järki

Vapauden ovi

Mitä tarvitset uskaltaaksesi tehdä, mitä sydämesi toivoo sinun tekevän?

Mikä herättäisi sinut ymmärtämään, että sinulla on kaikki avaimet vapauteen?

Mikä auttaisi sinua näkemään, kuinka suurimmat rajoitukset ovat omassa mielessäsi?

Sinä voit valita toisen tien.

Sinä voit mennä toiseen suuntaan kuin kaikki muut.

Sinä voit luottaa siihen tunteeseen, joka kertoo sinulle paikkasi olevan jossain muualla.

Se syvällä sisimmässäsi oleva tunne on oikeassa.

Luota siihen.

Järki keksii aina lisää tekosyitä, miksi et voisi seurata sydämesi ääntä.

Järki saa voimansa rajoituksista, sydän vapaudesta.

Aloita pienestä.

Muuta yksi ajatus kerrallaan.

Ota yksi askel kerrallaan.

Anna itsesi unelmoida ja nähdä mahdollisuuksia.

Raota vapauden ovea vähän kerrallaan.

Anna silmiesi tottua vapauden valoon.

Tulee päivä, jolloin uskallat astua ovesta ulos.

Vapauteen.

Intuitiivinen elämä

Intuitiolla eläminen tarkoittaa minulle sitä, että teen vain yhden päätöksen kerrallaan.

Kuuntelen itseäni aina seuraavan valinnan kohdalla.

Kuuntelen, miltä sisimmässäni tuntuu.

Luotan siihen tunteeseen.

Luotan enemmän sisäiseen tunteeseen kuin järkeen.

Aina.

Vaatii paljon harjoittelua oppia tunnistamaan intuition ääni reaktiona tulevasta pelosta.

Sen oppii vain kokemuksen kautta.

Kun huomaa, miten sisäiseen tunteeseen luottaminen johtaa aina hyvinvointini kannalta parhaaseen lopputulokseen.

Intuition ääni vahvistuu, mitä enemmän sitä kuuntelee ja sille antaa tilaa.

Intuitiolla eläminen ei tarkoita impulssien perässä juoksemista.

Intuitiivinen elämä voi ulkopuolisen mielestä näyttää impulsiiviselta.

Suunnitelmat ovat usein joustavia.

Jos tekee mieli ajaa edestakaisin liukuportaissa, saatan tehdä niin.

On helpompi muuttaa mieltä, kun luottaa intuitioon.

Voi vaihtaa nopeammin suuntaa, jos huomaa valinneensa väärin.

Päädyn ongelmiin, jos alan suunnitella liian monta päätöstä eteenpäin.

Silloin kadotan yhteyden itseeni.

Suunnittelussa järki ottaa usein ohjat ja se ei kuuntele sisäistä tunnettani.

Olen oppinut, että päätöksiä tehdessä on usein hyvä nukkua yön yli.

Intuition ääni vahvistuu ajan kanssa.

Ei tarvitse reagoida, kun voi valita luottaen sisäiseen tunteeseen.

Järjen ääni

Jos antaisin kerrankin järjelleni puheenvuoron.

Ole hyvä, järki.

Kiitos, olenkin odottanut tätä hetkeä. En tosin uskonut sitä näkeväni. Taidat olla niin tunteiden vallassa, että isompikin järjen ääni onkin paikallaan.

Palaa nyt hyvä nainen takaisin järkiisi ja lopeta tuo haihattelu. Mainehan tässä menee meillä kaikilla, kun elät ”sydämesi ääntä kuunnellen”. Jos nyt kerrankin saan sanoa suorat sanat niin sydän ja intuitio, melkoista huuhaata.

Tavoitteet! Tavoitteet ja suunnitelmallisuus puuttuu tästä elämästä ihan kokonaan. Ihmisellä pitää olla tarkat tavoitteet ja niistä ei sitten jousteta ennen kuin niihin on päästy. Vielä parempi, jos tavoitteet ylittää. Katse tarkasti tavoitteissa, niin johan päästään asiaan.

Kaikki on tahdonvoimasta kiinni. Keho mukautuu kyllä. Sitä on turha lähteä kuuntelemaan. Siinä se kulkee mukana niin kuin aina ennenkin. Mielen lujuudella läpi harmaan kiven. Niin se tämä yhteiskunta toimii.

Tavoitteet ja aikataulut, turha lähteä siihen tunteita mukaan sotkemaan.

Hanki nyt edes kunnon päivätyö, joka näyttää CV:ssä hyvältä ja johdonmukaiselta. Ehdit vielä muuttaa suuntaa, ennen kuin tämän enempää epäonnistut. Eläkkeellä ehdit sitten nauttia vapaasta elämästä ja haihatella tunteiden kanssa.

Muista sitten viilata tämä teksti kunnolla, pienintä yksityiskohtaa myöten. Hiottua sen olla pitää, että näyttää uskottavalta. Mieluummin jätät julkaisematta, jos ei tule täydellistä.

Kiitos, järki. Laitan sinut takaisin äänettömälle.

Suunta muuttuu

Suuntasi selviää, kun seuraat iloa.

Teet asioita, joista saat iloa.

Puhtaasti ilon vuoksi.

Mahdollisimman paljon ja usein.

Löydät etsimäsi seuraamalla uteliaisuuttasi.

Sydämesi tietää, mitä sinun on tarkoitus tehdä.

Uteliaisuus näyttää sinulle tien.

Asiat ratkeavat sillä, että autat muita.

Sydämestäsi, pyyteettömästi, uhrautumatta.

Et mieti, miten itse hyödyt tilanteesta vaan autat, koska voit.

Järki on suurin esteesi matkalla sydämesi polulle.

Unohda järkeily.

Se sai sinut kadottamaan suuntasi.

Sydämen ääni

Voit tehdä työtä, jossa sydämesi on täysillä mukana.

Tunnet merkityksen kaikessa, mitä teet.

Voit myös sulkea sydämesi aina, kun aloitat työsi.

Samalla kadotat merkityksen tunteen.

Voit pitää sydämesi suljettuna, jotta sinun ei tarvitse kuunnella sen ääntä.

Mitä sydämesi kertoisi, jos antaisit sen sanoa kaiken sanottavansa?

Mitä joutuisit myöntämään itsellesi, jos antaisit sydämesi puhua sinulle suoraan?

Sydämesi voisi valita toisin, jos et järjellä hiljennä sen ääntä.

Tiedätkö, mitä sydämesi valitsisi?

Taidat tietää.

Voi olla vaikeinta myöntää sen olevan oikeassa.

Löydät oman paikkasi, kun annat sydämesi valita.

Löydät rauhan tunteen, kun annat sydämesi valita.

Mitä tapahtuisi, jos aidosti kuuntelisit sydäntäsi?

Pitäisi

Onko tämä valinta, joka pitäisi tehdä vai jonka haluan tehdä?

Elätkö pitäisi-elämää?

Elätkö elämää, jota oletat muiden odottavan sinulta?

Toimitko vastoin sydämesi ääntä tekemällä pitäisi-valintoja?

Valitsetko polun, joka tuntuu järkevältä valinnalta?

Koska niin pitäisi tehdä.

Vaikka tiedät sen olevan väärä ratkaisu sinulle.

Jäytävä tunne sisälläsi kertoo sen olevan väärä valinta.

Voit myös valita polun, jonka tunnet olevan sinulle oikea.

Vaikka se kulkisi eri suuntaan kuin on tavallista.

Jäytävä tunne katoaa, kun alat tehdä päätöksiä itseäsi kuunnellen.

Rauhan tunne valtaa mielen joka kerta, kun teet valinnan sydämelläsi.

Sydämen valinnoista ei tule koskaan huono olo.

Ei koskaan.

Sydämen valintoja ei tarvitse perustella itselle.

Järjen valintoja joutuu perustelemaan joka päivä uudestaan.

Sydämen valintoihin ei tarvitse motivoitua.

Järjen valintoihin täytyy löytää motivaatio joka päivä uudestaan.

Kun oppii valitsemaan sydämellään, pitäisi katoaa sanavarastosta.

Pitäisi johtaa ahdistukseen.

Sydämen valinta johtaa rauhaan.

Pitäisikö vai haluanko?

Kehoni kartta

Olen ollut kehoni vanki lähes koko elämäni. Tietämättäni. Olen kantanut ylläni haarniskaa, jonka olemassaolosta en tiennyt. Olen kohdellut kaltoin kehoani, vaikka se on suojellut minua. Olen karttanut liikuntaa, syönyt mitä sattuu ja ollut välittämättä kehoni viesteistä, vaikka se on kannatellut minua, vienyt elämässä eteenpäin ja ollut lapseni ensimmäinen koti.

Voisin piirtää kehoni kartan, joka sisältää koko historiani. Kaikki kolhut ja tunteet, jotka ovat jättäneet jälkensä. Kehoni on sulkenut sisäänsä tunteet, joita en ole sillä hetkellä voinut tai osannut tuntea. Se on pitänyt muistoja poissa tietoisuudesta, yrittänyt suojella minua parhaansa mukaan. Samalla kaikki nuo piilotetut tunteet ovat rajoittaneet elämääni niin monella tavalla, että vasta niistä vapauduttuani olen tajunnut olleeni vankina.

Miten paljon kehomme muistaakaan asioita. Asioita, jotka olimme mielessämme unohtaneet. Kokonainen elämä kehon muistissa.

”Lihasjännitys on mielessä. Katso, mistä voisit päästää irti. Mistä pidät vielä kiinni? Mistä voisit hellittää?”

Ensimmäinen yinjoogatunti avasi minulle täysin uuden maailman. Olin siihen asti kuvitellut, että selkä- ja hartiakipu johtuu kahdeksan tunnin istumisesta ja huonosta työergonomiasta. Että jäykkyyteni on vain liikunnan puutetta. Ja sitten joku sanoo, että jännitys on mielessä.

Eteentaivutus jalat suorana edessä. Tarvitsin jalkojeni päälle viisi tyynyä, jotta pystyin nojaamaan rennosti eteenpäin viiden minuutin ajan. Alaselkä jumitti, reisiä kiristi. Rautakanki yritti taipua eteenpäin siinä vain heikosti onnistuen. Tähän taipumattomuuteen olin törmännyt kerta toisensa jälkeen koko elämäni. Joogaopettaja taivutti päänsä polviin helpon näköisesti ja mietin, onnistunko tuossa ikinä.

”Ota kolme syvää sisään- ja uloshengitysparia. Katso, mistä voisit vielä päästää irti.”

Toisella tunnilla tarvitsin enää pari tyynyä. Ei ollutkaan kyse siitä, etten ollut yrittänyt tarpeeksi. Olin yrittänyt liikaa. Yrittänyt venyä liikaa. Töissä ja elämässäni. Suorittanut jonkun toisen elämää ulkoisten odotusten mukaan. Ratkaisu ei ollutkaan yrittää enemmän vaan vähemmän. Hellittää. Päästää irti.

Siitä yinjoogakurssista alkoi matka kehoni syövereihin. Matka, joka muutti elämäni suunnan täysin. Matka, joka muutti minut omaksi itsekseni. Matka, jonka määränpäänä oli aito minä, kaikkien jännitysten, rajoitteiden ja uskomusten alla.

Koko aikuisikäni olin kärsinyt kroonisista niska- ja selkävaivoista. Olen käyttänyt tuhansia euroja hierontaan, fysioterapiaan, OMT-fysioterapiaan, kiropraktiikkaan, osteopatiaan ja vyöhyketerapiaan. Olen kokeillut lihasrelaksantteja, buranaa, piikkimattoa ja -tyynyä, lämmintä kauratyynyä, käynyt kuntosalilla, jumpassa, harrastanut astangajoogaa, pyytänyt äitiä tai puolisoa hieromaan hartioita. Mikään ei tuonut kuin hetken helpotuksen, sillä kaikki nuo hoitivat oireita, ei syitä.

Vasta yinjooga ja Rosen-menetelmä olivat avain, joilla pääsin käsiksi ongelmien syihin. Vasta kun aloin tiedostaa jännityksiä ja pystyin päästämään niistä irti, kehosta alkoi vapautua tunnemuistoja, jotka ovat olleet kaikkien kipujen ja kireyksien syynä.

Lonkankoukistajat oli ensimmäinen paikka, josta tunnemuistoja alkoi nousta tietoisuuteen. Itkin yinjoogan jälkeen lähes tunnin hysteerisesti. Sain valokuvamaisia muistikuvia lapseni sairauden ajalta. Itkin hetkeä, jolloin lääkärit selittivät lapseni syöpädiagnoosia. Silloin olimme mieheni kanssa olleet tyynen rauhallisia. Minä kirjoitin muistiinpanoja, lääkärit kertoivat hoitokaavioista. Kaikki se pelko, jonka voisi kuvitella tuolla hetkellä purkautuvan itkuna kerääntyi kehooni. Olin rauhallinen, ajattelin järkevästi ja menimme keskustelun jälkeen takaisin lapsemme luo potilashuoneeseen. En itkenyt kertaakaan tuona päivänä. Itkin sitäkin enemmän vuoden päästä, kun tunne vapautui joogan avulla.

Aloitin tutkimusmatkan kehooni. Aloin venytellä välillä parikin kertaa päivässä. Venyttelin, kohtasin lihaksista nousevat kivut ja itkin olohuoneen lattialla. Itkun jälkeen olin täysin rento, en tuntenut jännitystä missään. Alaselkäni valahti lattialle, kun ennen itkua se oli kaartunut jännittyneenä ylöspäin. Olo oli vapautunut ja olin joka kerta kiitollinen, että tunne oli päässyt ulos.

Kävin kerran viikossa yinjoogassa joogakoulu Shantissa. Itkin joogamatolla omassa rauhassani taustamusiikin peittäessä hiljaisen nyyhkytykseni. Tunnin jälkeen olin silmät punaisina itkusta ja ajatukset kiinni mieleen nousseissa muistoissa. Joka kerta vähän vapaampi. Kun olin itkenyt kaikki lapseni syöpään liittyvät itkut, mieleen alkoi putkahdella muistoja työvuosista, yläasteelta, lapsuudesta. Kuorin valekerroksia ympäriltäni yksi kerrallaan. Itku teki hyvää, se päästi tunteet vapaaksi.

Marion Rosenin kehittämä Rosen-menetelmä tuntui siltä kuin olisin päässyt kotiin. Läsnäoleva hellä kosketus paljasti kehostani jännityksiä, joista en ollut edes tietoinen. Hoidon aikana ne lihakset saavat turvallista huomiota, jotka ovat jääneet vaille huomiota silloin kuin olisin sitä tarvinnut.

Mielen rajoitukset olivatkin kaikki kehossa, vaikka olin yrittänyt ratkoa niitä ajatusten voimalla. Virheiden tekemisen pelko oli luovuuden esteenä selässä. Selkänikamissa oli muistot kaikista niistä kerroista, jolloin oma ääneni oli hiljennetty. Vasta tunteet kohdattuani sain oman ääneni takaisin ja löysin vapauden kirjoittaa. Jopa skolioosi oli kehon tapa suojella minua yläasteella, kun opin piilottamaan itseni. Selän mutkat ovat suoristuneet, kun sinne patoutuneet muistot ovat päässeet tietoisuuteen.

Yläselkäni nikamat ovat olleet niin kiinni toisissaan, että selkä on ollut täysin taipumaton. Löysin selästäni mustan laatikon täynnä vihaa. Olin lukinnut laatikkoon elämäni vihat, kun en osannut ilmaista sitä ulospäin. Käänsin vihan sisäänpäin, kun olin pienenä päättänyt, etten koskaan suutu tai raivostu. Edelleen yläselkäni tulee ensin kipeäksi ja vasta sen jälkeen tajuan, että olen vihainen jostain.

Kivut hellittävät, kun kohtaan piilottamani tunteet. Olen padonnut pelkoni alaselkään tiheiksi sedimenteiksi ristiluun kohdalle. Jos eteentaivutus ei onnistu, tiedän pelkääväni jotain. Ne kuukaudet, kun en töissä pystynyt lainkaan istumaan selkäkivun takia olivatkin kehoni viestejä pelosta. En osannut tunnistaa viestejä, koska olin minulla ei ollut minkäänlaista yhteyttä kehooni.

Uusissa tilanteissa tunsin, kuinka niskani jäykistyi kivikovaksi. Kallonpohjaa kiristi, päätä jomotti ja niska oli niin terästä, ettei pehmeydestä ollut tietoakaan. Aloin ymmärtää, että kipu on uusien tilanteiden pelkoa. Hartioiden välissä oli patti, joka esti tunteiden kulkemisen sydämen ja pään välillä. Kontrolli, joka esti tunteiden vapaan liikkumisen kehon ja mielen välillä. Olin elänyt päässäni tehden järkeviä valintoja enkä kuunnellut tunteitani tai kehoni merkkejä.

Kaikkien kireyksien ja rajoittuneen liikkeen takana on ollut padottuja tunteita. Kun tammikuussa kaaduin ja loukkasin käteni, lääkäri varoitteli, että käsi ei ehkä koskaan suoristu ennalleen. Rosen-hoidossa käden lihaksista vapautui pelko, syyllisyys ja yksinäisyys kaatumisen hetkellä. Kun lihakset pystyivät hellittämään suojelevan otteensa, käsi suoristui täysin.

Lihakset ovat salanneet minulta tunteita, joita en sillä hetkellä voinut tuntea. Ne ovat suojanneet ja pitäneet puoliani. Muistaneet puolestani asioita, jotka itse halusin unohtaa. Vasta kun kehoni päästää irti salaisuuksista ja antaa muistojen nousta tietoisuuteeni, se on voinut hellittää otteensa. Näen mistä olen pitänyt kiinni tietämättäni. Kiinni pitämiseen sitoutunut energia vapautuu käyttööni, kun lihakset voivat vihdoin rentoutua.

Keho on viisas. Se päästää tietoisuuteen vain ne asiat, jotka olen valmis kohtaamaan. Joka kerta kun vanha tunne vapautuu, keho asettuu uuteen todellisuuteen. Näen, miksi olen toiminut niin kuin olen. Ymmärrän, miksi en ole voinut toimia millään muulla tavalla.

Olen päässyt kosketuksiin aidon minäni kanssa. Olen löytänyt sen, kuka olen ilman ponnistelua, ilman jännitystä. Kehon, mielen ja sielun yhteys kiehtoo minua koko ajan enemmän. Opiskelen Rosen-menetelmää ja joogaopettajaksi ja ihmettelen ihmiskehon upeutta matkani edetessä.

Aina löytyy uusia kireyksiä, mutta tiedän, että vapaus löytyy kehosta. Ratkaisut mielen ongelmiin ovat kehossa. Kaikki on meissä itsessämme. Kaikki on kehossa.

Tunne

Meidät opetetaan pienestä pitäen hillitsemään tunteitamme.

Älä raivoa. Älä huuda. Ei saa nauraa liian kovaan ääneen. Itkeminen on heikkouden merkki. Älä pelkää. Ryhdistäydy.

Järkevä ihminen osaa hillitä tunteensa. Tunteet eivät kuulu työpaikalle.

Vai kuuluisivatko sittenkin?

Pelkäämme päästää tunteet valloilleen, ettemme erottuisi joukosta.

Pelkäämme vahvoja tunteenpurkauksia, ettemme sairastuisi mieleltämme.

Ja juuri tunteiden tukahduttaminen sairastuttaa mielen ja jopa kehon.

Tunteet kertovat, missä rajamme kulkevat.

Jos vihaa ei ole lupa ilmaista, ainoa tapa käsitellä vihaa on kääntää se itseensä. Masennus on sisäänpäin käännettyä vihaa.

Jos surua ei ole lupa surra, se koteloituu sisimpään.

Tukahdutettu tunne alkaa tietämättämme ohjata elämäämme. Saatamme tehdä päätöksiä padotuista tunteista käsin, vaikka kuvittelemme olevamme järki-ihmisiä.

Elämme niin vahvasti päässämme, että olemme kadottaneet yhteytemme kehoon ja tunteisiin.

Aikuinen on lapselle tunteiden peili. Yksi vanhemman tärkeimmistä tehtävistä on opettaa lapsi tunnistamaan tunteensa ja antaa lupa tuntea ne.

Tunne menee ohi, kun sen on saanut tuntea. Tunne on tie vapauteen.

Järki vai tunteet

Teetkö päätöksesi järjellä vai tunteella?

Meidät opetetaan päättämään järjellä jo pienestä pitäen. ”Ajatellaan nyt järkevästi.”

Koulussa valinnaiset aineet kannattaa valita sen mukaan, kuinka kannattavia ne ovat työelämän kannalta.

Opiskelupaikka kannattaa valita sen mukaan, mistä työllistyy ja saa hyväpalkkaisen ammatin.

Entä jos opettaisimme lapsemme tekemään päätöksiä sen mukaan, mikä tuntuu itsestä parhaalta?

Valitsin yläasteella ranskan kielen, koska se kuulosti kauniimmalta kuin saksa. Sain elinikäisen rakkauden niin maahan, kieleen kuin ruokaan.

Nuorempana unelma-ammattini oli toimittaja. Oli kuitenkin järkevämpää opiskella kauppakorkeassa kuin lukea viestintää. Vasta parinkymmenen vuoden kiertoreitin kautta olen alkanut seurata kirjoittamisen intohimoani.

Tein vuosikaudet järkipäätöksiä. Käytännössä hiljensin sisäisen äänen, joka kyllä tiesi, mitä pitäisi tehdä, mutta järkeilin päätökset aina toisiksi.

Pidin itseäni huonona päätöksentekijänä. Jahkailin, kysyin muiden mielipiteitä, laskin plussia ja miinuksia, lykkäsin päätöksentekoa viimeiseen asti ja kysyin vielä varmuuden vuoksi uudestaan muiden mielipiteitä. Sitten vielä kaduin jälkikäteen, tulikohan sittenkin tehtyä väärä päätös.

Nyt teen kaikki päätökseni tunteella. Tai tarkemmin intuitiolla, kuuntelemalla sisäistä ääntäni.

En kysy enää kenenkään mielipiteitä, koska tiedän intuition olevan aina oikeassa. Jos jokin asia tuntuu vähän epäilyttävältä, se yleensä on sitä. En ehkä osaa selittää miksi, mutta alitajunta tietää paremmin.

Järkevää olisi irtisanoutua vasta, kun on tarkkaan sovittu seuraavat kuviot. Mutta jos jokainen solu tietää, että ovi menneeseen on suljettava ennen kuin uudet ovet ilmestyvät näkyviin, paras päätös on hypätä tuntemattomaan.

Järkevää olisi miettiä, kuinka kauan kannattaa olla kotona lapsen kanssa, ettei menetä työmarkkinakelpoisuuttaan. Mutta jos jokainen solu tietää, että itselle on tärkeintä viettää ensimmäiset vuodet lapsen lähellä, paras päätös on kuunnella tunteitaan.

Kuuntelin menestyneen yrittäjän puhetta uransa käänteistä. Kyseistä yrittäjää moni kuvailee itsepäiseksi tai hankalaksi. Itse kuulin puheesta vain todella vahvan intuition, sisäisen äänen, jota hän oli koko elämänsä seurannut. Moni idea ja hanke olisi jäänyt toteuttamatta, jos hän olisi kuunnellut muiden mielipiteitä.

Kysytkö muiden mielipiteitä tehdessäsi elämäsi ratkaisuja vai kuunteletko itseäsi, mikä on sinulle parasta?

Tunnistatko sisäisen äänesi vai hiljennätkö sen mielen sekamelskan alle?

Tunne kertoo, mikä on oikea päätös ennen kuin järki alkaa järkeillä päätöstä joksikin muuksi.

Sisäinen ääni tietää, mikä on sinulle parasta ennen kuin alat järkeillä toisenlaista ratkaisua.

Järkevää aikaiseksi

”Elokuu kohta ohi, olenko saanut mitään järkevää aikaiseksi?”, kirjoitin tänään aamusivuilleni.

Järkevää aikaiseksi - kaksi paljastavaa sanaa jäänteinä vanhasta minästä. Entisestä elämästä, jossa juoksin oravanpyörässä täyttäen ulkopuolelta omaksuttuja odotuksia, kun omia unelmia ei ollut.

Muutos ei kysy, onko joku järkevää tai mitä saa aikaiseksi. Muutoksen on tarkoitus olla kestävää. Pikavoittoja ei ole ja sisällä tapahtunut muutos ei heti näy ulospäin.

Jos haluan rakentaa itseni näköistä elämää, pitää ensimmäisenä unohtaa sanat järkevä ja aikaiseksi. Ne ovat merkkejä suorittajan elämästä. Mielessäni on jokin ulkopuolelta omaksuttu määritelmä sille, mikä on järkevää. Onko kaikki muu sitten järjetöntä tai turhaa?

On vaikea vastata kysymyksiin, miten projektini edistyvät, kun ei ole vielä esittää mitään näkyvää ja konkreettista.

Olisi helpompi vastata kysymykseen, miten olen muuttunut kuukauden aikana.

Kiitos kysymästä, paljon edistystä on tapahtunut.

Olen löytänyt asioita, jotka tuovat minulle täydellisen vapauden tunteen, joita tekemällä en tunne pelkoa. Olen tuntenut olevani vapaampi kuin koskaan ennen. En tiennyt tällaista vapautta olevan olemassa.

Olen löytänyt syyn olemassaololleni, tarkoituksen, miksi olen tänne syntynyt.

Luovuuteni on alkanut kukoistaa ja saan uusia ideoita vähintään kymmenen päivässä. Niiden toteuttaminen vain ei tapahdu ihan kädenkäänteessä.

Olen rakentanut uusia arjen rutiineja ja uutta tapaa elää monen vuoden jälkeen. Lapseni on aloittanut päiväkodin, minne hän menee intoa täynnä eikä malttaisi iltapäivällä lähteä kotiin kesken leikkien. Siinä varmasti tärkein saavutus elokuulle.

Olen ohjelmoinut aivojani hyväksymään, että luova ajattelu ja uuden ideointi vaatii tyhjää tilaa niin mielessä kuin kalenterissa. Tuntien ja tehtävien kirjaaminen puolen tunnin tarkkuudella ei olekaan enää tarpeellista.

Olen opetellut elämään epävarmuuden kanssa ja hiljentämään pelkoa. Välillä olen valmis valloittamaan maailman, välillä taas pelosta jähmeänä kokovartalokipsissä. Mutta olen jatkuvasti enemmän jo rohkeuden puolella.

Olen oivaltanut, että vain kuuntelemalla intuitiotani ja sisäistä ääntäni löydän seuraavat askeleet eteenpäin. Tiedän itse parhaiten, mitä tarvitsee tehdä.

Haluan luoda maailmoja ja olen keksinyt, miten pystyn sen tekemään.

Olen ottanut ensimmäisen askeleen kohti omia nettisivuja. Yhden maailman rakennus alkakoon.