Lähtöruutu

Joskus on hyvä katsoa taaksepäin.

Palata lähtöruutuun ja nähdä, miten pitkälle on päässyt.

Kaksi vuotta sitten aloitin muutoksen, jolle ei ollut karttaa eikä suuntaviittoja.

Motivaationa pelko, että joudun palaamaan entiseen.

Mielessä toivo siitä, että löydän oman paikkani.

Lähtöruudussa olisin kuvannut tilannettani näin:

“Kaipaan jotain muuta, mutta en tiedä, mitä se voisi olla. Miten löydän rohkeuden tehdä jotain muuta? Jos ylipäänsä löydän sen, mitä haluaisin tehdä. En ole varma, onko minulle olemassa mitään parempaa.

Olen jumissa maailmassa, jossa olen aina ollut. Olen aina tuntenut itseni ulkopuoliseksi, etten kuulu tänne. Pelottaa ajatella, että voisin tehdä jotain muuta. Mitä se voisi olla?

Mitä jos en löydä etsimääni? Mitä jos joudun palaamaan entiseen, vaikka se ei ole minulle oikea paikka? En tunne ketään oman maailmani ulkopuolelta. Kaikki ympärilläni elävät samaa kiireistä ja menestyksekästä elämää. Onko olemassa vaihtoehtoa?

Olen tehnyt järkeviä valintoja pelosta käsin. Valitsin opiskelupaikan ja ammattini, koska se oli järkevä valinta. En tiennyt mitä oikeasti haluaisin tehdä. Olen menestynyt urallani ja silti minua kalvaa tunne, onko tässä kaikki, mitä elämällä on minulle tarjota. Jokin tuntuu koko ajan olevan pielessä.

Kadehdin kaikkia, jotka suhtautuvat intohimoisesti työhönsä, nauttivat ja tuntevat tekevänsä merkityksellistä työtä. On vaikea ajatella, että maanantaina ei odottaisi viikonloppua tai loman jälkeen laskisi päiviä seuraavaan lomaan eikä aloittaisi lomaa aina uupumuksen partaalla. Työ vie minulta liikaa aikaa ja energiaa. En halua elää vastoin arvojani niin, ettei minulla ole aikaa perheelleni. En halua tuntea, että elämä valuu hukkaan joka päivä.

En edes tiedä, minkä asioiden tekemisestä nautin. Minulla ei ole omia harrastuksia. Keksin kyllä paljon asioita, joita pitäisi tehdä. En enää muista, kuka olin ennen kuin minusta tuli äiti. Kaipaan omaa aikaa, mutta en osaa ottaa omaa aikaa itselleni.

Haluan lapseni näkevän, että jokainen voi seurata unelmiaan. Haluan hänen uskovan, että hänestä voi tulla mitä tahansa. Haluan olla äiti, joka esimerkillään näyttää, että on mahdollista nauttia työstään. Ettei tarvitse uhrata elämäänsä työlle, josta ei välitä. Miten näytän esimerkkiä, kun minulla ei ole omia unelmia?

Miten unohdan tämän tunteen, joka minulla on aina ollut, että minun on tarkoitus tehdä jotain arvokasta elämälläni? Olen valmis tekemään muutoksia, mutta en tiedä, miten aloittaa ja miten löydän oman polkuni.”

Kaksi vuotta myöhemmin olen kiitollinen, että lähdin matkalle.

Löysin oman polkuni.

Löysin jotain paljon enemmän kuin uskalsin toivoa.