Oppiminen

Kesti aika monta vuosikymmentä, ennen kuin sain kokea, mitä oppiminen parhaimmillaan on. Se ei ole kokeisiin pänttäämistä, ulkoa opettelua, asioiden muistamista tenttiin asti, jonka jälkeen saa unohtaa kaiken. Se ei ole sitä, että joku ulkopuolinen määrittelee, mitä ja millä tavalla pitää oppia. Se ei ole tutkinnon suorittamista alalta, joka ei kiinnosta itseä, mutta joka on ulkoisilla mittapuilla arvostettu saavutus. Oppimista ei tapahdu vain inspiroivia luentoja kuunnellen. Kuukauden jälkeen muistiinpanojen kirjoittamisesta mikään ei ole muuttunut ja kaikki se inspiroiva tieto on unohtunut. Oppiminen on sitä, että löytää itseään kiinnostavan alan, jonka kurssikirjat saavat ihmettelemään, että saanko oikeasti kutsua näitä ammattikirjallisuudeksi. Tekee, kokeilee ja harjoittelee, vaikka ei aluksi tiedä yhtään, mitä on tekemässä. Jatkaa siitä huolimatta. Kirjoittaa vastausta tehtävään, joka vaikuttaa näennäisen helpolta ja vaatii lopulta kolmen viikon ajatustyön. Ja kaiken sen ajattelun ja kirjoittamisen jälkeen on muuttunut enemmän kuin kaikissa elämänsä seminaareissa yhteensä. On valmis maksamaan itse osallistumismaksun, jota vastaan antaa täyden panoksensa. Eikä kukaan maksa osallistumisesta tukea tai palkkaa. Ihmettelee, miten onkaan aiemmin ajatellut niin eri tavalla oppimisesta. Oppiminen on sitä, että kurssin jälkeen on muuttunut ihmisenä. Milloin sinä olit viimeksi sellaisella kurssilla?