Rosen-menetelmä

Tunteet kehossa

Mihin piilotit surusi?

Sen, joka oli liian suuri surtavaksi.

Surun, jonka käännät vihaksi itseäsi kohtaan.

Mihin piilotit vihasi?

Sen, jota et anna itsesi tuntea.

Vihan, joka läikkyy yli äyräiden heikkona hetkenäsi.

Mihin piilotit yksinäisyytesi?

Sen, joka sai sinut suojaamaan sydämesi.

Yksinäisyyden, joka pitää sinut vieläkin erillään muista.

Mihin piilotit rakkautesi?

Sen, jota vaille jäit, kun olisit sitä tarvinnut.

Rakkauden, jota et vieläkään usko ansaitsevasi.

Mihin piilotit pelkosi?

Sen, joka olisi lamauttanut sinut kokonaan.

Pelon, joka estää sinua elämästä elämääsi.

Kaikki ne ovat kehossasi.

Odottavat, että kohtaisit ne.

Vapauttaisit itsesi tuntemaan.

Elämään.

Suora selkäranka

Usko voi muuttua tiedoksi oman kokemuksen kautta.

Tällä viikolla uskoni skolioosini syystä muuttui tiedoksi.

Yläasteella selkärankani alkoi kääntyä mutkalle.

Sain muovikorsetin selkäni ympärille estämään mutkien kasvua.

Vankilan, jota pidin ylläni kaksi vuotta.

23 tuntia vuorokaudessa.

Se oli lääketieteen keino estää selkääni kasvamasta enemmän vinoon.

Skolioosin syytä ei tiedetä, joten toimittiin parhaalla tiedossa olevalla tavalla.

Annettiin tukea selälle, jotta se ei kasvaisi enempää vinoon.

Selkärankani oli kuin mutkainen joki.

Korsetilla estettiin jokea tekemästä syvempiä mutkia.

Toisilla selkä leikattiin.

Mutkat olivat niin syviä, ettei korsetista ollut apua.

Vankila esti kaiken luonnollisen liikkeen selässäni.

Yläasteella, jolloin jokaisella on niin monta syytä piiloutua.

Minulla oli yksi syy enemmän.

Vaikka pääsin eroon korsetista, jatkoin sen kantamista.

Selkäni oli oppinut, miten se ei pääse liikkumaan.

Vieläkin tunnen, miltä panssari tuntuu kehoni ympärillä.

Selkäni on ollut rikki.

Selkä on ollut minun heikoin lenkkini.

Kehoni tuki on ollut jaloissa, kun sitä ei ole ollut selässä.

Tällä viikolla selkärankani suoristui.

Skolioosin syy olikin tunne.

Niin vahva tunne, että osa siitä on saattanut siirtyä suvun perintönä.

Tunne, joka oli saanut selän lihakset kääntämään selkärankaani vinoon.

Tällä viikolla Rosen-hoidossa löysin tuon tunteen.

Kun itkin tunteen vapaaksi, selkäni suoristui.

Yli kahteenkymmeneen vuoteen selkärankani on nyt ensimmäistä kertaa suora.

Rosen-menetelmän avulla olen löytänyt jokaisen vaivani takaa vanhan tunteen.

Entä jos sairauksien takana onkin tunne, jota ei ole voinut tuntea?

Se muuttaisi ihan kaiken.

Kun oireiden sijasta voitaisiin hoitaa syytä.

Selkärankani on nyt suora.

Kehoni tuki on lantiossa ja selässä.

Siellä, missä sen kuuluu olla.

Ihmisen keho on ihmeellinen.

Kaiken takana oli tunne.

Inspiraatio

Luovan työn parhaita puolia on, että ihan kaikkea voi käyttää inspiraationa.

Niitä synkimpiäkin päiviä, kun itkee saavillisen kyyneleitä keittiön lattialla eikä edes jooga auta nousemaan murheen alhosta.

Kun tunnen olevani kuilun pohjalla, taiteilijaminä hykertelee, että tästä saa niin hyvää materiaalia tuleviin kirjoituksiin.

Kun en näe valoa synkän pilven alla, yrittäjäminä ajattelee, kuinka tämäkin tunne auttaa palvelemaan mentoroitaviani paremmin.

Kun on itse päässyt pimeyden toiselle puolelle, pystyy samaistumaan toisen tunteisiin

Kun on itse rämpinyt pelon suossa epävarmuudessa, tietää tarkalleen, miltä toisesta tuntuu muutoksen keskellä.

Saan eniten inspiraatiota tunteista.

Kun tunne pääsee vapauteen, antaa se aina inspiraatiota sanoille.

Tunnemyrkyistä riittää kirjoitettavaa pitkään.

Suurimmat luovuuden purkaukset ja vaikuttavimmat runot tulevat Rosen-hoidon jälkeen.

Kun kehosta vapautuu vanhaa, syntyy valtavasti tilaa luovuudelle.

Muscles of inspiration.

Inspiraatio on sisäänhengitystä.

Kun voin hengittää vapaammin, luovuudella on tilaa virrata kehoon.

Kosketus

Kosketan sanoillani.

Kosketus kulkee sydämestä sydämeen.

Autan sinua tulemaan tietoiseksi niistä puolista itsessäsi, jotka ovat sinulta piilossa.

Silitän niitä kohtia, jotka ovat jääneet vaille turvallista huomiota.

Vien huomiosi sinne, missä hengityksesi ei virtaa.

Kosketan niitäkin kohtia, jotka haluaisit pitää näkymättömissä.

Alitajuntasi paljastaa sinulle vain sen, minkä mielesi pystyy käsittelemään.

Välillä osun kipeään kohtaan.

Voit antaa kivun hellittää otteensa.

Kosketus vapauttaa.

Antaa sinulle tilaa olla oma itsesi.

Anna sanojeni koskettaa.

Lämmön välittyä sydämestä sydämeen.

Jännitys kehossa

Kaikki mitä teemme itseämme vastaan tuo jännitystä kehoon.

Tämä ajatus on jäänyt mieleen Rosen-anatomian kurssilta.

Huomaatko, milloin toimit vastoin omaa sisintäsi?

Kuinka suuri osa päivästäsi kuluu luoden jännityksiä kehoosi?

Kuinka usein hylkäät itsesi, arvosi, tunteesi?

Tunnistatko tilanteet, joissa lihaksesi jännittyvät?

Oletko kiinnittänyt huomiota, millaisissa tilanteissa niskaa alkaa kiristää, selkä jumiutuu tai päätä jomottaa.

Miten toimit tuolloin itseäsi vastaan?

Mitä joudut tekemään, että kehosi reagoi jännittymällä?

Mitä tunteita tukahdutat silloin, kun kipu iskee?

Missä ja kenen seurassa lihaksesi kiristyvät eniten?

Kuinka paljon voit tehdä asioita niin kuin sinusta tuntuu oikealta?

Huomaatko eron kehossasi?

Lihasten jännityksellä on aina jokin syy.

Jännityksen tarkoitus on suojella sinua silloin, kun et voi kohdata jotakin tunnetta.

Mitähän sinulle on tapahtunut, että olet tarvinnut tämän jännityksen suojaksesi?

Todistus

On todistuksia, jotka olen saanut opiskelemalla, ahkeroimalla, pänttäämällä, lukemalla ja tekemällä paljon töitä.

Vuosien jälkeen en muista maisterin tutkinnosta yhtään kurssia, joka olisi aidosti sytyttänyt tai kirjaa, jonka olisin halunnut lukea vapaaehtoisesti ilman tenttiäkin.

Sitten on todistuksia, joissa sydän on mukana, joista olen aidosti ylpeä ja kiitollinen.

Todistuksia, jotka ovat muistoja siitä, että luovuin vanhasta, tein vähemmän, muutuin ihmisenä, tunsin kuuluvani heimoon, pääsin jälleen lähemmäs omaa sisintäni, kuuntelin hengitystä, olin läsnä ja välillä ihan hukassa, hyväksyin, ettei tarvitse tietää ja löysin yhteyden moniin tukahdutettuihin tunteisiin.

Opin missä lihaksissa pelko saattaa lymyillä, mihin on piiloutunut sisukas sinnittely, miten monella tavalla ihminen voi kehollaan tehdä itsestään pienen, mikä on kiltteyslihas ja mikä lihas voi estää ottamasta askeleita eteenpäin.

Lopulta jokaisella on omat syynsä jännitykselle ja ainoa tapa saada vastaukset selville on kuunnella kosketuksella ja sydämellä.

Todistus uudesta vapauden ulottuvuudesta ja yhdestä askeleesta eteenpäin Rosen-menetelmän polulla.

Todistus Rosen-anatomia

Kehoni kartta

Olen ollut kehoni vanki lähes koko elämäni. Tietämättäni. Olen kantanut ylläni haarniskaa, jonka olemassaolosta en tiennyt. Olen kohdellut kaltoin kehoani, vaikka se on suojellut minua. Olen karttanut liikuntaa, syönyt mitä sattuu ja ollut välittämättä kehoni viesteistä, vaikka se on kannatellut minua, vienyt elämässä eteenpäin ja ollut lapseni ensimmäinen koti.

Voisin piirtää kehoni kartan, joka sisältää koko historiani. Kaikki kolhut ja tunteet, jotka ovat jättäneet jälkensä. Kehoni on sulkenut sisäänsä tunteet, joita en ole sillä hetkellä voinut tai osannut tuntea. Se on pitänyt muistoja poissa tietoisuudesta, yrittänyt suojella minua parhaansa mukaan. Samalla kaikki nuo piilotetut tunteet ovat rajoittaneet elämääni niin monella tavalla, että vasta niistä vapauduttuani olen tajunnut olleeni vankina.

Miten paljon kehomme muistaakaan asioita. Asioita, jotka olimme mielessämme unohtaneet. Kokonainen elämä kehon muistissa.

”Lihasjännitys on mielessä. Katso, mistä voisit päästää irti. Mistä pidät vielä kiinni? Mistä voisit hellittää?”

Ensimmäinen yinjoogatunti avasi minulle täysin uuden maailman. Olin siihen asti kuvitellut, että selkä- ja hartiakipu johtuu kahdeksan tunnin istumisesta ja huonosta työergonomiasta. Että jäykkyyteni on vain liikunnan puutetta. Ja sitten joku sanoo, että jännitys on mielessä.

Eteentaivutus jalat suorana edessä. Tarvitsin jalkojeni päälle viisi tyynyä, jotta pystyin nojaamaan rennosti eteenpäin viiden minuutin ajan. Alaselkä jumitti, reisiä kiristi. Rautakanki yritti taipua eteenpäin siinä vain heikosti onnistuen. Tähän taipumattomuuteen olin törmännyt kerta toisensa jälkeen koko elämäni. Joogaopettaja taivutti päänsä polviin helpon näköisesti ja mietin, onnistunko tuossa ikinä.

”Ota kolme syvää sisään- ja uloshengitysparia. Katso, mistä voisit vielä päästää irti.”

Toisella tunnilla tarvitsin enää pari tyynyä. Ei ollutkaan kyse siitä, etten ollut yrittänyt tarpeeksi. Olin yrittänyt liikaa. Yrittänyt venyä liikaa. Töissä ja elämässäni. Suorittanut jonkun toisen elämää ulkoisten odotusten mukaan. Ratkaisu ei ollutkaan yrittää enemmän vaan vähemmän. Hellittää. Päästää irti.

Siitä yinjoogakurssista alkoi matka kehoni syövereihin. Matka, joka muutti elämäni suunnan täysin. Matka, joka muutti minut omaksi itsekseni. Matka, jonka määränpäänä oli aito minä, kaikkien jännitysten, rajoitteiden ja uskomusten alla.

Koko aikuisikäni olin kärsinyt kroonisista niska- ja selkävaivoista. Olen käyttänyt tuhansia euroja hierontaan, fysioterapiaan, OMT-fysioterapiaan, kiropraktiikkaan, osteopatiaan ja vyöhyketerapiaan. Olen kokeillut lihasrelaksantteja, buranaa, piikkimattoa ja -tyynyä, lämmintä kauratyynyä, käynyt kuntosalilla, jumpassa, harrastanut astangajoogaa, pyytänyt äitiä tai puolisoa hieromaan hartioita. Mikään ei tuonut kuin hetken helpotuksen, sillä kaikki nuo hoitivat oireita, ei syitä.

Vasta yinjooga ja Rosen-menetelmä olivat avain, joilla pääsin käsiksi ongelmien syihin. Vasta kun aloin tiedostaa jännityksiä ja pystyin päästämään niistä irti, kehosta alkoi vapautua tunnemuistoja, jotka ovat olleet kaikkien kipujen ja kireyksien syynä.

Lonkankoukistajat oli ensimmäinen paikka, josta tunnemuistoja alkoi nousta tietoisuuteen. Itkin yinjoogan jälkeen lähes tunnin hysteerisesti. Sain valokuvamaisia muistikuvia lapseni sairauden ajalta. Itkin hetkeä, jolloin lääkärit selittivät lapseni syöpädiagnoosia. Silloin olimme mieheni kanssa olleet tyynen rauhallisia. Minä kirjoitin muistiinpanoja, lääkärit kertoivat hoitokaavioista. Kaikki se pelko, jonka voisi kuvitella tuolla hetkellä purkautuvan itkuna kerääntyi kehooni. Olin rauhallinen, ajattelin järkevästi ja menimme keskustelun jälkeen takaisin lapsemme luo potilashuoneeseen. En itkenyt kertaakaan tuona päivänä. Itkin sitäkin enemmän vuoden päästä, kun tunne vapautui joogan avulla.

Aloitin tutkimusmatkan kehooni. Aloin venytellä välillä parikin kertaa päivässä. Venyttelin, kohtasin lihaksista nousevat kivut ja itkin olohuoneen lattialla. Itkun jälkeen olin täysin rento, en tuntenut jännitystä missään. Alaselkäni valahti lattialle, kun ennen itkua se oli kaartunut jännittyneenä ylöspäin. Olo oli vapautunut ja olin joka kerta kiitollinen, että tunne oli päässyt ulos.

Kävin kerran viikossa yinjoogassa joogakoulu Shantissa. Itkin joogamatolla omassa rauhassani taustamusiikin peittäessä hiljaisen nyyhkytykseni. Tunnin jälkeen olin silmät punaisina itkusta ja ajatukset kiinni mieleen nousseissa muistoissa. Joka kerta vähän vapaampi. Kun olin itkenyt kaikki lapseni syöpään liittyvät itkut, mieleen alkoi putkahdella muistoja työvuosista, yläasteelta, lapsuudesta. Kuorin valekerroksia ympäriltäni yksi kerrallaan. Itku teki hyvää, se päästi tunteet vapaaksi.

Marion Rosenin kehittämä Rosen-menetelmä tuntui siltä kuin olisin päässyt kotiin. Läsnäoleva hellä kosketus paljasti kehostani jännityksiä, joista en ollut edes tietoinen. Hoidon aikana ne lihakset saavat turvallista huomiota, jotka ovat jääneet vaille huomiota silloin kuin olisin sitä tarvinnut.

Mielen rajoitukset olivatkin kaikki kehossa, vaikka olin yrittänyt ratkoa niitä ajatusten voimalla. Virheiden tekemisen pelko oli luovuuden esteenä selässä. Selkänikamissa oli muistot kaikista niistä kerroista, jolloin oma ääneni oli hiljennetty. Vasta tunteet kohdattuani sain oman ääneni takaisin ja löysin vapauden kirjoittaa. Jopa skolioosi oli kehon tapa suojella minua yläasteella, kun opin piilottamaan itseni. Selän mutkat ovat suoristuneet, kun sinne patoutuneet muistot ovat päässeet tietoisuuteen.

Yläselkäni nikamat ovat olleet niin kiinni toisissaan, että selkä on ollut täysin taipumaton. Löysin selästäni mustan laatikon täynnä vihaa. Olin lukinnut laatikkoon elämäni vihat, kun en osannut ilmaista sitä ulospäin. Käänsin vihan sisäänpäin, kun olin pienenä päättänyt, etten koskaan suutu tai raivostu. Edelleen yläselkäni tulee ensin kipeäksi ja vasta sen jälkeen tajuan, että olen vihainen jostain.

Kivut hellittävät, kun kohtaan piilottamani tunteet. Olen padonnut pelkoni alaselkään tiheiksi sedimenteiksi ristiluun kohdalle. Jos eteentaivutus ei onnistu, tiedän pelkääväni jotain. Ne kuukaudet, kun en töissä pystynyt lainkaan istumaan selkäkivun takia olivatkin kehoni viestejä pelosta. En osannut tunnistaa viestejä, koska olin minulla ei ollut minkäänlaista yhteyttä kehooni.

Uusissa tilanteissa tunsin, kuinka niskani jäykistyi kivikovaksi. Kallonpohjaa kiristi, päätä jomotti ja niska oli niin terästä, ettei pehmeydestä ollut tietoakaan. Aloin ymmärtää, että kipu on uusien tilanteiden pelkoa. Hartioiden välissä oli patti, joka esti tunteiden kulkemisen sydämen ja pään välillä. Kontrolli, joka esti tunteiden vapaan liikkumisen kehon ja mielen välillä. Olin elänyt päässäni tehden järkeviä valintoja enkä kuunnellut tunteitani tai kehoni merkkejä.

Kaikkien kireyksien ja rajoittuneen liikkeen takana on ollut padottuja tunteita. Kun tammikuussa kaaduin ja loukkasin käteni, lääkäri varoitteli, että käsi ei ehkä koskaan suoristu ennalleen. Rosen-hoidossa käden lihaksista vapautui pelko, syyllisyys ja yksinäisyys kaatumisen hetkellä. Kun lihakset pystyivät hellittämään suojelevan otteensa, käsi suoristui täysin.

Lihakset ovat salanneet minulta tunteita, joita en sillä hetkellä voinut tuntea. Ne ovat suojanneet ja pitäneet puoliani. Muistaneet puolestani asioita, jotka itse halusin unohtaa. Vasta kun kehoni päästää irti salaisuuksista ja antaa muistojen nousta tietoisuuteeni, se on voinut hellittää otteensa. Näen mistä olen pitänyt kiinni tietämättäni. Kiinni pitämiseen sitoutunut energia vapautuu käyttööni, kun lihakset voivat vihdoin rentoutua.

Keho on viisas. Se päästää tietoisuuteen vain ne asiat, jotka olen valmis kohtaamaan. Joka kerta kun vanha tunne vapautuu, keho asettuu uuteen todellisuuteen. Näen, miksi olen toiminut niin kuin olen. Ymmärrän, miksi en ole voinut toimia millään muulla tavalla.

Olen päässyt kosketuksiin aidon minäni kanssa. Olen löytänyt sen, kuka olen ilman ponnistelua, ilman jännitystä. Kehon, mielen ja sielun yhteys kiehtoo minua koko ajan enemmän. Opiskelen Rosen-menetelmää ja joogaopettajaksi ja ihmettelen ihmiskehon upeutta matkani edetessä.

Aina löytyy uusia kireyksiä, mutta tiedän, että vapaus löytyy kehosta. Ratkaisut mielen ongelmiin ovat kehossa. Kaikki on meissä itsessämme. Kaikki on kehossa.

Päästä irti

Elämme harhassa, että voisimme päästää irti vanhasta vain tahdonvoimalla.

Vaikka kuinka päätämme ja yritämme, epäonnistumme.

Pidämme kiinni ja haluaisimme päästää irti.

Syytämme itseämme mielen heikkoudesta.

Yritämme taas ja päädymme puristamaan entistä kovemmin.

Toiset näkevät, miten kiinni olemme vanhassa.

Ihmettelevät, miksi emme jo hellitä otettamme.

Tiedostamaton pitää meitä otteessaan.

Miten voisit päästää irti, jos et tiedä, mistä pidät kiinni?

Mielen rajoitukset eivät ole mielellä hallittavissa.

Ne ovat tiedostamattomina tunteina kehossa.

Piiloutuneena lihasjännitykseksi, alitajunnan uumeniin.

Lihakset ovat jännittyneet tapahtumista, jolloin emme ole saaneet turvallista huomiota.

Kun emme ole voineet tuntea vapaasti.

Niin kauan kuin vanha tunne on patoutuneena kehoon, se rajoittaa elämäämme.

Keholla on ollut syynsä suojella meitä.

Emme oikeastaan itse pidä kiinni vanhasta. Lihakset tekevät sen puolestamme.

Vasta kun ne saavat kaipaamansa huomiota, ne voivat hellittää.

Antaa tiedostamattoman tulla tietoisuuteen.

Päästää irti.

Aina ei ole kiinni tahdonvoimasta, että pidät kiinni vanhasta.

Vapaus voi löytyä kehon kautta.

Rosen-menetelmä ja yinjooga ovat antaneet minulle vapauden.

Mistä sinun kehosi voisi päästää irti?

11. Rosen-menetelmä

Joulukalenterin 11. kirja kuvaa menetelmän, jonka avulla löysin tien omaksi itsekseni.

11. Marion Rosen, Susan Brenner: Rosen-menetelmä - Kosketusta keholle ja mielelle

”Me vältämme näyttämästä sisimpäämme muille luomalla lihaksistomme avulla ympärillemme suojaavia muureja, jotta emme olisi haavoittuvaisia. Pelkäämme, että ulkomaailma vahingoittaa todellista olemustamme, joten emme usein anna todellisen olemuksemme olla osa elämäämme.”

Olin tutkinut ja treenannut mieltäni löytääkseni ratkaisuja elämääni.

Etsin väärästä paikasta.

Vastaukset mielen rajoituksiin ovatkin kehossa. Kehoon padotuissa tunteissa.

”Lihasjännityksen avulla keho tukahduttaa tunteita ja kokemuksia, joita emme kykene käsittelemään niiden tapahtumahetkellä. Niinpä usein unohdamme, mitä alun perin tapahtui. Nuo tunteet ja kokemukset ovat kuitenkin sisällämme, varastoituneina kehoomme, ja meidän on ponnisteltava suuresti pitääksemme ne tietoisuutemme ulottumattomissa. Lihasjännitys myös estää hengitystä virtaamasta vapaasti kehon lävitse.”

Marion Rosenin kehittämässä menetelmässä kosketus luo tietoisuuden kehon jännityksistä. Kun jännitykseen piiloutunut tunne pääsee vapaaksi, syntyy tilaa uudelle. Elämiselle.

Tärkeimmät asiat ovat hyvin yksinkertaisia.

Läsnäoleva kosketus ja luottamus riittää.

Kirjan 122 sivua on upea kuvaus Rosen-menetelmästä, mutta lukeminen ei riitä.

Tarvitaan kokemus.

Löysin sen, kuka olen ilman ponnistelua.

Ponnistelu

Kuka olet ilman ponnistelua? Niin kauan kuin muistan olen kertonut itselleni totuutta siitä, kuka olen. Introvertti, loogisesti ajatteleva järki-ihminen, turvallisuushakuinen, äärimmäisen riskiä karttava, tukeudun faktoihin ja tietoon, panostan tarkkoihin suunnitelmiin ja keskityn yksityiskohtiin. Kaikki muu oleminen ja tekeminen on vaatinut ponnistelua. Sitten huomaan, että olenkin jotain ihan muuta. Ehkä jopa ekstrovertti, ajattelen tunteella ja intuitiolla, harjoittelen riskinottoa, tiedon sijasta uskon, ohjaudun mielikuvituksella, maalaan taivaanrantoja ja leijun mielelläni pilvissä. Aiempi tapa olla ja tehdä alkaa vaatia ponnistelua. Välillä todella paljon ponnistelua. Huomaan joskus edelleen vastustavani sitä, kuka oikeasti olen. Ponnistelusta huomaan, että yritän pysyä vanhassa, vaikka uusi olisi vaivattomampaa. Totuus itsestäni on niin syvänä uskomuksena, että sen kyseenalaistaminen horjuttaa kaikkea. Oman voiman löytäminen tuntuu pelottavalta, jos on tottunut tekemään itsestä pienen. Muutos on tuntunut siltä kuin ankanpoika huomaisi olevansa yksisarvinen. Mitä enemmän olen totutellut uuteen minääni, ymmärrän sen olevan aito minäni. Minä joka ei lakkaa muuttumasta, mitä enemmän rikon näkymättömiä rajoja ympäriltäni. Tunnistan paljon piirteitä siitä pienestä tytöstä, joka vapaasti toteutti itseään vain tekemisen ilosta. Ennen kuin kasvaessaan oppi tekemään itsestä pienemmän kuin onkaan.

"This work is about transformation – from the person we think we are to the person we really are." Marion Rosen

Näkijä

Silmät sulkemalla näen enemmän. Näen pinnan alle. Näen toisen läsnäolon. Näen hengityksen virtauksen. Näen energian kulkevan sydämestä sydämeen. Näen turvallisen huomion kaipuun. Näen muurit vapauden esteenä. Näen lämmön kylmyyden alla. Näen menneisyyden muistot. Näen tulevaisuuden nykyisyydessä. Näen vastauksen ennen kysymystä. Näen käsilläni syvemmin kuin silmilläni koskaan pystyisin katsomaan.

Luopuminen

Pyörittelin parikymppisenä silmiäni, kun joogaopettaja kertoi, että moni luopuu joogan myötä muun muassa alkoholista, lihasta ja kahvista. Ehkä joku muu, en minä. Harrastin astangajoogaa opiskelijana niin suorituskeskeisesti, mieli edellä kerran pari viikossa, etten osannut kuvitella vastaavia vaikutuksia omalle kohdalleni. Jooga jäi ja työ vei mennessään. Noin 15 vuotta myöhemmin elän tuota epäilemääni muutosta todeksi. Jooga, Rosen-menetelmä ja vyöhyketerapia ovat olennainen osa elämääni. Olen paremmin läsnä kehossani ja sitä kautta olen luontaisesti luopumassa monesta asiasta. Ei siksi, että yritän tehdä parempia valintoja. Ei vain tee mieli, vaikka haluaisin. Saatan tilata pizzan lihatäytteellä ja päädyn pyörittelemään lihanpaloja lautasella miettien, miksen ottanut kasvisversiota. Mitä paremman yhteyden olen saanut kehooni, sitä paremmin haluan kohdella itseäni. Sitä paremmin kehoni haluaa itseään kohdeltavan. Mitä enemmän patoja vapautan kehostani, sitä enemmän mahdollisuuksia annan itselleni voida hyvin. Huomaan muutoksen pienissä jokapäiväisissä valinnoissa. Saatan jättää aamu- tai iltapäiväkahvin väliin. Ja minä kun vielä hetki sitten vannoin, että ilman kahvia en voi elää. Olen alkanut hakeutua kasvis- ja vegaaniravintoloihin. Ruoka on ollut niin paljon maukkaampaa kuin monessa muussa paikassa. Mitä tietoisemmaksi tulen, sitä vahvempana koen yhteyden luontoon. Jokainen maahan heitetty roska tuntuu siltä kuin se olisi heitetty omalle pihalleni. Alkuperäinen päätökseni lihankulutuksen vähentämisestä alkaakin kallistua nyt siihen, että kehoni valitsee luontaisesti minulle parhaan vaihtoehdon. Tahdonvoimalle ei olekaan tarvetta.

Kehon muistot

On mielen muistoja. On kehon muistoja. Keskitymme mielen muistoihin, vaikka kehon tunnemuistot saattavat ohjata koko elämäämme. Tietämättämme. Yritin järkeilemällä, puhumalla, analysoimalla, miettimällä, kirjoittamalla ja muistelemalla saada elämäni langat ojennukseen. Pääsin pitkälle, mutta aina jokin jäi puuttumaan. Ongelma oli, että olin koko ajan päässäni, vaikka ratkaisu oli kehossani. Länsimainen ajattelu on katkaissut yhteyden kehon ja mielen välistä. Tai kehon, mielen ja sielun. Elämme lähinnä mielessämme. Keho on fyysinen osa meitä, joka kulkee mukana. Sitä voi kohdella kaltoin, piiskata parempiin suorituksiin ja moittia, kun se yrittää kertoa meille jotain. Alamme arvostaa kehoamme vasta, kun se ei enää seuraakaan tahtoamme. Unohdamme sen taas, kun se voi hyvin. Oma vyyhtini alkoi aueta, kun koin yinjoogassa, miten kehoni oli taltioinut lihasjännitykseksi tunnemuistoja lapseni sairauden ajalta, joita en ollut voinut tuntea sillä hetkellä. Etsimäni puuttuva palanen oli Rosen-metodi. Marion Rosenin kehittämä kehoterapia perustuu ajatukseen, että lihasjännitykset ovat kehoon patoutuneita tunteita. Rosen-hoidossa läsnäoleva kosketus auttaa tuomaan jännitykset tietoisuuteen ja vapauttaa tunteita kehosta. Tunteita vuosien tai vuosikymmenten takaa. Se aloittaa muutoksen, jonka avulla ihminen alkaa saada koko potentiaaliaan käyttöönsä. Jäljelle jää aito itse ja vapaus elää ilman mielen rajoituksia. Olen löytänyt kehostani virheiden tekemisen pelon, koko elämäni patoamani vihat, surut, pelot, ilkeät sanat ja teot, sukupolvelta toiselle periytyneet tunteet. Ne ovat tietämättäni ohjanneet valintojani, tekojani, koko elämääni. Mieltä, ajatuksia ja uskomuksia työstämällä voi päästä todella pitkälle. Jos tuntuu, että jokin jää silti puuttumaan, vaikka kuinka jumppaa mieltä, ratkaisu voi olla kehossa.

Rosen-kupla

Olin kuplassa, josta haluaisin huutaa koko maailmalle ja samaan aikaan pitää kaiken itselläni.

Olo on niin pyhä ja kiitollinen, etteivät sanat riitä kuvaamaan minussa tapahtunutta muutosta.

Tunsin, miten minulta on kauan sitten katkaistu siivet. Kasvatin itselleni uudet siivet, isot ja kantavat.

Tunsin, miten olen aina kulkenut varpaillani, varoen. Sain kokemuksen, että omat jalkani kantavat.

Tunsin, miten minun on tarvinnut kontrolloida itseäni ja ympäristöäni. Ymmärsin, ettei minun tarvitse ratkaista kaikkia maailman ongelmia.

Tunsin, miten olen paennut koko elämäni epävarmuutta. Koin, miten elämä kantaa luottamuksen voimalla.

Tunsin, miten olen antanut elämäni pelkojeni kasautua tiheiksi sedimenteiksi. Näin, miten pelot karisivat pois ja tilalle tuli valoa.

Tunsin, miten olen kantanut syyllisyyttä asioista, joille en ole voinut mitään. Annoin itselleni anteeksi.

Tunsin, miten olen piilottanut itseni suojaan ilkeiltä sanoilta ja teoilta. Avasin piilopaikkani oven ja astuin ulos vapauteen.

Tunsin, miten asun vieläkin päässäni. Oivalsin, että voin löytää tien kehooni.

Tunsin, miten haluaisin olla jo valmis. Samalla hyväksyin oman keskeneräisyyteni.

Tunsin, miten kehoon piilotettujen tunteiden vapautuminen purkaa mielen rajoituksia.

Kiitos Rosen-heimoni.

Tunne

Meidät opetetaan pienestä pitäen hillitsemään tunteitamme.

Älä raivoa. Älä huuda. Ei saa nauraa liian kovaan ääneen. Itkeminen on heikkouden merkki. Älä pelkää. Ryhdistäydy.

Järkevä ihminen osaa hillitä tunteensa. Tunteet eivät kuulu työpaikalle.

Vai kuuluisivatko sittenkin?

Pelkäämme päästää tunteet valloilleen, ettemme erottuisi joukosta.

Pelkäämme vahvoja tunteenpurkauksia, ettemme sairastuisi mieleltämme.

Ja juuri tunteiden tukahduttaminen sairastuttaa mielen ja jopa kehon.

Tunteet kertovat, missä rajamme kulkevat.

Jos vihaa ei ole lupa ilmaista, ainoa tapa käsitellä vihaa on kääntää se itseensä. Masennus on sisäänpäin käännettyä vihaa.

Jos surua ei ole lupa surra, se koteloituu sisimpään.

Tukahdutettu tunne alkaa tietämättämme ohjata elämäämme. Saatamme tehdä päätöksiä padotuista tunteista käsin, vaikka kuvittelemme olevamme järki-ihmisiä.

Elämme niin vahvasti päässämme, että olemme kadottaneet yhteytemme kehoon ja tunteisiin.

Aikuinen on lapselle tunteiden peili. Yksi vanhemman tärkeimmistä tehtävistä on opettaa lapsi tunnistamaan tunteensa ja antaa lupa tuntea ne.

Tunne menee ohi, kun sen on saanut tuntea. Tunne on tie vapauteen.