Suorittaja

Olen ollut suorittaja suurimman osan elämästäni, parasta A-ryhmää. Olen piiskannut itseäni tehokkuuteen ja aikaansaamiseen. Saavutuksen jälkeen en ole osannut nauttia aikaansaannoksestani, sillä mieli on pakottanut jatkamaan heti seuraavaan tehtävään. Tämä ei riitä, vielä on tunteja jäljellä. Olen kesätöistä lähtien koko urani tehnyt työtä, jossa kirjataan työtehtävät puolen tunnin tarkkuudella. Konsulttimaailmassa laskuttamaton työ on arvotonta. Vaikkei sitä ääneen sanottaisikaan, mittaaminen ja palkitseminen ohjaa ajattelemaan niin. Jokainen laskuttamaton tunti lisää arvottomuuden tunnetta. Kahvitaukoja ei ole tapana pitää, sillä suorittamaton aika on arvotonta. Niin ainakin itse uskoin. Opettelen nyt uudenlaista tapaa tehdä asioita. Vanhoilla tavoillani olin loppuunpalamisen partaalla joka joulu ja juhannus, kun maailma piti saada valmiiksi. Jos tein kahdessa tunnissa sen, mihin toiselta meni kaksi päivää, en hengähtänyt hetkeksikään vaan paahdoin lisää tehokkaita tunteja. Sisäiset toimintamallini ohjasivat sairaaseen tapaan tehdä töitä ja ulkoiset mittarit kannustivat siihen entisestään. Suorittaja jatkaa suorittamistaan, oli työpaikka mikä tahansa. Muutos tapahtuu vasta, kun alkaa kyseenalaistaa omia uskomuksiaan ja opettelee uudenlaisen tavan elää. Luovassa työssä en voi mitata työni arvoa tehdyissä tunneissa. Voin päättää tehdä tietyn ajan jotakin tehtävää, mutta luovuus vaatii tekemättömyyttä. Välillä deadline on enemmän kuin tarpeen, jotta saan puristettua mielessäni pyörineet asiat paperille. Luovuus kuolee, jos piiskaan itseäni suorituksiin sillä vanhalla tavalla, mihin olen tottunut. Luovuus vaatii rentoutta ja leikkisyyttä ja niille ei jää tilaa, jos aikataulutan päiväni tunnit täyteen. Voin suunnitella päiviäni, mutta suunnitelmiin täytyy jättää tyhjää, tylsistymistä - jopa itseni hemmottelua. Ilman tyhjyyttä en voi luoda uutta.