Peloton

Heräsin päivään, jolloin en pelännyt mitään.

Ehkä se johtui hyvin nukutusta yöstä tai egon kanssa keskustelusta, mutta pelkoni olivat poissa.

Tai ehkä eilinen notkahdus oli vain rohkeuden lataamista täyteen iskuun.

Tällaisena päivänä näkee kaiken selvästi ilman pelon sumuverhoa.

Aloin miettiä, ovatko kaikki pelkoni sittenkin suurta huijausta.

Siltä ne tuntuvat silloin, kun en pelkää.

Voin vain tehdä kaikkia niitä asioita, joita en ole aiemmin uskaltanut tehdä.

Koska pelko on estänyt tekemästä.

Voin vain tehdä.

Tekemällä huomaan, että pelolla ei ole mitään perusteita.

Mietin, voisiko tämä olla normaali olotila.

Vai heräänkö huomenna tästä unesta takaisin maan pinnalle?

Pitäisikö tehdä nyt niin paljon kuin vain ehdin, kun kerrankin uskallan?

Päätin luottaa siihen, että jos tämä olo on jo kerran löytynyt, se löytyy uudelleenkin.

Sovin puhujakeikan syksyksi, kirjoitin ensimmäisen maanantaikirjeeni ja perustin englanninkielisen blogin sivuilleni.

Elämääni on tullut ihmisiä, joiden haluan ymmärtävän sanojani ilman Google Translatoria.

Valitsin helpoimman ratkaisun ennen kuin saan englanninkielisen version sivuistani.

Parempi valmis kuin täydellinen.