Luopuminen

Pyörittelin parikymppisenä silmiäni, kun joogaopettaja kertoi, että moni luopuu joogan myötä muun muassa alkoholista, lihasta ja kahvista. Ehkä joku muu, en minä.

Harrastin astangajoogaa opiskelijana niin suorituskeskeisesti, mieli edellä kerran pari viikossa, etten osannut kuvitella vastaavia vaikutuksia omalle kohdalleni.

Jooga jäi ja työ vei mennessään.

Noin 15 vuotta myöhemmin elän tuota epäilemääni muutosta todeksi. Olen paremmin läsnä kehossani ja sitä kautta olen luontaisesti luopumassa monesta asiasta.

Ei siksi, että yritän tehdä parempia valintoja. Ei vain tee mieli, vaikka haluaisin.

Saatan tilata pizzan lihatäytteellä ja päädyn pyörittelemään lihanpaloja lautasella miettien, miksen ottanut kasvisversiota.

Mitä paremman yhteyden olen saanut kehooni, sitä paremmin haluan kohdella itseäni. Sitä paremmin kehoni haluaa itseään kohdeltavan.

Mitä enemmän patoja vapautan kehostani, sitä enemmän mahdollisuuksia annan itselleni voida hyvin.

Olen alkanut hakeutua kasvis- ja vegaaniravintoloihin. Ruoka on ollut niin paljon maukkaampaa kuin monessa muussa paikassa.

Huomaan muutoksen pienissä jokapäiväisissä valinnoissa. Saatan jättää aamu- tai iltapäiväkahvin väliin. Ja minä kun vielä hetki sitten vannoin, että ilman kahvia en voi elää.

Mitä tietoisemmaksi tulen, sitä vahvempana koen yhteyden luontoon. Jokainen maahan heitetty roska tuntuu siltä kuin se olisi heitetty omalle pihalleni.

Alkuperäinen päätökseni lihankulutuksen vähentämisestä alkaakin kallistua nyt siihen, että kehoni valitsee luontaisesti minulle parhaan vaihtoehdon.

Tahdonvoimalle ei olekaan tarvetta.