Mothers in Business

Kerää kannustajia ympärillesi

Luo itsesi näköinen ura ja elämä

Jaoin loppuvuodesta oman tarinani uramuutoksestani Mothers in Business -verkoston tilaisuuksissa. Kerroin siitä, miten löysin oman kutsumukseni vuosien etsinnän ja elämän eteen tuomien vaikeuksien myötä. Löysin intuition, luovuuden, keho- ja tunnetietoisuuden ja kirjoittamisen. Jätin lopulta konsultin urani rakentaakseni elämää luovalla alalla, missiona auttaa ihmisiä löytämään intohimonsa, unelmansa ja aito itsensä. Uramuutosta kaipaaville jaan yksitoista vinkkiäni nyt myös blogissani.

1. Kerää kannustajia ympärillesi

Mikä tahansa elämänmuutos kannattaa aloittaa ihmisistä. Pystymme tekemään kaiken yksinkin ja muutoksessa suurin työ on tehtävä itse. Silti ympärille kannattaa kerätä kannustajien joukko tai edes muutama ihminen. Matka on yhdessä kevyempi kulkea kuin yksin. Tulet tarvitsemaan heitä niinä hetkinä, kun olet itse valmis heittämään hanskat tiskiin. Ilot tuntuvat suuremmilta, epätoivo vähemmän lamauttavalta ja surut pienemmiltä, kun sinulla on heimo ympärilläsi. Suosittelen etsimään kahdenlaisia kannustajia. Ensinnäkin ihmisiä, jotka kaipaavat samansuuntaista muutosta elämäänsä. Heidän kanssaan voit käydä läpi kokemuksia, joita tulee vastaan matkan varrella. Elätte läpi samoja vaiheita ja huomaat, että ihan kaikki käyvät läpi samoja tunteita. Vertaistuki on arvokasta silloin, kun olo tuntuu muuten yksinäiseltä. Lisäksi tarvitset heitä, jotka ovat jo eläneet muutoksen läpi. Ystäviä, tuttuja tai ammattilaisia, mentoreita, coacheja, valmentajia. He tietävät tapoja päästä liikkeelle ja eteenpäin, toimivia harjoituksia ja osaavat sparrata oikealla tavalla. On tärkeää kuulla jonkun toisen sanovan, että kokemasi ajatukset ovat ihan normaali osa prosessia, että muutkin käyvät samoja tunteita läpi. Oikeat ihmiset osuvat kyllä kohdallesi, kun pidät silmät avoimena. Ala puhua muutoksen kaipuustasi avoimesti. Tulet löytämään kannustajia, jotka ovat samalla aaltopituudella, puhuvat samaa kieltä kanssasi ja ymmärtävät sinua puolesta lauseesta. Luota tunteeseen, joka ihmisistä tulee sinulle. Alitajuntasi tietää paremmin kuin sinä ehkä tietoisesti, kenen kanssa kannattaa jatkaa matkaa. Jos jostain syystä epäilyttää, luota siihen tunteeseen, vaikka et tiedä syytä epäilylle. Muutos on vaikeaa muutenkin. Et tarvitse tarpeettomia ihmissuhdesotkuja hämmentämään tilannetta entisestään. Kysy rohkeasti uusia ihmisiä lounaalle tai kahville. Lähetä LinkedIn-kutsuja kiinnostaville ihmisille mieluiten saateviestin kanssa. Kutsun vastaanottajan on mukavampi saada kutsu, kun kuulee, mikä sai sinut ottamaan häneen yhteyttä. Useimmat hyväksyvät kutsun, eikä tarvitse ottaa henkilökohtaisesti vaikkei hyväksyisikään. Hylkäsin itse pitkään kutsut, jotka tulivat tuntemattomilta ihmisiltä, ennen kuin tajusin LinkedInin voiman. Parasta antia on tutustua uusiin ihmisiin, jotka tuovat tuoreita näkökulmia ennestään tuttuun maailmaani. LinkedIn-sisältösi alkaa olla kiinnostavampaa, kun verkostossasi on ihmisiä, jotka tekevät sinua kiinnostavia asioita. Hanki ympärillesi kannustajia. Vältä lannistajia. Etsi motivaatiovalaita, vältä lannistajakuhia. Jos lähipiirissäsi on rationaalisesti ajatteleva järkeistäjä, älä kerro hänelle orastavia ideoitasi tai suunnitelmiasi. Tunnistat kyllä tyypin. Kun itse varovaisesti innostut jostain ajatuksesta ja hän toteaa, että kuka tuosta nyt maksaisi, ei sillä ainakaan elantoaan saa tienattua. Innostuminen on merkki siitä, että alat löytää johtolankoja sinua kiinnostavista asioista. Niitä innostuksen versoja tarvitsee lannoittaa ja kastella, ei jyrätä ruohonleikkurilla nurin. Suojele itseäsi ja jaa ajatuksesi jonkun toisen kanssa. Kannustajan kanssa, joka innostuu mukanasi ja rohkaisee kokeilemaan ja tutkimaan kiinnostusta tarkemmin. Tarvitsemme muutokseen toisilta vain kannustusta, innostusta ja välillä patistelua jatkaa etsintöjä. Osaamme lannistaa itseämme ihan riittävästi. Itsemme lannistamisessa useimmat meistä ovat ydinosaamisalueellaan. Siihen kun lisää vielä mahdolliset ympärillä olevat lannistajat, niin ei tarvitse ihmetellä, miksi muutos on välillä niin vaikeaa. Ole avoin myös isommalle muutokselle kuin alunperin ajattelet tarvitsevasi. Yritä vapauttaa ajatuksesi näkemään mahdollisuuksia myös jossain aivan muualla kuin missä järjellä, koulutustaustallasi tai työkokemuksellasi kuvittelet urasi kulkevan.

2. Seuraa uteliaisuutta

Luo itsesi näköinen ura ja elämä

Oppeja matkan varrelta1. Kerää heimo ympärillesi Kannustajia, ei lannistajia 2. Seuraa uteliaisuutta Avaa silmäsi näkemään mahdollisuuksia ja tartu niihin 3. Seuraa iloa Mitä tekisit jos kaikki olisi mahdollista? Tee asioita ilon vuoksi, älä mieti, onko siitä jotain hyötyä tai miten siitä saa toimeentulon. 4. Pysähdy, kirjoita, hiljenny Aamusivut: kirjoita käsin kolme sivua tajunnanvirtaa joka aamu / päivä 5. Kokeile, tee ja toista Listaa niin monta kuin keksit: Haluaisin… / Kunpa voisin… Ajattelu vie tiettyyn pisteeseen. Tekeminen ja toisto saa aikaan muutoksen. 6. Vapauta kehosi kahleet Mielen rajoitukset voi vapauttaa kehon kautta. Yinjooga, Rosen-menetelmä, kundaliinijooga 7. Katso pimeyteen Synkimmästä pimeydestä löytyy kirkkain valo. Elämän pimeät puolet pitävät meitä otteessaan niin kauan kuin emme käsittele niitä. 8. Luota tunteeseen ja sisäiseen ääneen. Hiljennä järki. Sisäinen ääni on vastaus ennen sanaa mutta. Sisäistä ääntä kuuntelemalla et tee koskaan vääriä päätöksiä. 9. Ota pelkoa kädestä kiinni Pelko tulee aina olemaan läsnä. Hyväksy sen olemassaolo. Hyppää ja turvaverkko ilmestyy allesi. Turvaverkko on ihmiset ympärilläsi. 10. Löydä oma tapasi Luota omaan tapaasi tehdä asioita. Se voi olla täysin toinen tapa kuin on yleisesti hyväksytty. Silti se on oikea tapa sinulle. 11. Luovu kontrollista ja luota Asiat voivat järjestyä niin paljon paremmin kuin uskallat ajatella. Keskity lopputulokseen. Se miten pääset sinne järjestyy itsestään. 12. Kerää heimo ympärillesi Verkostoidu ihmisten kanssa, jotka tekevät niitä asioita kuin sinä haluat tehdä. LinkedInissä kannattaa rohkeasti lähettää kutsuja tuntemattomille, muista saateviesti Kuka olet ilman ponnistelua? Kukaan muu kuin sinä ei elä elämääsi. Kukaan muu kuin sinä ei elä valintojesi seurausten kanssa. Tee sitä, mistä tykkäät! Kirjoja: Julia Cameron: Tie luovuuteen Kultasuoni Tyhjän paperin nautinto The Artist’s Way for Parents Sonia Choquette: Toteuta sydämesi toiveet Seth Godin: Linchpin Tribes Elizabeth Gilbert: Big Magic Jonathan Fields: How to Live a Good Life Joe Dispenza: Luo itsesi uudelleen Marion Rosen, Susan Brenner: Rosen-menetelmä. Kosketusta keholle ja mielelle Podcasteja: Good Life Project / Jonathan Fields Supersoul Conversations / Oprah Winfrey Sparketype ”Your Sparketype reveals the essential nature of the work you’re here to do. Once you discover it, there is an immediate, intuitive knowing. An undeniable truth that explains so many past choices and outcomes, and empowers you to contribute to the world on a very different level. To spark your life, and ignite those around you.” Lista Suomen Rosen-terapeuteista Ota rohkeasti yhteyttä LinkedInin kautta tai meilillä anna(at)annasuomi.com, jos voin olla jotenkin avuksi!

Unelmahommissa

Pidin eilen aamupäivällä Mothers in Business -työpajan itsensä näköistä uraa ja elämää etsiville äideille. Pyöräilin kotimatkalla hautausmaan ohi ja mielessä kuuluivat elämänoppaani Pentti Beckerin sanat "Hautausmaat ovat täynnä korvaamattomia ihmisiä". Mietin, että jos nyt kuolisin, ei tarvitsisi katua mitään. Uskalsin seurata sisäistä ääntäni. Ajoin hautausmaan ohi rantahiekalle meditoimaan ja tunsin vain kiitollisuutta. Sumu muistutti, miten reilu vuosi sitten yritin turhaan tähyillä vastarannalle, missä oikea määränpääni olisi. Otin silloin pelastusrenkaan ja lähdin räpiköimään tietämättä, pääsenkö koskaan perille. Matkalle lähtiessäni janosin tarinoita ihmisiltä, jotka olivat jo löytäneet kutsumuksensa. Niiden kokemusten voimalla jatkoin eteenpäin, vaikka tuntui etten itse saavu koskaan perille. Sain eilen jälleen kokea, että olen tullut kotiin, löytänyt määränpääni. Sain jakaa omat pelastusrenkaani eli taiteen, kirjoittamisen, läsnäolevan kosketuksen ja hiljentymisen. Ammennan näistä kohtaamisista voimaa pitkäksi aikaa.