jooga

Hengitys

Miten hengität?

Mitä viestit kehollesi hengitykselläsi?

Pyydätkö kehoasi varautumaan pahimpaan?

Pidätkö hengityksesi pienenä?

Annatko sen virrata vapaana, hitaana aaltona?

Tunnistatko, minne hengityksesi virtaa?

Hengitätkö koko kehoosi?

Kulkeeko hengityksesi varpaisiin ja sormiin asti?

Jääkö jokin osa kehostasi vaille hengityksen virtausta?

Hengitätkö kipuusi antaen hengityksen helpottaa oloasi?

Miten hengität stressaantuneena?

Tunnetko elämänvoiman, joka sinussa virtaa hengityksen mukana?

Tiesitkö, että voit milloin tahansa rauhoittaa kehosi?

Voit kertoa kehollesi kaiken olevan hyvin juuri nyt.

Riittää, kun hengität syvään ja rauhallisesti.

Sisään. Tauko. Ulos. Tauko. Sisään. Tauko. Ulos. Tauko.

Yrittäminen

Yksi elämän käännekohtia on, kun huomaa luopuneensa yrittämisestä.

Jooga opettaa olemaan yrittämättä.

Jos joogassa yrittää, on pahasti hakoteillä.

Keho hajoaa, jos yrittää enemmän kuin mihin on valmis.

Kaikki sujuu luonnostaan, kun tekee sen, mihin sillä hetkellä pystyy.

Eikä yritä yhtään enempää.

Kun lakkaa yrittämästä, voi vain olla.

Täysin oma itsensä.

Voi hyväksyä sen, mitä on.

Tässä hetkessä.

Kun lakkaa yrittämästä, voi vain tehdä.

Kuinka paljon voimia kuluukaan siihen, että yrittää olla jotain muuta kuin on.

Yrittää tehdä vastoin omaa parastaan.

Yrittää pakottaa asiat olemaan jotain muuta kuin ne ovat.

Kun lakkaa yrittämästä, kaikki yrittämiseen kulunut energia vapautuu muuhun käyttöön.

Voi tehdä tai olla, mutta ei tarvitse yrittää.

Miltä tuntuisi lopettaa yrittäminen?

Kehoni kartta

Olen ollut kehoni vanki lähes koko elämäni. Tietämättäni. Olen kantanut ylläni haarniskaa, jonka olemassaolosta en tiennyt. Olen kohdellut kaltoin kehoani, vaikka se on suojellut minua. Olen karttanut liikuntaa, syönyt mitä sattuu ja ollut välittämättä kehoni viesteistä, vaikka se on kannatellut minua, vienyt elämässä eteenpäin ja ollut lapseni ensimmäinen koti.

Voisin piirtää kehoni kartan, joka sisältää koko historiani. Kaikki kolhut ja tunteet, jotka ovat jättäneet jälkensä. Kehoni on sulkenut sisäänsä tunteet, joita en ole sillä hetkellä voinut tai osannut tuntea. Se on pitänyt muistoja poissa tietoisuudesta, yrittänyt suojella minua parhaansa mukaan. Samalla kaikki nuo piilotetut tunteet ovat rajoittaneet elämääni niin monella tavalla, että vasta niistä vapauduttuani olen tajunnut olleeni vankina.

Miten paljon kehomme muistaakaan asioita. Asioita, jotka olimme mielessämme unohtaneet. Kokonainen elämä kehon muistissa.

”Lihasjännitys on mielessä. Katso, mistä voisit päästää irti. Mistä pidät vielä kiinni? Mistä voisit hellittää?”

Ensimmäinen yinjoogatunti avasi minulle täysin uuden maailman. Olin siihen asti kuvitellut, että selkä- ja hartiakipu johtuu kahdeksan tunnin istumisesta ja huonosta työergonomiasta. Että jäykkyyteni on vain liikunnan puutetta. Ja sitten joku sanoo, että jännitys on mielessä.

Eteentaivutus jalat suorana edessä. Tarvitsin jalkojeni päälle viisi tyynyä, jotta pystyin nojaamaan rennosti eteenpäin viiden minuutin ajan. Alaselkä jumitti, reisiä kiristi. Rautakanki yritti taipua eteenpäin siinä vain heikosti onnistuen. Tähän taipumattomuuteen olin törmännyt kerta toisensa jälkeen koko elämäni. Joogaopettaja taivutti päänsä polviin helpon näköisesti ja mietin, onnistunko tuossa ikinä.

”Ota kolme syvää sisään- ja uloshengitysparia. Katso, mistä voisit vielä päästää irti.”

Toisella tunnilla tarvitsin enää pari tyynyä. Ei ollutkaan kyse siitä, etten ollut yrittänyt tarpeeksi. Olin yrittänyt liikaa. Yrittänyt venyä liikaa. Töissä ja elämässäni. Suorittanut jonkun toisen elämää ulkoisten odotusten mukaan. Ratkaisu ei ollutkaan yrittää enemmän vaan vähemmän. Hellittää. Päästää irti.

Siitä yinjoogakurssista alkoi matka kehoni syövereihin. Matka, joka muutti elämäni suunnan täysin. Matka, joka muutti minut omaksi itsekseni. Matka, jonka määränpäänä oli aito minä, kaikkien jännitysten, rajoitteiden ja uskomusten alla.

Koko aikuisikäni olin kärsinyt kroonisista niska- ja selkävaivoista. Olen käyttänyt tuhansia euroja hierontaan, fysioterapiaan, OMT-fysioterapiaan, kiropraktiikkaan, osteopatiaan ja vyöhyketerapiaan. Olen kokeillut lihasrelaksantteja, buranaa, piikkimattoa ja -tyynyä, lämmintä kauratyynyä, käynyt kuntosalilla, jumpassa, harrastanut astangajoogaa, pyytänyt äitiä tai puolisoa hieromaan hartioita. Mikään ei tuonut kuin hetken helpotuksen, sillä kaikki nuo hoitivat oireita, ei syitä.

Vasta yinjooga ja Rosen-menetelmä olivat avain, joilla pääsin käsiksi ongelmien syihin. Vasta kun aloin tiedostaa jännityksiä ja pystyin päästämään niistä irti, kehosta alkoi vapautua tunnemuistoja, jotka ovat olleet kaikkien kipujen ja kireyksien syynä.

Lonkankoukistajat oli ensimmäinen paikka, josta tunnemuistoja alkoi nousta tietoisuuteen. Itkin yinjoogan jälkeen lähes tunnin hysteerisesti. Sain valokuvamaisia muistikuvia lapseni sairauden ajalta. Itkin hetkeä, jolloin lääkärit selittivät lapseni syöpädiagnoosia. Silloin olimme mieheni kanssa olleet tyynen rauhallisia. Minä kirjoitin muistiinpanoja, lääkärit kertoivat hoitokaavioista. Kaikki se pelko, jonka voisi kuvitella tuolla hetkellä purkautuvan itkuna kerääntyi kehooni. Olin rauhallinen, ajattelin järkevästi ja menimme keskustelun jälkeen takaisin lapsemme luo potilashuoneeseen. En itkenyt kertaakaan tuona päivänä. Itkin sitäkin enemmän vuoden päästä, kun tunne vapautui joogan avulla.

Aloitin tutkimusmatkan kehooni. Aloin venytellä välillä parikin kertaa päivässä. Venyttelin, kohtasin lihaksista nousevat kivut ja itkin olohuoneen lattialla. Itkun jälkeen olin täysin rento, en tuntenut jännitystä missään. Alaselkäni valahti lattialle, kun ennen itkua se oli kaartunut jännittyneenä ylöspäin. Olo oli vapautunut ja olin joka kerta kiitollinen, että tunne oli päässyt ulos.

Kävin kerran viikossa yinjoogassa joogakoulu Shantissa. Itkin joogamatolla omassa rauhassani taustamusiikin peittäessä hiljaisen nyyhkytykseni. Tunnin jälkeen olin silmät punaisina itkusta ja ajatukset kiinni mieleen nousseissa muistoissa. Joka kerta vähän vapaampi. Kun olin itkenyt kaikki lapseni syöpään liittyvät itkut, mieleen alkoi putkahdella muistoja työvuosista, yläasteelta, lapsuudesta. Kuorin valekerroksia ympäriltäni yksi kerrallaan. Itku teki hyvää, se päästi tunteet vapaaksi.

Marion Rosenin kehittämä Rosen-menetelmä tuntui siltä kuin olisin päässyt kotiin. Läsnäoleva hellä kosketus paljasti kehostani jännityksiä, joista en ollut edes tietoinen. Hoidon aikana ne lihakset saavat turvallista huomiota, jotka ovat jääneet vaille huomiota silloin kuin olisin sitä tarvinnut.

Mielen rajoitukset olivatkin kaikki kehossa, vaikka olin yrittänyt ratkoa niitä ajatusten voimalla. Virheiden tekemisen pelko oli luovuuden esteenä selässä. Selkänikamissa oli muistot kaikista niistä kerroista, jolloin oma ääneni oli hiljennetty. Vasta tunteet kohdattuani sain oman ääneni takaisin ja löysin vapauden kirjoittaa. Jopa skolioosi oli kehon tapa suojella minua yläasteella, kun opin piilottamaan itseni. Selän mutkat ovat suoristuneet, kun sinne patoutuneet muistot ovat päässeet tietoisuuteen.

Yläselkäni nikamat ovat olleet niin kiinni toisissaan, että selkä on ollut täysin taipumaton. Löysin selästäni mustan laatikon täynnä vihaa. Olin lukinnut laatikkoon elämäni vihat, kun en osannut ilmaista sitä ulospäin. Käänsin vihan sisäänpäin, kun olin pienenä päättänyt, etten koskaan suutu tai raivostu. Edelleen yläselkäni tulee ensin kipeäksi ja vasta sen jälkeen tajuan, että olen vihainen jostain.

Kivut hellittävät, kun kohtaan piilottamani tunteet. Olen padonnut pelkoni alaselkään tiheiksi sedimenteiksi ristiluun kohdalle. Jos eteentaivutus ei onnistu, tiedän pelkääväni jotain. Ne kuukaudet, kun en töissä pystynyt lainkaan istumaan selkäkivun takia olivatkin kehoni viestejä pelosta. En osannut tunnistaa viestejä, koska olin minulla ei ollut minkäänlaista yhteyttä kehooni.

Uusissa tilanteissa tunsin, kuinka niskani jäykistyi kivikovaksi. Kallonpohjaa kiristi, päätä jomotti ja niska oli niin terästä, ettei pehmeydestä ollut tietoakaan. Aloin ymmärtää, että kipu on uusien tilanteiden pelkoa. Hartioiden välissä oli patti, joka esti tunteiden kulkemisen sydämen ja pään välillä. Kontrolli, joka esti tunteiden vapaan liikkumisen kehon ja mielen välillä. Olin elänyt päässäni tehden järkeviä valintoja enkä kuunnellut tunteitani tai kehoni merkkejä.

Kaikkien kireyksien ja rajoittuneen liikkeen takana on ollut padottuja tunteita. Kun tammikuussa kaaduin ja loukkasin käteni, lääkäri varoitteli, että käsi ei ehkä koskaan suoristu ennalleen. Rosen-hoidossa käden lihaksista vapautui pelko, syyllisyys ja yksinäisyys kaatumisen hetkellä. Kun lihakset pystyivät hellittämään suojelevan otteensa, käsi suoristui täysin.

Lihakset ovat salanneet minulta tunteita, joita en sillä hetkellä voinut tuntea. Ne ovat suojanneet ja pitäneet puoliani. Muistaneet puolestani asioita, jotka itse halusin unohtaa. Vasta kun kehoni päästää irti salaisuuksista ja antaa muistojen nousta tietoisuuteeni, se on voinut hellittää otteensa. Näen mistä olen pitänyt kiinni tietämättäni. Kiinni pitämiseen sitoutunut energia vapautuu käyttööni, kun lihakset voivat vihdoin rentoutua.

Keho on viisas. Se päästää tietoisuuteen vain ne asiat, jotka olen valmis kohtaamaan. Joka kerta kun vanha tunne vapautuu, keho asettuu uuteen todellisuuteen. Näen, miksi olen toiminut niin kuin olen. Ymmärrän, miksi en ole voinut toimia millään muulla tavalla.

Olen päässyt kosketuksiin aidon minäni kanssa. Olen löytänyt sen, kuka olen ilman ponnistelua, ilman jännitystä. Kehon, mielen ja sielun yhteys kiehtoo minua koko ajan enemmän. Opiskelen Rosen-menetelmää ja joogaopettajaksi ja ihmettelen ihmiskehon upeutta matkani edetessä.

Aina löytyy uusia kireyksiä, mutta tiedän, että vapaus löytyy kehosta. Ratkaisut mielen ongelmiin ovat kehossa. Kaikki on meissä itsessämme. Kaikki on kehossa.

Päästä irti

Elämme harhassa, että voisimme päästää irti vanhasta vain tahdonvoimalla.

Vaikka kuinka päätämme ja yritämme, epäonnistumme.

Pidämme kiinni ja haluaisimme päästää irti.

Syytämme itseämme mielen heikkoudesta.

Yritämme taas ja päädymme puristamaan entistä kovemmin.

Toiset näkevät, miten kiinni olemme vanhassa.

Ihmettelevät, miksi emme jo hellitä otettamme.

Tiedostamaton pitää meitä otteessaan.

Miten voisit päästää irti, jos et tiedä, mistä pidät kiinni?

Mielen rajoitukset eivät ole mielellä hallittavissa.

Ne ovat tiedostamattomina tunteina kehossa.

Piiloutuneena lihasjännitykseksi, alitajunnan uumeniin.

Lihakset ovat jännittyneet tapahtumista, jolloin emme ole saaneet turvallista huomiota.

Kun emme ole voineet tuntea vapaasti.

Niin kauan kuin vanha tunne on patoutuneena kehoon, se rajoittaa elämäämme.

Keholla on ollut syynsä suojella meitä.

Emme oikeastaan itse pidä kiinni vanhasta. Lihakset tekevät sen puolestamme.

Vasta kun ne saavat kaipaamansa huomiota, ne voivat hellittää.

Antaa tiedostamattoman tulla tietoisuuteen.

Päästää irti.

Aina ei ole kiinni tahdonvoimasta, että pidät kiinni vanhasta.

Vapaus voi löytyä kehon kautta.

Rosen-menetelmä ja yinjooga ovat antaneet minulle vapauden.

Mistä sinun kehosi voisi päästää irti?

Joogaopettaja

Kun toissavuonna palasin joogan pariin, en arvannut, minne matka johtaa.

Yinjooga paljasti kehon, mielen ja sielun yhteyden tavalla, joka parikymppiselle astangan suorittajalle ei ollut koskaan auennut.

Rosen-menetelmä sinetöi lopullisesti intohimoni lähteä tutkimaan kehon salaisuuksia.

Reilu vuosi sitten pimeänä marraskuun iltana katsoin joogaopettajakoulutuksen ilmoitusta joogakoulun seinällä.

Sain ensimmäisen ajatuksen, että tuokin polku on mahdollinen, vaikka se ei silloin vielä tuntunut omalta polulta.

Alitajunta teki työtään, kun yinin, hathan ja kundaliinijoogan myötä löysin uusia ulottuvuuksia harjoitukseeni.

Kahden viikon päästä aloitan matkan joogaopettajaksi.

Minä, joka en lukiossa lukenut biologiaa, koska sitä tietoa en ainakaan tarvitsisi.

Minä, joka nyt janoan tietoa ihmisen anatomiasta, chakroista ja meridiaaneista.

En ole minkään kurssin ohjelmasta ollut näin innoissani.

Jälleen yksi heimo ja yksi paikka, jossa tunnen olevani kotona.

Luopuminen

Pyörittelin parikymppisenä silmiäni, kun joogaopettaja kertoi, että moni luopuu joogan myötä muun muassa alkoholista, lihasta ja kahvista. Ehkä joku muu, en minä. Harrastin astangajoogaa opiskelijana niin suorituskeskeisesti, mieli edellä kerran pari viikossa, etten osannut kuvitella vastaavia vaikutuksia omalle kohdalleni. Jooga jäi ja työ vei mennessään. Noin 15 vuotta myöhemmin elän tuota epäilemääni muutosta todeksi. Jooga, Rosen-menetelmä ja vyöhyketerapia ovat olennainen osa elämääni. Olen paremmin läsnä kehossani ja sitä kautta olen luontaisesti luopumassa monesta asiasta. Ei siksi, että yritän tehdä parempia valintoja. Ei vain tee mieli, vaikka haluaisin. Saatan tilata pizzan lihatäytteellä ja päädyn pyörittelemään lihanpaloja lautasella miettien, miksen ottanut kasvisversiota. Mitä paremman yhteyden olen saanut kehooni, sitä paremmin haluan kohdella itseäni. Sitä paremmin kehoni haluaa itseään kohdeltavan. Mitä enemmän patoja vapautan kehostani, sitä enemmän mahdollisuuksia annan itselleni voida hyvin. Huomaan muutoksen pienissä jokapäiväisissä valinnoissa. Saatan jättää aamu- tai iltapäiväkahvin väliin. Ja minä kun vielä hetki sitten vannoin, että ilman kahvia en voi elää. Olen alkanut hakeutua kasvis- ja vegaaniravintoloihin. Ruoka on ollut niin paljon maukkaampaa kuin monessa muussa paikassa. Mitä tietoisemmaksi tulen, sitä vahvempana koen yhteyden luontoon. Jokainen maahan heitetty roska tuntuu siltä kuin se olisi heitetty omalle pihalleni. Alkuperäinen päätökseni lihankulutuksen vähentämisestä alkaakin kallistua nyt siihen, että kehoni valitsee luontaisesti minulle parhaan vaihtoehdon. Tahdonvoimalle ei olekaan tarvetta.

Mitä jooga on?

Jooga on tie itseen, aidon minän luokse.

Jooga murtaa valeminän kerroksia yksi kerrallaan, antaa tilaa vapautua sisäisistä kahleista, ulkopuolisista odotuksista ja paineista.

Jooga opastaa tunnistamaan kehon ja mielen yhteyden. Se näyttää kireydet kehossa, paljastaa jännityksen rajat ja venyttää niitä.

Jooga paljastaa, miten kaikki kehon osat ovat yhteydessä toisiinsa.

Jooga on lempeä, mutta sopivan jämäkkä opastaja matkalla kohti oman näköistä elämää.

Jooga tekee tilaa sisäisen äänen hennolle kuiskaukselle. Harjoitus kerrallaan tuo ääni rohkaistuu puhumaan hieman kovempaa, kunnes se saa äänensä kuuluviin. Kunnes ihminen alkaa kuunnella omaa sisäistä ääntä ja tehdä päätöksiä oman hyvinvointinsa parhaaksi.

Jooga parantaa, henkisesti ja fyysisesti.

Jooga on väylä hiljentymiseen. Kiireisen, stressaavan, vaativan ja digitaalisen maailman vastapainona se kääntää mielen sisään päin.

Jooga näyttää, että hiljaisuutta ei tarvitse pelätä tai väistellä.

Jooga on padottujen tunteiden vastavoima. Se vapauttaa kehooni tallentuneet tunnemuistot, jotta syntyy tilaa uudelle.

Jooga on energiaa.

Jooga piirtää kehon ääriviivat uudelleen. Armottomasta suorittajasta tulee pehmeä ja vahva, rento ja jämäkkä.

Jooga antaa voimia seisoa itsensä puolella.

Jooga on lempeä, salliva, armollinen ja rakastava.

Jooga on tie pimeydestä valoon.

Jooga on auttanut minua ymmärtämään, miksi olen syntynyt tähän maailmaan juuri tällaisena kuin olen, juuri näillä kokemuksilla.

Sen parempaa lahjaa en voisi saada.

Joogapolku

Astangajooga parikymppisenä opiskelijana: Jooga on liikuntaa. Pitää päästä seuraavaan asanaan. Tuo toinen taipuu noin hyvin, miksen minä pysty samaan. On pakko onnistua. Minä suoritan. Yinjooga 15 vuotta myöhemmin: Tunnemuistot ovat tallentuneet kehooni. Kehon kireydet ovat mielestä kiinni. Hengitä syvään ja huokaise. Mistä voisin päästää irti? Minä hellitän. Hathajooga puoli vuotta myöhemmin: Jooga on energiaa. Haluan lisää iloa ja valoa. Minä lennän. Kundaliinijooga kolme kuukautta myöhemmin: Jooga on elämä. Minä olen.