epävarmuus

Perillä

Haluaisit olla jo perillä.

Määränpäässä, jotta tietäisit, minne päädyit.

Matkan tehneenä, jotta voisit olla varma, että kannatti lähteä.

Valmis, jotta ei tarvitsisi pelätä keskeneräisyyttä.

Haluaisit purkaa jo laukkusi.

Asettautua paikalleen, kun et jaksaisi ottaa enää yhtään uutta askelta.

Kotiutua, jotta voisit vain sujahtaa tasaiseen arkeen.

Levätä, koska matkustaminen vie voimia.

Haluaisit olla jo perillä, jotta näkisit, että kaikki järjestyi.

Juuri niin kuin oli tarkoitus.

Olet valmis koko ajan, keskeneräisenäkin.

Tiedät, että et olisi voinut jäädä paikoilleen.

Lähteminen oli ainoa oikea vaihtoehto.

Sinä voit antaa itsesi levätä.

Niin kauan kuin lepoa tarvitset.

Kaikki järjestyy kyllä.

En tiedä

Mitä jos hyväksyisit sen, ettet tiedä?

Et tiedä, missä olet kuukauden, puolen vuoden tai vuoden päästä.

Et tiedä, mihin suuntaan lähteä.

Et tiedä, mistä paikkasi löytyy.

Et tiedä, mitä haluat tehdä.

Et tiedä, millaisen päätöksen saat.

Et tiedä, miten kaikki järjestyy.

Et tiedä, miten säilytät motivaatiosi.

Mitä jos et taistelisikaan todellisuutta vastaan?

Miltä tuntuisi hyväksyä epävarmuus?

Hyväksyä tilanne sellaisena kuin se on.

Hyväksyä, että asiat tapahtuvat ilman pakonomaista ponnistelua.

Ilman, että yrität muuttaa epävarmuuden varmuudeksi.

Suunnitelma

Life is what happens to you while you’re busy making other plans. Ymmärsin sanoman kunnolla vasta, kun avasin oven lasten syöpäosastolle. Olin aina elänyt suunnitelmia varten. Mitä pidemmälle tiesin elämäni tiekartan etukäteen, sitä parempi. Kunnes löysin itseni arjesta, jossa aamulla ei voinut tietää, mitä iltaan mennessä tapahtuu. Viikkoa saattoi suunnitella, mutta minkään toteutumisesta ei ollut varmuutta. Tulevaisuutta ei voinut suunnitella, koska ei ollut tietoa, onko elämää jota suunnitella. Sain arvokkaan neuvon heittäytyä solukuopan aalloille ja mennä virran mukana, minne se viekään. Oli vain yksi päivä kerrallaan. Joka päivä opettelin luottamaan, että asiat järjestyvät. Ei ollut vaihtoehtoa. Mitä useampi vuosi kuluu, sitä pidemmälle uskallan taas suunnitella elämää. Unohdan epävarmuuden ja silti muistan, että elämällä voi olla omat suunnitelmansa. Parsittuani itseni uudella tavalla ehjäksi huomasin luottavani, että elämä kantaa. Hylkäsin tiekartan ja valitsin luottamuksen. Seuraan visiota ja unelmia, mutta vältän tavoitteita. Suunnittelen ja pidän samalla oven auki elämän suunnitelmille. Menetin varmuuden. Sain tilalle uskon ja luottamuksen.

Epävarmuus

Epävarmuudesta ja pelosta on helppo puhua sitten, kun ne ovat historiaa. Silloin niistä on sallittua puhua. ”Näin selvisin peloistani. Näin sinäkin voit selvitä.”

Kun elää keskellä epävarmuutta, se pitäisi piilottaa, kärsiä itsekseen ja tuoda näkyville vasta sitten, kun tilanne on ohi.

Onnistumisia korostavana aikana pitäisi olla selvinnyt jo voittajana ennen kuin avaa suunsa.

Toisaalta vaikenemalla ylläpitää hiljaisuuden viittaa, että asioista ei voi puhua sillä hetkellä, kun ne ovat totta. Illuusiota siitä, että kaikki menee hyvin ja tässä vain porskutetaan eteenpäin.

Samalla eristää itsensä muiden tuelta. Ei voi saada apua, jos ei myönnä tarvitsevansa apua.

Totuus voi muuttua, kun sen sanoo ääneen.

Pelko voi kadota pelkällä puheen voimalla.

Kannattaa sanoa ääneen mielessä pyörivät asiat, ennen kuin niistä kasvaa mammutin kokoisia. Mitä kauemmin ne pitää piilossa itseltä tai muilta, ne syövät energiaa kaikelta muulta. Ne alkavat ottaa elämää valtaansa.

Yritän opettaa lapselleni, että huolien sanominen ääneen auttaa. Murheiden repun voi tyhjentää aikuisen kannettavaksi. Ja sitten herään itse keskellä yötä murehtimaan, koska olen pyöritellyt asioita koko päivän mielessäni sanomatta niistä kenellekään.

Ei tarvitse edes sanoa ääneen. Kirjoittaminenkin riittää. Kun saa mieltä painavat asiat paperille, mielen taakka kevenee. Tulee tilaa jollekin muulle.

Kerta toisensa jälkeen löydän itseni samasta tilanteesta. Mieleni vankina, kehoni vankina, tunteideni vankina. Olo on kamala niin kauan kuin piilotan tunteet itseltäni. Kun en hyväksy ja anna itseni tuntea niitä. Kieltäminen vain antaa voimaa sille, mitä yritän vastustaa.

Hyväksyminen on ainoa tie eteenpäin.

Joten annan itselleni luvan olla epävarma ja pelätä tuntematonta.

Pelottaa ja otan seuraavan askeleen.

Riski

Riskinkarttaja tuntee olevansa turvassa riskejä karttavassa ympäristössä. Kun poistetaan epävarmuustekijät, saadaan tarkkaan rajattu ympäristö, missä on lupa toimia. Jos toiminnan lähtökohtana on minimoida riskejä, säännöt määrittelevät tarkasti, mitä saa ja ei saa tehdä. Lupaukseen sisältyy aina riski, että lupausta ei pysty täyttämään. Onko ratkaisu siis olla lupaamatta mitään? Jos riskien karttamiseksi ei voi luvata mitään, kaventaa myös mahdollisuuksia tehdä asioita. Riskejä minimoimalla päätyy tekemään asiat aina samalla tavalla. Lopulta lakkaa yrittämästä tehdä mitään uutta. Uutta ei kannata kokeilla, koska lopputuloksesta ei ole tietoa eikä kokemusta. Riskien välttely tappaa luovuuden. Toisaalta riskejä minimoimalla alkaa luovuus kukoistaa siinä, miten sääntöjä voi kiertää. Luovuuteen sisältyy aina riski ja epäonnistumisen mahdollisuus. Vaikka kuinka yrittäisi minimoida riskejä, voi virheitä silti tapahtua. Mitä tapahtuu, kun riskinkarttaja löytää luovuuden? Säännöt alkavat ahdistaa. Alkaa hyväksyä epäonnistumisen mahdollisuuden. Alkaa luvata enemmän. Opettelee antamaan virheet itselleen anteeksi. Haluaa toimia siellä, missä aitoja ei ole. Haluaa kokeilla uusia asioita.