kirja

Kirja

Tämä on 278. blogitekstini.

Elokuussa päätin kirjoittaa joka päivä ja päätös on pitänyt.

Muutama päivä jäi viime vuonna väliin, toisina päivinä olen kirjoittanut kaksi tekstiä.

Kirjoitan, koska kirjoittaminen pitää sieluni elossa.

Kirjoitan, vaikka päivä olisi ollut kuinka rankka tahansa.

Vaikka väsyttäisi, asetun viimeistään illalla koneen ääreen.

Joka kerta olen viimeisen pisteen jälkeen täynnä rauhaa.

Harvoin kirjoitan tekstejä etukäteen.

Tuntuu oikealta kirjoittaa tästä hetkestä ikuisuuteen.

Luoda yhteys sisimpääni joka päivä.

Odottaa sanojen ilmestymistä ruudulle ja nähdä, mihin lauseet johtavat.

En tiedä sitä itsekään.

En osaa suunnitella kirjoituksiani.

Niitä ei ole tarkoitus suunnitella.

Saatan aloittaa aihe mielessäni ja päätyä kirjoittamaan jostain ihan muusta.

En kyseenalaista, en arvostele, en juurikaan muokkaa.

Tiedän, että sanat tulevat.

Joskus joudun odottamaan sanoja kauemmin.

Useimmiten ne vain tulevat, kun on kirjoittamisen aika.

Suljen silmät ja kuuntelen.

Vaikka en saisi mitään muuta aikaiseksi, lähetän joka päivä sanani maailmalle.

Se tekee päivästä elämisen arvoisen.

Se jättää minusta jäljen.

Kirjoittaminen on ehkä tärkein työni, vaikka siitä ei makseta minulle.

Saan siitä niin paljon enemmän.

Olen kirjoittanut tekstejäni tiedostoon, johon minun oli tarkoitus kirjoittaa jotain muuta.

Kunnes tajusin, että näin sen kai kuuluikin mennä.

”Write the book.”

Toinen hylkäyskirje vain vahvisti sen, minkä tiesin jo sydämessäni.

Minun on tarkoitus julkaista kirjani itse.

Kirja, jossa sanani ovat pääroolissa.

Vain sanat.

Tarvitsen avukseni minulle oikeat ihmiset.

Tiedätkö sinä keitä he voisivat olla?

Sielukas elämä

Marita Niemelä: Sielukas elämä - Rohkeutta olla minä

Ensimmäinen tänä vuonna lukemani kirja oli hieno kuvaus henkisen kasvun matkasta, millaista on siirtyä egon ohjauksesta sielun polulle, löytää tie omaksi itsekseen.

”Uskon, että merkityksellisyyttä etsiessämme kaipaamme itse asiassa yhteyttä sieluumme. Ehkäpä merkityksellisyyttä olisi helpompi löytää, jos ymmärtäisimme tämän. Silloin tietäisimme, mitä todella etsimme.”

On lohdullista lukea kirjoja, jotka onnistuvat kuvaamaan täydellisesti itse kokemaani matkaa. Ne auttavat huomaamaan, miten pitkälle onkaan jo päässyt lähtötilanteesta.

Henkisen kasvun kokemus on meillä kaikilla lopulta hyvinkin samanlainen, vaikka yksityiskohdat vaihtelevat.

Hymyilytti, miten monet kirjan lauseet ja ajatukset olivat kuin omasta kynästä, välillä lähes sanasta sanaan yhtenevät.

Uskon kirjan tarjoavan eniten sinulle, joka vielä etsit omaa polkuasi, kutsumustasi, luovuuttasi, opettelet kuuntelemaan intuitiotasi tai taistelet mielen mörköjen kanssa.

Tosin eihän etsintä koskaan pääty, vaikka suunta olisikin jo paremmin selvillä. Samoista asioista tarvitsee muistuttaa itseään aina uudestaan, kun lankeaa takaisin vanhoihin ajatusmalleihin tai etsii rohkeutta tehdä isoja muutoksia elämäänsä.

”Sielu puhuu meille muun muassa innostuksen ja ilon kielellä. Tunne on paras osoitin siitä, olenko yhteydessä sieluuni. Seuratessani innostusta luotan sieluun ja uskon, että se johdattaa minua oikeaan suuntaan.”

”Kutsumuksen seuraaminen on uskoakseni kaikkein eniten sitä, että ihminen kuuntelee itseään. Kutsumustaan seuraava ihminen on herkkä sille, mitä kuulee. Hän ei tee mitään tiedostamattaan tai itseään vastaan.”

”Tärkeintä on valita tienristeyksissä suuntansa tunteen perusteella. On kuljettava siihen suuntaan, mikä tuntuu itselle oikeimmalta. Merkitys rakentuu matkalle aikanaan.”

Itselle kirja antoi eniten lohtua niihin kamppailuihin, joita käyn pääni sisällä päivittäin. Ego yrittää panna kapuloita rattaisiin ja hidastaa matkaa, vaikka kaiken piti jo olla selvää.

”Sielun seuraaminen ei siis sinällään välttämättä vaadi erityistä rohkeutta. Ihminen voi kuitenkin tarvita paljon rohkeutta vastustaakseen egonsa ja egojohtoisen maailman vaatimuksia ja ihanteita. … Tuskinpa pelkäämme niinkään sielun tielle astumista ja sillä kulkemista. Saatamme sen sijaan hyvinkin pelätä egon viitoittamalta tieltä poistumista.”

Kerta toisensa jälkeen on löydettävä yhteys omaan totuuteen ja sisäiseen ääneen, sielun ääneen.

Onneksi sielun näkökulmasta ei tässä lopulta ole kiire mihinkään.

Kerta toisensa jälkeen on löydettävä yhteys omaan totuuteen ja sisäiseen ääneen, sielun ääneen. Onneksi sielun näkökulmasta ei tässä lopulta ole kiire mihinkään.

Elämäni kirjat

Elämäni kirjat -joulukalenteri

1. Julia Cameron: Tie luovuuteen: Henkinen polku syvempään luovuuteen

2. Julia Cameron: Kultasuoni: Matka luovuuden sydämeen

3. Elizabeth Gilbert: Big Magic: Uskalla elää luovasti

4. Seth Godin: Linchpin: Are you indispensable? How to drive your career and create a remarkable future

5. Jonathan Fields: How to Live a Good Life. Soulful Stories, Surprising Science and Practical Wisdom.

6. Olavi Tähtelä: Elämäntaitomittarit: miten selviydyn ihmisviidakossa

7. Susan Pihl, Anna-Mari Aronen: Unentaidot. Löydä uni ilman lääkkeitä

8. Cleo Wade: Heart Talk: Poetic Wisdom for a Better Life

9. Paulo Coelho: Alkemisti

10. Jani Toivola: Kirja tytölleni

11. Marion Rosen, Susan Brenner: Rosen-menetelmä – Kosketusta keholle ja mielelle

12. Seth Godin: Tribes: We Need You to Lead Us

13. Mitch Albom: Tuesdays with Morrie

14. Dr. Joe Dispenza: Breaking the Habit of Being Yourself: How to Lose Your Mind and Create a New One

15. Rod Judkins: Change Your Mind: 57 Ways to Unlock Your Creative Self

16. Steven Pressfield: The War of Art: Break Through the Blocks and Win Your Inner Creative Battles

17. Saku Tuominen: Hyvä elämä: Lyhyt oppimäärä

18. Susan Cain: Quiet: The Power of Introverts in a World That Can’t Stop Talking

19. Julia Cameron: Tyhjän paperin nautinto: Tie luovaan kirjoittamiseen

20. Audrey Niffenegger: Aikamatkustajan vaimo

21. Seth Godin: This is Marketing: You Can’t be Seen Until You Learn to See

22. Sonia Choquette: Toteuta sydämesi toiveet: Opas, jonka avulla voit luoda elämästäsi sellaisen, joka on sydämesi todellinen valinta

23. Rhonda Byrne: Sankari

24. Camilla Tuominen: Tunnekuvakirja

24. Tunnekuvakirja

Kirja, joka kuvaa tunteiden vuoristoradan matkalla omaksi itseksi, miltä tuntuu hylätä ulkoiset vaatimukset ja hypätä oman elämänsä ohjaimiin.

24. Camilla Tuominen: Tunnekuvakirja - Tunnesekamelskasta tunteiden ymmärtämiseen

Camillan kirja kuvaa ja sanoittaa täydellisesti parin vuoden aikana kokemani muutoksen.

Vaikka oma tarinani on aivan toinen, ovat tunteet yhteisiä.

Tunsin olevani vääränlainen, väärässä maailmassa ja eläväni jonkun toisen elämää.

Kun sisäinen tuska kasvaa riittävän suureksi, lopulta ei ole muuta vaihtoehtoa kuin muuttua.

”Ymmärsin, että se viimeinen, jonka päälle kaikki tämä paha olo kaatui, oli viaton lapseni. Minun huono oloni, murehtiminen, stressi, kaikki tulisi heijastumaan lapseni kasvuun ja kehitykseen.”

Minut pysäytti lapseni sairastuminen. Elämä on liian arvokas tuhlattavaksi suorittamiseen ja kärsimykseen.

Opin kuuntelemaan sisäistä ääntäni. Opin tunnistamaan tunteeni ja kunnioittamaan niitä. Löysin luovuuden ja taiteilijan itsestäni.

Pelkäsin hypätä tuntemattomaan, mutta vielä enemmän pelkäsin, että mikään ei muuttuisi.

”Oli pelottavampaa jäädä kuin lähteä.”

Hypättyäni huomasin laskeutuneeni jaloilleni.

Jokaisen tarvitsee kulkea oma matkansa itse, mutta maailma on täynnä inspiraatiota ja saman kokeneita.

Lukiessani nauroin löytäessäni samat mietelauseet, joita olin kirjoittanut muistikirjaani, kirjat, joita olin lukenut ja puheet, joita kuunnellut.

Elämä ohjaa kyllä eteenpäin, kun pitää silmät avoimena ja tarttuu tilaisuuksiin.

23. Sankari

Kirja itseään, kutsumustaan ja unelmiaan etsivälle. Kirja kutsumuksensa ja unelmansa löytäneelle.

23. Rhonda Byrne: Sankari

Luin kirjan ensimmäisen kerran, kun vielä pelkäsin, etten koskaan löydä etsimääni. Kun ajattelin, että ehkä kaikilla ei vain ole unelmia tai kutsumusta.

Luin kirjan uudestaan, kun olin löytänyt etsimäni.

Kummallakin kerralla sain kirjasta voimaa. Ensin jatkaa etsimistä ja sitten aloittaa unelmien tekeminen todeksi.

Ensimmäisellä kerralla luin voidakseni uskoa. Toisella kerralla luin nähdäkseni, miten olen alkanut uskoa ja miten paljon olen muuttunut.

Irtisanoutuessani tutusta ja turvallisesta tarrauduin ajatukseen, että en löydä uusia ovia, jos pidän tiukasti kiinni vanhasta.

”Alussa sinua voi kirpaista turvallisten olojen ja hyväpalkkaisen työn jättäminen, mutta sinulla on vuosikymmeniä elettävänäsi. Voit ihan hyvin kärsiä vähän aikaa ja etsiä sellaista, mitä rakastat, vaikka pienemmällä palkalla, koska jos teet työtä, jota rakastat, sinä menestyt niin monin muin tavoin.” Michael Acton Smith

Elämme mielensäpahoittamisen aikaa. Aina joku löytää aihetta loukkaantua, latistaa ideoita tai ampua alas toisten unelmia.

Sankari on kuin sateenvarjo, joka suojaa sinua kaikelta mielipahan tulitukselta.

Joskus tarvitsemme vain sitä, että joku toinen uskoo ennen meitä.

Kunnes alamme itse uskoa, eikä muiden mielipiteillä ole enää merkitystä.

”On kaksi asiaa, jotka ovat olleet todella palkitsevia - että voin tehdä vastapalveluksen ja minulla on mahdollisuus auttaa muita ihmisiä. Voin viimeinkin antaa omastani tasolla, jolla olen aina halunnut.” Mastin Kipp

22. Toteuta sydämesi toiveet

Kirja sinulle, joka haluat luopua järjen ylivallasta ja seurata sydäntäsi.

22. Sonia Choquette: Toteuta sydämesi toiveet: Opas, jonka avulla voit luoda elämästäsi sellaisen, joka on sydämesi todellinen valinta

Jos on koko elämänsä järkeillyt rationaalisia valintoja, tuntuu utopistiselta heittäytyä luottamaan, että elämä kantaa ilman, että itse ohjailisi elämää.

Kun käsitys sisäisestä äänestä tarkoittaa järjen, pelon ja sisäisen kriitikon nalkuttamista, on vaikea tunnistaa, mikä on sydämestä tuleva sisäinen ääni, intuitio. Se, joka tekee minulle parhaita valintoja.

Usko ja luottamus olivat minulle aiemmin lähes mahdottomia käsitteitä.

Julia Cameronin kirjat johdattivat Sonia Choquetten kirjojen pariin. Opettelemaan intuition kuuntelemista ja luottamaan siihen, että jokin viisaampi voima tuo vastaukset eteeni.

Vanha minä olisi sivuuttanut kirjan huuhaana ja naureskellut ivallisesti. Uusi minä naureskelee sille järkevyydelle, joka ohjaili entistä elämääni ja piti minut onnettomana.

Tämä kirja on seuraava askel sinulle, joka olet herännyt aamusivujen voimaan ja kokenut, miten kadoksissa ollut luovuus alkaa heräillä sisälläsi.

Sinulle, joka olet alkanut kuulla kuiskauksia unelmistasi, mutta et ihan vielä uskalla luottaa kuiskausten sanomaan.

21. This is Marketing

Kirja sinulle, joka haluat saada aikaan muutosta. Kirja sinulle, joka luulit, että markkinointi ei ole sinua varten. Kirja markkinoinnista kiinnostuneille. Kirja yrittäjille tai yrittäjäksi haluaville.

21. Seth Godin: This is Marketing: You Can’t be Seen Until You Learn to See

Tämä ei ole vain kirja markkinoinnista vaan muutoksesta.

Muutoksesta, jota haluat saada aikaan maailmassa.

Olen viettänyt loppuvuoden tämän kirjan ja Sethin Bootstrapper’s Workshopin parissa. Vuoden tärkein kirja ja elämäni paras kurssi ja verkkokurssi.

Kirja, joka muutti käsitykseni markkinoinnista.

Tämä kirja onnistui siinä, missä kauppakorkea epäonnistui täysin markkinoidessaan markkinointia minulle.

Ei tarvitse tavoitella kaikkia. Keskity vain niihin, jotka haluat tavoittaa ja joille sinulla on annettavaa. Smallest viable market.

Kriitikon mielipiteellä ei ole väliä, jos hän ei ole yleisöäsi.

”The critic who doesn’t like your work is correct. … The critic who says that no one else will like your work is wrong.”

”Because it doesn’t matter what people you’re not seeking to serve think. What matters is whether you’ve changed the people who trust you, the people who have connected with you, the people you seek to serve.”

Älä tuijota tykkäysten määrää, jos se ei kerro mitään tavoittelemastasi muutoksesta.

”We can’t change the culture, but each of us has the opportunity to change a culture - our little pocket of the world.”

Make a ruckus! Go go go!

20. Aikamatkustajan vaimo

Joulukalenterissa tänään romaani, johon palaan aina uudestaan.

20. Audrey Niffenegger: Aikamatkustajan vaimo

Tämä on harvoja romaaneja, jonka olen lukenut kerran toisensa jälkeen kyllästymättä.

Jotkut kirjat jättävät jälkeensä tunteen, josta ei halua luopua.

Vaikka en muistaisi edes juonta, tunne ei unohdu.

Olen lukenut kirjan suomeksi ja englanniksi ja se löytyy omasta hyllystä molemmilla kielillä.

Ehkä kaunein lukemani rakkaustarina.

Sellainen mitä rakkaus parhaimmillaan on.

Kun toinen tuo pyytämättä teekupin sänkyyn, minne on paennut peiton alle maailmaa piiloon.

Ei kannata antaa kirjan aikamatkailun hämätä.

Se on osa tarinan taikaa.

Kirja, jonka henkilöt jäävät mieleen elämään viimeisen sivun jälkeen.

19. Tyhjän paperin nautinto

Kirja, joka auttaa löytämään kirjoittamisen ilon.

19. Julia Cameron: Tyhjän paperin nautinto: Tie luovaan kirjoittamiseen

Olen kirjoittanut siitä lähtien, kun opin nelivuotiaana lukemaan.

Aikuisena kadotin kirjoittamisen nautinnon 15 vuodeksi. Oma ääneni oli kadoksissa ja jokainen sana oli työn ja tuskan takana. Hioin persoonatonta tekstiä ja kiroilin jokaista työtehtävää, jossa piti saada lauseita aikaan.

Julia Cameronin kirja auttoi vapautumaan kirjoittamisen kammosta.

”Meidät on koulutettu epäilemään ja tarkkailemaan itseämme sen sijaan, että toteuttaisimme itseämme. Tämän seurauksena useimmat meistä kirjoittavat liian varovasti. Yritämme kirjoittaa ”oikein”. Yritämme kuulostaa älykkäiltä. Yritämme. Piste. Kirjoittaminen sujuu paljon paremmin, kun emme uurasta sen kimpussa. Kun annamme itsellemme luvan ottaa rennosti paperin ääressä.”

Kirjan harjoitukset auttoivat luopumaan yrittämisestä, täydellisten lauseiden tavoittelusta ja huonon tekstin välttelystä. Sain tilalle vapauden, sanoilla leikittelyn, kuuntelun ja uteliaisuuden selvittää, mitä sanoja lävitseni virtaa.

Jos kamppailet kirjoittamisen kanssa, unohda kaikki säännöt ja muiden näkemykset siitä, miten kirjoittaa oikein.

Sinulla on oma ääni, joka ansaitsee tulla kuulluksi.

”Kirjoittamattomuus on yksinäisyyttä. Kirjoittamattomuus luo itsekeskeisyyttä. Itsekeskeisyys estää yhteyden muihin. Kirjoittaminen on kuin katsoisi sisäiseen kompassiin. Sen avulla näen, missä olen menossa.”

Kirjoittamattomuus paranee vain kirjoittamalla.

Kirjoitin yli vuoden aamusivuja ennen kuin uskalsin tulla näkyväksi sanojeni kautta. Raivasin paljon haitallisia uskomuksia itseni ja kirjoittamisen tieltä.

Olen kiitollinen kuullessani, miten monia olen tänä vuonna innoittanut tarttumaan kynään.

Kirjoittaminen on ehkä tärkein askel kohti itsesi näköistä elämää.

18. Quiet

Kirja, joka antaa hyväksynnän ja voiman hiljaiselle viisaudelle. Kirja jokaiselle introvertille tai introvertin vanhemmalle, puolisolle, ystävälle tai työkaverille.

18. Susan Cain: Quiet: The Power of Introverts in a World That Can’t Stop Talking

Vaikka jokainen persoonallisuustesti painottaa, että ei mikään ominaisuus ei ole hyvä tai huono, niin maailma ja työelämä suosii tiettyjä piirteitä toisia enemmän.

Introvertit alistuvat ekstroverttien ehdoilla suunniteltuihin avokonttoreihin, joustaviin toimistoihin ilman omaa istumapaikkaa, tiimitöihin ja jatkuvaan esilläoloon.

”Introverts living under the Extrovert Ideal are like women in a man’s world, discounted because of a trait that goes to the core of who they are.”

Konsulttiurani tiimellyksessä Susan Cainin Quiet sanoitti kaiken, minkä kanssa kamppailin. Se antoi voiman niille ominaisuuksilleni, joita koin tarvetta piilotella. Löysin rohkeuden jäädä verkostoitumispikkujoulujen sijasta kotisohvan hiljaisuuteen.

Introverttina on lottovoitto syntyä Suomeen. Hiljaisuutta ei tarvitse täyttää niin paljon kuin ulkomailla. Seurassakin saa olla hiljaa.

Eikä introvertti välttämättä edes rasitu sosiaalisesta vuorovaikutuksesta, kun saa tehdä sen omilla ehdoillaan. Roolin vetäminen on raskain osuus.

Kun tiedostaa ja hyväksyy omat luontaiset ominaisuutensa, voi järjestää elämäänsä enemmän niin, että saa koko potentiaalinsa käyttöön.

”Use your natural powers - of persistence, concentration, insight, and sensitivity - to do work you love and work that matters. Solve problems, make art, think deeply. Figure out what you are meant to contribute to the world and make sure you contribute it.”

Aion vetää työpajoja, joissa ei tarvitse puhua mitään. Olen nähnyt, miten luovuus kukoistaa hiljaisuudessa ja ihmiset sädehtivät läsnäoloa ja keskittymistä.

17. Hyvä elämä

Joulukalenterin tämän päivän kirja opettaa unelmoimaan. Ja tekemään.

17. Saku Tuominen: Hyvä elämä: Lyhyt oppimäärä

Kirja tuli elämääni hetkellä, jolloin kaipasin unelmia. Olin sillä hetkellä unohtanut, miten unelmoidaan.

Olin alkanut unelmoida rationaalisia unelmia ja kirja havahdutti, ettei siinä ole paljon järkeä.

Osallistuin neljä vuotta sitten myös kirjan myötä pidetylle DreamDo Hyvää elämää -kurssille. Olin hyvässä vauhdissa ryhtyä toteuttamaan silloista unelmaani ja perhe ja elämä tuli väliin.

Onneksi tuli, koska sain tilalle vielä isompia unelmia.

Pienet ja yksinkertaiset kirjat jättävät minuun isoimman jäljen. Sellaisia aion kirjoittaa itsekin.

”Unelmamme alkavat pienetä, koska ihmiset ympärillämme kertovat meille, mihin pystymme. Kun olemme aikamme taistelleet yleistä mielipidettä vastaan, alamme uskoa siihen itsekin ja siirrymme unelmoimaan realistisista asioista.”

Saavutettavissa olevia unelmia.

”Kuka tietää, missä raja saavutettavan ja ei saavutettavan välillä kulkee?”

Unelmat kiinnostivat minua jo silloin, kun en tiennyt omia unelmiani. Koska tehtäväni on auttaa ihmisiä löytämään omat unelmansa. Ja rohkeus tehdä tekoja, jotka vievät kohti unelmia.

Unelmointi ei riitä, tarvitaan myös tekoja.

Unelmansa löytää, kun tekee asioita, joista saa iloa.

Ja kun tietää unelmansa, tarvitaan uskallusta kokeilla asioita.

”Lapsena osaamme unelmoida, mutta tekeminen on haasteellista. Kun vihdoin kykenisimme tekemään hienoja asioita, olemme kadottaneet kykymme unelmoida rohkeudesta ja itseluottamuksesta puhumattakaan.”

Nyt kun olen vihdoin oppinut unelmoimaan isoja unelmia, toivon, että lapseni ei koskaan tyytyisi unelmoimaan realistisia unelmia.

Ainakin me vanhemmat uskomme täysillä, että hän vielä joskus lentää repun kanssa, jossa on rakettimoottorit. Jos kukaan muu ei niitä rakenna, niin hän itse.

Mistä sinä unelmoit?

16. The War of Art

Kirja, joka kukistaa viivyttelyn ja sisäisen kriitikon. Kirja jokaiselle, joka haluaa luoda sydämestään, mutta jokin pidättelee ottamasta ensimmäistä askelta.

16. Steven Pressfield: The War of Art: Break Through the Blocks and Win Your Inner Creative Battles

Pressfield nousi kirjallaan luovuusgurujeni joukkoon Seth Godinin, Elizabeth Gilbertin ja Julia Cameronin seuraan. Kaikilla ikiaikainen sama viesti, jonka jokainen osaa kertoa niin, että sanoma osuu ja uppoaa.

”Most of us have two lives. The life we live, and the unlived life within us. Between the two stands Resistance.”

”Rule of thumb: The more important a call or action is to our soul’s evolution, the more Resistance we will feel toward pursuing it.”

Kirja esittelee jokaisen puolen siitä viheliäisestä vastustajastamme, joka yrittää tehdä kaikkensa pitääkseen meidät erossa tekemästä työtämme, seuraamasta kutsumustamme.

Se osaa manipuloida, järkeillä, keksiä tulipalokiireitä, draamoja, sairauksia, kaikkia mahdollisia tekosyitä, jotta eläisimme vuodesta toiseen jonkun muun elämää.

”Resistance cannot be seen, touched, heard, or smelled. But it can be felt. We experience it as an energy field radiating from a work-in-potential. It’s a repelling force. It’s negative. Its aim is to shove away, distract us, prevent us from doing our work.”

Kun tuolla vastustajalla on kasvot, sille on helpompi sanoa EI.

Tehdä sitä, mitä varten olet tänne syntynyt.

Minä otan kynän käteeni joka aamu. Istun koneen ääreen kirjoittamaan joka päivä.

”Our job in this lifetime is not to shape ourselves into some ideal we imagine we ought to be, but to find out who we already are and become it.”

15. Change Your Mind

Joulukalenterin 15. kirja jatkaa pienten suurten kirjojen sarjaa. Sanoja luovuudesta niin luoville tekijöille kuin heille, joiden luovuus odottaa vielä koteloituneena kuoriutumistaan.

15. Rod Judkins: Change Your Mind: 57 Ways to Unlock Your Creative Self

Miksi kirjoittaa luovuudesta pitkästi, jos osaa tiivistää olennaisen muutamaan lauseeseen.

”Great creative minds keep things surprisingly simple.”

Ennen kuin olin löytänyt taiteilijan itsestäni, luovuus tarkoitti sitä nokkelaa testiä, että keksii yhdistää pisteet luovalla tavalla. En keksinyt ratkaisua.

Nyt luovuus on tapa elää ja hengittää, seurata intuitiota, olla välittämästä muiden mielipiteistä, kyseenalaistaa tavallista, kulkea keskellä metsää valtatien sijasta, tehdä asioita valmiiksi, jotta uudet ideat saavat tilaa virrata.

Change You Mind kuvaa luovien ihmisten tapoja ajatella, nähdä ja tehdä työtään.

Kirjan tekstit näyttävät someajan keskittymiskyvylle sopivan lyhyiltä, mutta kaikessa nerokkuudessaan pysäyttävät ja muuttavat ajattelun suuntaa monta kertaa lukemisen aikana.

Tätä kirjaa ei voi kahlata nopeasti läpi.

Sopii erityisen hyvin niihin päiviin, kun ego ja sisäinen kriitikko yrittävät pysäyttää kaiken tekemisen.

Taiteilija tekee työtään, koska ei voi olla tekemättä.

”Sketchbooks capture the energy and excitement of the original idea before it has been filtered through the rational mind. The first time an idea hits the page it is often as good as it’s going to get.”

Ideat eivät lopu koskaan, jos niiden antaa virrata vapaasti.

Ideoita ei tule, jos panttaa niitä sisälleen. Ideat haluavat päästä vapaaksi ja kun toteuttamalla päästät yhden vapaaksi, teet tilaa seuraavalle.

Virtaus käynnistyy vasta, kun toteutat ensimmäisen idean.

”The gift that creative people have is that they believe they are creative, and because they think they are creative, they are creative.”

Sinä olet luova.

14. Breaking the Habit of Being Yourself

Kirja, joka opettaa ohjelmoimaan aivomme uudestaan ja muuttamaan alitajuisia uskomuksiamme. Tapaamme olla ja elää. Eli kuinka lopettaa automaattiohjauksella eläminen.

14. Dr. Joe Dispenza: Breaking the Habit of Being Yourself: How to Lose Your Mind and Create a New One (suom. Luo itsesi uudelleen)

Tämä kirja on hänelle, joka haluaa tieteelliset perustelut meditoinnin hyödyistä. Ja kirja meille, jotka uskomme muutenkin, mutta haluamme tietää, mitä aivoissamme tapahtuu ja mihin oppimamme totuudet perustuvat.

”We should never wait for science to give us permission to do the uncommon; if we do, then we are tuning science into another religion.”

Tämä oli ensimmäinen kirja, joka auttoi minua todella ymmärtämään, mitä aivoissa tapahtuu meditoinnin aikana.

Oli kiinnostavaa saada tieteellisiä perusteluita muutokselle, jonka olin itse kokenut ja asioille, joihin olin alkanut uskoa.

Kuinka toistamme menneisyyttämme aina uudestaan ja miten sen voi muuttaa.

Ajatuksemme ovat energiaa ja luovat todellisuutemme.

Kun tunnemme unelmamme tai tavoitteemme olevan totta jo nyt, se toteutuu.

Minulle kirja selitti kaikkea kokemaani, matkaani omaksi itsekseni.

”You will learn to liberate your energy in the form of emotions, and thus narrow the gap between how you appear and who you are.”

”…how to break free from the emotions that you’ve memorized - which have become your personality - and how to close the gap between who you really are in your inner, private world and how you appear in the outer, social world.”

Kirja antaa yksityiskohtaiset meditaatio-ohjeet, joilla saat aivojen ohjelmoinnin teoriasta käytäntöön.

”When how you appear is who you are, you are truly free.”

13. Tuesdays with Morrie

Olin parikymppisenä Pariisissa harjoittelussa. Vietin elämäni yksinäisimmät kolme kuukautta.

Sunnuntai-iltaisin kävelin läheiseen kirjakauppaan.

Kuuntelin musiikkia ja sain seuraa sanoista.

Ostin yhden elämäni kirjoista.

13. Mitch Albom: Tuesdays with Morrie

Pieni kirja, jossa on koko elämä.

PRIX FNAC 8,54 EUR

Kiireiden perässä säntäilevä urheilutoimittaja tapaa kuolinvuoteella olevan vanhan opettajansa, joka jakaa tiistaisin oppejaan elämästä.

”So many people walk around with a meaningless life. They seem half-asleep, even when they’re busy doing things they think are important. This is because they’re chasing the wrong things. The way you get meaning into your life is to devote yourself to loving others, devote yourself to your community around you, and devote yourself to creating something that gives you purpose and meaning.”

Lukeminen ei riittänyt oppimaan.

Tarvitsin kokemuksia ymmärtääkseni.

Jatkoin puoliunessa kulkemista, kunnes kymmenen vuotta myöhemmin elämä näytti kuoleman läheisyyden.

”Everybody knows they’re going to die,” he said again, ”but nobody believes it. If we did, we would do things differently.”

Sanotaan, että todellinen empatia herää vasta, kun itse tietää, miltä toisesta tuntuu.

”Now that I’m suffering, I feel closer to people who suffer than I ever did before.”

Tapaamme tarvitsemamme oppaat matkamme varrella.

On itsestämme kiinni, kuinka monta oppituntia tarvitsemme ymmärtääksemme.

12. Tribes

Kun huhtikuussa irtisanouduin työstäni, puristin visiotani tiukasti kädestä.

Olimme vain me kaksi.

Visioni näytti suunnan, mutta en tuntenut ketään uudella reitillä.

Ja silloin tielleni osui kirja, joka näytti seuraavat askeleet.

12. Seth Godin: Tribes: We Need You to Lead Us

Kun huhtikuussa irtisanouduin työstäni, puristin visiotani tiukasti kädestä.

Olimme vain me kaksi.

Visioni näytti suunnan, mutta en tuntenut ketään uudella reitillä.

Ja silloin tielleni osui kirja, joka näytti seuraavat askeleet.

12. Seth Godin: Tribes: We Need You to Lead Us

Tarvitsin ympärilleni samanhenkisiä ihmisiä. Heimon.

”A group needs only two things to be a tribe: a shared interest and a way to communicate.”

Tämäkin Seth Godinin kirja kertoo muutoksesta.

Linchpin antoi rohkeuden seurata omaa tietä.

Tribes antaa rohkeuden johtaa haluamaansa muutosta.

”Leaders have followers. Managers have employees.
Managers make widgets. Leaders make change.”

En olisi uskonut, että vuoden lopussa minulla olisikin monta heimoa, joihin tunnen kuuluvani.

Jokainen heimoistani näyttää, miltä uusi normaali näyttää ja tuntuu.

Tänään istuin glögillä yhden heimoni kanssa. Mukavimmat pikkujoulut kymmeneen vuoteen.

”Through your actions as a leader, you attract a tribe that wants to follow you. That tribe has a worldview that matches the message you’re sending.”

Visio alkaa saada muotoa ympärilleen.

Olen valmis johtamaan muutosta, rakentamaan omaa heimoani.

”People don’t believe what you tell them.
They rarely believe what you show them.
They often believe what their friends tell them.
They always believe what they tell themselves.
What leaders do: they give people stories they can tell themselves. Stories about the future and about change.”

11. Rosen-menetelmä

Joulukalenterin 11. kirja kuvaa menetelmän, jonka avulla löysin tien omaksi itsekseni.

11. Marion Rosen, Susan Brenner: Rosen-menetelmä - Kosketusta keholle ja mielelle

”Me vältämme näyttämästä sisimpäämme muille luomalla lihaksistomme avulla ympärillemme suojaavia muureja, jotta emme olisi haavoittuvaisia. Pelkäämme, että ulkomaailma vahingoittaa todellista olemustamme, joten emme usein anna todellisen olemuksemme olla osa elämäämme.”

Olin tutkinut ja treenannut mieltäni löytääkseni ratkaisuja elämääni.

Etsin väärästä paikasta.

Vastaukset mielen rajoituksiin ovatkin kehossa. Kehoon padotuissa tunteissa.

”Lihasjännityksen avulla keho tukahduttaa tunteita ja kokemuksia, joita emme kykene käsittelemään niiden tapahtumahetkellä. Niinpä usein unohdamme, mitä alun perin tapahtui. Nuo tunteet ja kokemukset ovat kuitenkin sisällämme, varastoituneina kehoomme, ja meidän on ponnisteltava suuresti pitääksemme ne tietoisuutemme ulottumattomissa. Lihasjännitys myös estää hengitystä virtaamasta vapaasti kehon lävitse.”

Marion Rosenin kehittämässä menetelmässä kosketus luo tietoisuuden kehon jännityksistä. Kun jännitykseen piiloutunut tunne pääsee vapaaksi, syntyy tilaa uudelle. Elämiselle.

Tärkeimmät asiat ovat hyvin yksinkertaisia.

Läsnäoleva kosketus ja luottamus riittää.

Kirjan 122 sivua on upea kuvaus Rosen-menetelmästä, mutta lukeminen ei riitä.

Tarvitaan kokemus.

Löysin sen, kuka olen ilman ponnistelua.

10. Kirja tytölleni

Joulukalenterin 10. kirja on itkettävän ihana ja avoin kuvaus vanhemmuudesta kaikessa rehellisyydessään. Kirja jokaiselle vanhemmalle ja jokaiselle lapselle.

10. Jani Toivola: Kirja tytölleni

Jo Janin ensimmäinen kirja ”Musta tulee isona valkoinen” oli samastuttavan paljas kuvaus ihmisyydestä. Tämä jatkaa hienoa tarinaa ihmisenä olemisen koko tunnekirjosta. Niistäkin puolista, joista yleensä vaikenemme.

”Sinä olet nyt iässä, jossa haluat kaiken ja samaan aikaan et yhtään mitään. Tiedät mielestäsi kaiken ja samalla katsot tuulessa heiluvaa nurmikkoa ja ihmettelet, miksi se on mörköisä.”

Itkin ja nauroin ääneen, kun kuuntelin äänikirjaa Janin itsensä lukemana kevätauringon sulatellessa lumia teiden varsilta.

Muistin hetket perhehuoneessa, kun opettelimme olemaan kahden sijasta kolme. Tai kun ajoimme perheenä ensimmäistä kertaa kotiin ja teki mieli huutaa kaikille, että ymmärrättekö, miten maailma on muuttunut täysin.

Miten täydellisesti toinen voi kuvata omia vanhemmuuden tunteitani.

Kirja näyttää, miten jokainen kamppailemme vanhemmuuden eri sävyjen kanssa. Haluamme antaa lapsillemme vahvan ja turvallisen pohjan, josta ponnistaa omilla siivillään vapauteen. Ja samaan aikaan tiedämme keskeneräisinä ihmisinä tekevämme virheitä, jotka voivat tuoda säröjä niihin siipiin tai horjuttaa turvaa, josta ponnistaa.

Oli pakko lukea kirja uudestaan itse, jotta jokainen sana piirtyy mieleen.

Kirja tytölleni on auttanut olemaan enemmän läsnä lapsen kanssa. Ja toisaalta antanut tukea niihin hetkiin, kun en ole siihen pystynyt.

Tämän voisi antaa tuleville vanhemmille ensimmäisellä neuvolakäynnillä.

Kirja kuvaa paitsi vanhempana olemisen parhaita puolia tuo myös armollisuutta niihin synkempiin päiviin, kun tekisi välillä itsekin mieli heittäytyä kunnon itkupotkuraivareihin kaupan lattialle.

9. Alkemisti

Joulukalenterin yhdeksäs kirja rohkaisee tavoittelemaan unelmiaan.

9. Paulo Coelho: Alkemisti

Alkemisti on ensimmäinen kirja, joka muutti elämäni.

Olin jo nuorena haaveillut kielikursseista ja ulkomaille lähtemisestä, mutta ujous vei aina voiton.

Kunnes opiskeluvuosina sain kirjan lahjaksi ja päätin uskaltaa.

Lähdin maailmalle.

Alkemisti on minulle kirja, joka sai ensimmäistä kertaa kuuntelemaan sisäistä ääntäni, seuraamaan kohtaloani.

Vaikken vuosiin muistanut enää kirjan tarinaakaan, muistin aina sen hetken myöhään illalla, kun kirjaa lukiessani päätin lähteä.

Alkemistin yksinkertainen ja lyhyt tarina on kertomus unelmista, rohkeudesta tavoitella unelmiaan ja kuinka meitä autetaan matkallamme

”Kun haluat jotain, koko maailmankaikkeus auttaa sinua saavuttamaan sen.”

Tämä kirja ei ensimmäisellä yrittämällä saavuttanut maailmanmainetta. Alkemisti olisi jäänyt unohduksiin, jollei Coelho olisi uskonut sen voimaan. Paulo Coelhon haastattelu Oprah's SuperSoul Conversations -podcastissa on kuuntelemisen arvoinen. Sekin muutti jotain minussa, koska muistan tarkasti kaikki yksityiskohdat kuuntelun hetkestä.

Paulo Coelho, Part 1: What If the Universe Conspired in Your Favor?

Paulo Coelho, Part 2: Your Journey of Self-Discovery

8. Heart Talk

Joulukalenterin kahdeksas kirja kietoo sinut lämpimän untuvapeiton alle, kun kaipaat turvaa.

8. Cleo Wade: Heart Talk: Poetic Wisdom for a Better Life

Aina välillä tulee päiviä, jolloin haluaa piiloutua maailmalta.

Kun kaipaa vain toisen hyväksyntää ja läsnäoloa. Että joku näkisi ja sanoisi kaiken järjestyvän.

Tai kun kaipaa viimeistä rohkaisua ennen kuin uskaltaa hypätä.

Heart Talk on kirja peiton alle voimien keräämiseen.

Cleo Wade sanat auttoivat näkemään, että olen itsekin runoilija.

Löysin oman ääneni ja rytmini lukiessani toisen ääntä, kuunnellessani toisen rytmiä.

Kirja on täynnä viisaita sanoja rakkaudesta ja välittämisestä olematta kliseinen tai imelä.

Lukemisen jälkeen on jälleen olo, että kiltteys ja hyvä voittaa.

Heart Talk on täydellinen lahja hänelle, jonka haluat kietoa toisen halaukseen ja sanoa, että sinä riität juuri tuollaisena kuin olet. Myös sinulle.

”as I go forward

I may stumble

but

I stand up

more

than I fall

down”

P.S. Kuuntele peiton alla myös Good Life Project -podcast Cleo Wade: Heart Talk, Joy and the Power of Expression