanojen muuttaa meitä joksikin muuksi kuin mitä aidosti olemme.

Emme enää muista, että sanat eivät alunperin olleet omia sanojamme.

Mitä nuorempana sanat kuulemme, sitä vahvempi kaiku niissä on.

Mitä useammin sanoja toistetaan, sitä syvemmän kaiun ne saavat aikaan.

Yksikin kerta riittää viiltämään ikuisen jäljen.

Mielessä voi kaikua niin paljon ääniä, että sekaan ei mahdu enää yhtään omaa sanaa.

On opeteltava hiljentämään mieli.

Sana ja kaiku kerrallaan.

Kaiku hiljenee, kun kirjoittaa sanat käsin paperille.

Yksi kerrallaan, yhä uudestaan ja uudestaan.

Kun näkee mielessä kaikuvat sanat silmillään, ääni alkaa vaimentua.

Kun sanat pääsevät mielestä paperille, voi kaiku hiljentyä.

Omille sanoille alkaa tulla tilaa.

Sielun käsi

Olen hukassa ilman oikeaa kättäni.

Siedän kaiken muun hankaluuden arjessa, mutta kaipaan kättäni ajatteluun.

En osaa ajatella, kun oikea käsi ei voi pitää kynää paperilla tai nojata näppäimistöön.

Vasemmalla kädellä näppäillessä tulee puolikkaita ajatuksia. Puolikkaita ideoita.

Jos äidinkieli on tunteiden kieli, niin oikea käsi on minulle tunteiden käsi.

Saan yhteyden sydämeeni ja sieluuni kirjoittamalla.

Nyt yhteys tuntuu sumuiselta.

Kun en saa oikealla kädellä kirjoitettua, ajatukset jäävät pääni oravanpyörään pyörimään.

Puhumiseen on korkeampi kynnys, eikä sillä ole samanlaista puhdistavaa vaikutusta.

Ehkä alan kohta epätoivoisena tehdä videoita blogitekstien sijasta.

Tänään opettelin käyttämään puhelimen sanelutoimintoa.

Löysin tavan kirjata kävelyllä mieleen pulpahtelevat lauseet muistiin, turvallisemmin kuin katse puhelimessa.

Tajusin samalla, että ensimmäinen versio kirjastani on raapustettu käsin muistivihkoihin.

Saan ne sanelun avulla koneelle helpommin kuin olisin osannut edes toivoa.

Kirjoita kirja muuttuikin muotoon sanele kirja.

Kaatumisellakin oli tarkoitus.

19. Tyhjän paperin nautinto

Kirja, joka auttaa löytämään kirjoittamisen ilon.

19. Julia Cameron: Tyhjän paperin nautinto: Tie luovaan kirjoittamiseen

Olen kirjoittanut siitä lähtien, kun opin nelivuotiaana lukemaan. Aikuisena kadotin kirjoittamisen nautinnon 15 vuodeksi. Oma ääneni oli kadoksissa ja jokainen sana oli työn ja tuskan takana. Hioin persoonatonta tekstiä ja kiroilin jokaista työtehtävää, jossa piti saada lauseita aikaan. Julia Cameronin kirja auttoi vapautumaan kirjoittamisen kammosta. ”Meidät on koulutettu epäilemään ja tarkkailemaan itseämme sen sijaan, että toteuttaisimme itseämme. Tämän seurauksena useimmat meistä kirjoittavat liian varovasti. Yritämme kirjoittaa ”oikein”. Yritämme kuulostaa älykkäiltä. Yritämme. Piste. Kirjoittaminen sujuu paljon paremmin, kun emme uurasta sen kimpussa. Kun annamme itsellemme luvan ottaa rennosti paperin ääressä.” Kirjan harjoitukset auttoivat luopumaan yrittämisestä, täydellisten lauseiden tavoittelusta ja huonon tekstin välttelystä. Sain tilalle vapauden, sanoilla leikittelyn, kuuntelun ja uteliaisuuden selvittää, mitä sanoja lävitseni virtaa. Jos kamppailet kirjoittamisen kanssa, unohda kaikki säännöt ja muiden näkemykset siitä, miten kirjoittaa oikein. Sinulla on oma ääni, joka ansaitsee tulla kuulluksi. ”Kirjoittamattomuus on yksinäisyyttä. ... Kirjoittaminen on kuin katsoisi sisäiseen kompassiin. Sen avulla näen, missä olen menossa.” Kirjoittamattomuus paranee vain kirjoittamalla. Kirjoitin yli vuoden aamusivuja ennen kuin uskalsin tulla näkyväksi sanojeni kautta. Raivasin paljon haitallisia uskomuksia itseni ja kirjoittamisen tieltä. Olen kiitollinen kuullessani, miten monia olen tänä vuonna innoittanut tarttumaan kynään. Kirjoittaminen on ehkä tärkein askel kohti itsesi näköistä elämää.

Sata tekstiä

Mitä ajattelisit, jos sinulle annettaisiin tehtäväksi kirjoittaa sata blogitekstiä reilussa kolmessa kuukaudessa? Saattaisi ahdistaa. Vähän tai paljon. Aloitettuasi lasket vain mielessäsi, kuinka monta kirjoitusta on vielä jäljellä tavoitteeseen. Mitä jos päättäisit kirjoittaa kerran päivässä? Ajattelet vain yhtä päivää kerrallaan. Et mieti edessä olevaa matkaa. Julkaiset kerran päivässä tekstin blogissasi. Ensimmäisen kerran, kun tekee mieli jättää päivän kirjoitus väliin, kirjoittaisit silti. Vaikka vain pari riviä. 21 päivän päästä olet saanut kirjoittamisesta jo tavan. Huomaat, ettei se niin vaikeaa olekaan. Oikeastaan ihan nautinnollista. Voit vapaasti päättää, mistä kirjoitat. Kukaan ei määrittele, kuinka pitkä kirjoituksesi pitää olla. Ei blogissa tarvitse olla kuviakaan. Sadan päivän päästä olet saanut kirjoitettua aika hienon portfolion itsellesi. Huomaat kirjoittamisen selkeyttävän ajatuksiasi. Huomaat, että ideat eivät loppuneetkaan kesken. Niitä tulee koko ajan lisää. Enemmän kuin ehdit kirjoittaa. Huomaat, miten kirjoittamisesi on kehittynyt. Huomaat löytäneesi oman äänesi kirjoittamisessa. Haluat jatkaa, koska et voi enää kuvitella elämää ilman kirjoittamista. P.S. Tämä oli 118 blogikirjoitukseni. P.P.S. Seth Godin sanoo, että ensimmäiset 1000 kirjoitusta ovat vaikeimmat. Itse sanoisin, että kolmen ensimmäisen viikon jälkeen helpottaa. Sadan jälkeen on jo ihan fiiliksissä, että pääsi lähes huomaamatta kolmenumeroiseen lukuun.

Olisinpa uskaltanut

Mieti elämääsi 10 vuotta sitten. Mitä olisit halunnut uskaltaa tehdä silloin? Kuvittele elämäsi 10 vuoden päähän. Mitä olisit halunnut uskaltaa tehdä juuri nyt? Millä teolla voisit muuttaa elämääsi haluamaasi suuntaan? Mitä tekoa jäät katumaan, jos et tee sitä? Jos et uskalla edes yrittää? Kuvittele, että sinulla on vuosi elinaikaa jäljellä. Mitä tekisit? Miten muuttaisit elämääsi? Mitä tarvitset, että voisit alkaa elää itsesi näköistä elämää? Voit listata kaikki keksimäsi asiat: Kunpa voisin... Haluaisin... Kunpa uskaltaisin... Jos minua ei pelottaisi niin... Jos tietäisin onnistuvani niin... Voisitko aloittaa jo nyt? Voisitko ottaa ensimmäisen askeleen kohti elämää, jossa ei tarvitse miettiä, että olisinpa uskaltanut? Kuvittele, miltä tuntuu, kun voit sanoa itsellesi: Minä uskalsin.

Oma ääni

Niin monelta on kadonnut oma ääni. Lupa sanoa mielipiteensä, ilmaista tunteensa, olla oma itsensä. Olemme ehkä itse hiljentäneet oman äänemme tai se on viety meiltä. Jokainen on syntyessään vapaa. Sana sanalta ja lause lauseelta opimme tulkitsemaan, mikä on hyväksytty tapa ilmaista itseämme. Ympäristömme muovaa meitä sopivaan muottiin. Hyvää tarkoittaen, ajattelematta ohjaten tai tietoisesti satuttaen. Perhe, sukulaiset, ystävät, opettajat, työkaverit, esimiehet, ohikulkijat, yhteiskunta. Toisilla muotti on tiukempi, toisilla väljempi. Niin moni on tukahduttanut omat ainutlaatuiset ajatuksensa. Olemme hiljentäneet oman äänemme niin, ettemme enää muista, miltä se kuulostaa vapaana. Kirjoita uusi luku omaan tarinaasi. Kirjoita niin kuin kukaan ei arvostelisi. Kerro ajatuksesi liikoja miettimättä, mutta tietoisena sanojesi vaikutuksista. Käytä sanoja, jotka parantavat rikkomisen sijasta. Anna sydämesi näkyä sanojesi kautta. Löydä oma äänesi.

Unelma

Haluatko saada toisen ihmisen sädehtimään? Kysy häneltä, mitä hän tekisi työkseen, jos kaikki olisi mahdollista. Näet sellaisen loisteen, jonka voimalla tiedät esteiden väistyvän, kun hän pääsee toteuttamaan unelmaansa. Voit myös saada vastaukseksi epäuskoisen hiljaisuuden. Jos ensimmäistä kertaa alkaa miettiä unelmiaan, järki saattaa pyyhältää paikalle nopeasti esittämään vastalauseitaan. Silloin kysy uudestaan. Kysy niin monta kertaa, kunnes näet toisen silmissä loisteen ja sisäisen palon. Haluatko saada itsesi sädehtimään? Kysy itseltäsi, mitä tekisit, jos kaikki olisi mahdollista. Älä mieti, onnistutko, mistä saat elannon, mitä muutkin sanovat, ei ole koulutustakaan, olet liian vanha tai nuori, liian sitä tai liian vähän tätä. Kuvittele unelmasi ja kirjoita ne ylös. Kirjoita unelmien työpäivästäsi, keskity tunteisiin, tunnelmiin, haluamiisi yksityiskohtiin, miltä sinusta tuntuu, kun unelma on toteutunut. Ei tarvitse vielä tietää tarkasti, mitä tulet tekemään. Kirjoita käsin, sillä käsi on yhteydessä sydämeen. Unelmat asuvat sydämessä. Laita kirjoituksesi talteen. Muista merkitä päivämäärä. Kun luet tekstin myöhemmin uudestaan, huomaat ottaneesi monta askelta kohti unelmaasi. Vain sen voimalla, että uskalsit unelmoida.

Aamusivujen voima

Alitajunnan voima aamusivuilla. Otteita aivan ensimmäisistä kirjoituksista. Jo silloin alitajuisesti tiesin, mitä tulen vielä tekemään. Kesti vain aika kauan, että se tieto ehti tietoisuuteen asti. 26.4.2017 Kerrankin sain nukuttua kunnolla ilman valvomista. Alkaa tulla epäilys että haihattelen taas ihan turhia juttuja jostain kirjoittamisesta ja luovasta elämästä, kun pitäisi vaan etsiä realistinen työpaikka. Tarvitsisin kunnon sparrausta ja kannustusta usein mutten edes uskalla kertoa näistä ajatuksista muille, ettei niitä lytättäisi haihatteluna. Enkä saa aloitettua kirjoittamista koskaan. … Multa hajoaa pää jos en saa omaa aikaa enkä sitten kuitenkaan osaa sitä ottaa itselleni. En keksi mitään ihanaa tekemistä, että olisi hyvä syy lähteä kotoa pois säännöllisesti. Miten onkin niin vaikea miettiä ja keksiä asioita, joiden tekemisestä NAUTIN? Keksin miljoona asiaa, joita PITÄISI tehdä, mutta kivoja nautinnollisia asioita en niinkään. 28.4.2017 Ilmoittauduin djembekurssille. Apua! Tosi iso kynnys aloittaa kirjoittaminen. Tuntuu ettei ole mitään sanottavaa tai en osaa kirjoittaa tarpeeksi hyvin. Jos saisin vapaasti valita, niin mitä kirjoittaisin? … Jaksaako aloittaa uutta blogia? Jos se olisi kuvaus kehityspolusta tällä matkalla, mikä tehtävä milloinkin kolahtaa. Tarvitseeko sitä tietoa jakaa? Voisi kyllä olla hyödyllinen muille samassa tilanteessa oleville. 30.4.2017 Voisi olla kiva maalata jotain. 2.5.2017 On vaikea erottaa toisistaan, mitä oikeasti haluaisin tehdä ja mitä pitäisi tehdä. Niin paljon sellaista, mitä pitäisi. 4.5.2017 Alkoi tehdä mieli piirtää mustalla ohutkärkisellä tussilla, joita näin kynälaatikossa. 6.5.2017 Hyvä ja pirteä mieli djembe-rumpukurssista! Miksen ole aiemmin tehnyt mitään vastaavaa? Elänyt vaan umpiossa tutuissa ympyröissä uskaltamatta kuunnella mielitekoja. Tai pelännyt liikaa uutta niin, etten ole rohjennut kokeilla. 23.5.2017 Oi katso kuinka lumoava kuu Tuolta pilvien takaa paljastuu Sillähän näkyy silmät ja suu Pöllökin huhuilee huhuu Tähtiä taivas on täpösen täynnä Äh, haluaisin kirjoittaa, mutten keksi mitä kirjoittaisin. Kas kuuletko käen kukkuvan? Kurren korkealla koivussa kiikkuvan Kraak kaikuu kaukana korvessa Klonk kolahtaa kivi kaivossa 24.5.2017 Olipa paljon patoutunutta vihaa tai ärsytystä, kun nyt olo alkaa helpottaa. Taas oli kirja (Julia Cameron Tie luovuuteen) oikeassa, että opin lepäämään näillä sivuilla. Purkaantuu huonoja energioita, jotka saaneet minut lukkiutumaan.

Kirjoittaja

Uskallankohan kertoa tätä? Minulla on usein tunne, etten itse kirjoita tekstejäni.

Tai siis olen se minä, joka kirjoittaa. Lauseet syntyvät sormieni näppäilemänä tietokoneen ruudulle, mutta sisältö tulee usein täysin ajattelematta.

Äänessä on enemmän alitajuntani, intuitioni, sisäinen ääneni tai korkeampi minäni, millä sitä voimaa haluaakaan kutsua.

Kirjoittamista aloittaessani en usein tiedä, mistä aion kirjoittaa.

Vaikka kirjoitan muille, taidan sittenkin eniten kirjoittaa itselleni.

Saan usein suurimmat oivallukset kirjoitettuani tekstin valmiiksi. Alitajuntani jakelee minulle ajatuksia pohdittavaksi.

Jälkikäteen en usein muista, mitä olen kirjoittanut.

Kun myöhemmin luen tekstejäni, ihmettelen, että minäkö nuo sanat olen saanut aikaan.

Vuosien ajan en saanut mitään kirjoitettua. On ihana tunne, että on löytynyt uudestaan kirjoittamisen vapaus.

Piti vain hiljentää mielestä järki, tarkastaja ja sisäinen kriitikko.

Piti luopua täydellisyyden tavoittelusta ja antaa mennä.

Piti alkaa kirjoittaa sydämestä eikä järjestä käsin.

Oma media

Aloitin toimittajan urani suoraan päätoimittajan pestistä perustamalla oman lehden. Olin viidennellä luokalla ja luokkalehtemme Kuukauden pamaus ilmestyi kerran kuukaudessa kahden vuoden ajan. Toimituksemme koostui luokkamme tytöistä. Leikkasin ja liimasin jutuista taittoversion, jonka kopioin äitini työpaikalla koko luokalle.

Osasimme lahjakkaasti kopioida tekstejä esimerkiksi Suosikista, mutta pääsimme myös haastattelemaan sen ajan julkkiksia kuten Teija Sopasta ja Jorma Pulkkista. Jatkoin toimittajana lukion lehdessä ja kauppakorkeakoulun toimitusjaostossa.

Kirjoittaminen oli nelivuotiaasta lähtien ollut minulle luontevin tapa ilmaista itseäni. Sitten kadotin kirjoittajan identiteettini viideksitoista vuodeksi opiskelu- ja työvuosien oravanpyörään.

Tuskailin joka ikisen raportin ja tekstin kanssa. Viilasin täydellisiä lauseita ja yritin parhaani mukaan piilottaa kaiken persoonallisuuden kirjoituksistani. Lopulta en saanut edes blogitekstiä kirjoitettua töissä. Minulla ei ollut mitään sanottavaa.

”Jos minuutemme on yhä kätkössä meiltä, emmekä kuule sen ääntä, koska muiden näkemykset ovat peittäneet sen, on luonnollista, että meillä ei ole mitään sanottavaa.” Julia Cameron

Seitsemän vuotta sitten kirjoitin muistikirjaani tavoitteeksi, että haluan kirjoittaa blogiin hyvinvoinnista. Kesti seitsemän vuotta päästä tähän pisteeseen, että minulla on jotain kirjoitettavaa. Pahoinvointini on muuttunut hyvinvoinniksi. On helpompi keksiä sanottavaa, kun voi kirjoittaa omista kokemuksista. On helpompi antaa oman äänen kuulua, kun tuntee itsensä läpikotaisin eikä tarvitse enää piiloutua.

Tein keväällä unelmakartan, jota olen katsellut päivittäin hampaita harjatessani. Alitajunta on viisas. Se tietää toiveeni paljon aikaisemmin kuin tietoisesti olen niistä perillä.

Tajusin palanneeni juurilleni. Olin luonut oman mediani jo viidennellä luokalla. Silloin piti tasapainotella toimituksen muiden mielipiteiden keskellä. Nyt minulla on ihan oma media, omat nettisivut. Saan päättää vapaasti, mistä kirjoitan ja voin rakentaa mediaani haluamaani suuntaan.

Olen löytänyt sanojen virran uudelleen. Kirjoitan päivittäin. Olen löytänyt oman ääneni ja kirjoittamisen vapauden. Teksti soljuu miettimättä ja ilman kritiikkiä kuten ennen vanhaan.

”Älä turhaan kirjoita tavalliselle lukijalle, Julia”, Arthur (Kretchmer) sanoi. ”Et koskaan tapaa tavallista lukijaa. Kirjoita ihannelukijallesi, hänelle, joka tajuaa kaiken mitä sanot. … Toisin sanoen lukijalle, joka saa olosi tuntumaan turvalliselta.”

Jos vähänkään mietit kirjoittamisen aloittamista, älä mieti enempää. Aloita. Luo oma mediasi.

”Ihan mahtava blogikirjoitus <3 aion ottaa tuon kirjoituksen ’ohjenuorakseni’ omalle tutkimusmatkalle.”

Kun saat sydämeen osuvan palautteen, tiedät, että kannatti aloittaa.

Kuukausi

Olen kirjoittanut blogiani kuukauden ajan. 28 kirjoitusta. Vain kahtena päivänä kirjoittaminen on jäänyt välistä.

Kuukaudessa ehtii muodostua uusi tapa. Kirjoitan yleensä illalla juuri ennen nukkumaanmenoa. Usein aloittaessani en tiedä, mistä aion kirjoitan. Joka kerta sanat tulevat. Aiheita tulee mieleen enemmän kuin ehdin kirjoittaa.

Olen jo nyt saanut enemmän kuin ajattelin, vaikka tiesin hyödyt etukäteen. Olinhan kuunnellut monesta haastattelusta Seth Godinin perusteluja, miksi kannattaa kirjoittaa joka päivä.

Blogi on minun oma mediani. Sisällön päätän minä. Se on vapauttava tunne.

Päätin kulkea vastavirtaan visuaalisessa maailmassamme ja tehdä blogin ilman kuvia. Jokaisella on mielikuvitus, jonka avulla voi kuvittaa tekstin.

Kirjoitan yleensä liikoja korjailematta. Kirjoitan suoraan sydämestäni. Välillä sisäinen tarkastaja yrittää huomauttaa, ettei noin voi sanoa, mutta useimmiten se on hiljaa.

Lukijoita on enemmän kuin oma äiti ja kaksi ystävääni, joiden tiedän lukevan blogiani päivittäin.

Paras palaute on kuulla, että jokin muuttui. Siihen varmaan jokainen kirjoittaja tähtää. Että jokin liikahtaa lukijassa. Sekin riittää, että kirjoittaessa moni asia minussa on muuttunut. Olen kirjoittanut oivalluksia, joita en tiennyt ajatelleeni.

Olen saanut kuukaudessa blogistani käyntikortin itselleni. Elämäni tärkein kirjoituskin on päässyt sitä kautta maailmalle.

Joka päivä

Olen kirjoittanut blogiin joka päivä 17 päivää peräkkäin. Ei enää montaa päivää jäljellä, jos 21 päivässä uudesta asiasta pitäisi muodostua tapa. Olin asettanut tavoitteeksi kirjoittaa kerran viikossa. Salaa mielessäni lupasin kirjoittaa joka päivä. Jos Seth Godin kirjoittaa joka päivä, niin pystyn siihen minäkin. Tosin Sethillä on parinkymmenen vuoden etumatka. Tärkein syy lupaukselleni on, että tiedän kirjoittamisen auttavan minua löytämään aina seuraavan askeleen. Yksi askel joka päivä, niin kuukauden päästä on päässyt jo aika pitkälle. Aloitin tiistaina ja ensimmäisen haasteen kohtasin lauantai-iltana. Tosiaan, lauantait ja sunnuntait ovat olemassa. En ollut muistanut lupaustani tehdessä määritellä, kirjoitanko myös viikonloppuisin. Kirjoittaako Seth joka päivä vai ajastaako hän tekstejään viikonlopuiksi? No parempi kai vain kirjoittaa kuin repsahtaa heti ensimmäisellä viikolla. Toinen haaste tuli iltaisin yhdeksän jälkeen, kun en ollut saanut kirjoitettua päivän aikana. Tai olin aloittanut, mutta teksti oli jäänyt kesken. Istuin koneen ääreen kirjoittamaan kymmenen maissa. Huomasin pitäväni illalla hiljentymisestä ja ajatusten keskittämisestä. Olin ehkä ajatellut kirjoittaa yhdestä aiheesta, mutta näytölle ilmestyvät sanat liittyivätkin aivan toiseen asiaan. Repsahtaminen kävi muutamana iltana mielessä, mutta suostuttelin itseni joka kerta kirjoittamaan. Jos Seth niin minäkin. Ja aina opin itsestäni jotain uutta. Illalla aivot ovat vähän samassa tilassa kuin aamulla aamusivuja kirjoittaessa. Sanat tulevat aidompina kuin keskellä päivää. Lauseita ja sisältöä tarvitsee muokata vähemmän. Ehkä sisäinen kriitikko on jo nukkumassa ja antaa työskennellä rauhassa, kun ei väsymykseltään jaksa enää huudella kommenttejaan. Tulin vahingossa kehittäneeksi uuden hiljentymisen rutiinin. Herättyäni kirjoitan aamusivuja ja piirrän,  iltaisin kirjoitan iltasivun blogiin. Mieli on aika paljon rauhallisempi kuin se olisi television ääressä sohvalla.

Aamusivut

Miten löydän oman tieni, kun en tiedä mitä haluan tehdä?

Kirjoita

käsin

tajunnanvirtaa

kolme sivua

joka aamu.

Tuon kysymyksen kanssa aloin kirjoittaa aamusivuja vuosi ja kolme kuukautta sitten. Sinä aikana olen kuorinut valheellisia kerroksia itsestäni, päästänyt irti täydellisyyden tavoittelusta, löytänyt kadoksissa olleen luovuuden ja taiteilijan itsestäni, saanut oman ääneni takaisin, jättänyt taakse vanhan urani, oppinut unelmoimaan isosti ja saanut luottamuksen, että elämä kantaa.

Aamusivujen ajatus on peräisin Julia Cameronin kirjasta Tie luovuuteen - Henkinen polku syvempään luovuuteen (The Artist’s Way). Kirja, joka muutti elämäni. Kirja, joka odotti hyllyssäni yksitoista vuotta ennen kuin annoin sen voimalle mahdollisuuden. Kirja, jota suosittelen kaikille muutosta tai itsensä näköistä elämää kaipaaville. Olin kokeillut aamusivujen kirjoittamista jo yksitoista vuotta sitten, mutta silloin en ollut tarpeeksi kärsivällinen jatkamaan ja huomaamaan niiden tehoa.

”Aamusivuja ei voi tehdä väärällä tavalla. Ne ovat pelkkiä joka-aamuisia ajatuksen harhailuja, joiden ei ole tarkoituskaan olla taidetta, tai edes kirjoittamista. Haluan korostaa tätä erityisesti kaikille ei-kirjoittajille. Kirjoittaminen on vain yksi työkaluista. Riittää kun liikutat kättäsi paperin poikki ja kirjoitat mitä tahansa mieleesi tulee, oli se sitten kuinka hölmöä, pikkumaista tai outoa tahansa.”

Kirjoita kaikki, mitä mielessäsi liikkuu. Ei tarvitse kirjoittaa oikein, välittää lauserakenteesta, kielioppivirheistä tai onko tekstissä mitään järkeä. Jos mielessä ei liiku mitään, kirjoita ”en keksi mitään kirjoitettavaa, en keksi mitään kirjoitettavaa”. Hetken päästä tulee taas jotain mieleen.

Oksennan aamusivuihin kaikki ajatukset, jotka ilman kirjoittamista pyörivät päässäni uudestaan ja uudestaan. Vapautan pimeät asiat mielestäni, jolloin syntyy tilaa uusille, paremmille ajatuksille. Tekstiä ei ole tarkoitus näyttää kenellekään muulle, joten saa kirjoittaa vapaasti mitä tahansa.

”Kaikki nuo valittavat, vihaiset asiat, jotka kirjoitat paperille aamuisin, ovat esteenä sinun ja luovuutesi välillä.”

Aamulla mieli on vielä unen ja valveen rajamailla, joten silloin saa parhaiten yhteyden sisimpään. Sen vuoksi kannattaa kirjoittaa aamulla heti herättyään. Myönnän, etten aina ole kirjoittanut aamuisin. Jos lapsi herättää viideltä, ei tee mieli nousta yhtään aikaisemmin kirjoittamaan. Olen kirjoittanut usein iltapäivällä lapsen päiväunien aikana tai välillä iltaisinkin. Enkä aina kirjoita edes kolmea sivua, mutta kirjoitan joka päivä. Muutos pysähtyy heti, jos jätän kirjoittamisen väliin.

”Aamusivut auttavat meitä pääsemään pelon, kielteisyyden ja mielialojen ailahtelun toiselle puolelle.”

Minulle aamusivut ovat meditointia kirjoittamalla. Niitä voi ajatella myös todella halpana terapiana. Jos jätän kirjoittamisen väliin, olen ärtynyt, kiukkuinen ja ajatukset ovat tahmeita. Kirjoittamisen jälkeen mieli on puhdistunut kaikesta negatiivisuudesta.

Kaikki nykyiset unelmani ovat tulleet ensimmäistä kertaa tietoisuuteeni aamusivujen kautta. Ne ilmaantuvat ensin sivulauseessa tai yhtenä sanana ja kasvavat sitten suuremmiksi, kunnes lopulta huomaan niiden toteutuneen.

Aloita pienellä teolla. Ota kynä ja paperia ja kirjoita. Anna elämäsi muuttua.