Pelosta sekaisin

Olen erikoistunut viime aikoina tutkimaan pelkoa.

Perehtynyt aineistoon kädet savessa.

Kahlannut kaulaa myöten upottavassa suossa.

Lentohiekassa vajonnut syvemmälle pelkoon.

Täysin lamaantuneena, lihakset jännittyneenä, tietoisuus panttivankina.

Liskoaivot vallassa, Resistance rakentamassa muuria luovan virtauksen esteeksi ja kaikki egon keksimät versiot pelosta ovat piirittäneet minut lupaa kysymättä.

Ja tutkimuksen johtopäätös?

Keksittyä valhetta ihan kaikki.

Täyttä huijausta.

Menneisyyden silmänkääntötemppu.

Pelko elää menneessä ja tulevassa, ei koskaan tässä hetkessä.

Niin kauan kuin olen tässä hetkessä, pelkoa ei ole.

Liike on ainoa lääke.

Tietoinen liike kohti sitä, mikä eniten pelottaa.

Tekoja yksi kerrallaan.

Sydän tietää tien.

Mieli saa nyt luvan olla ihan hiljaa.