Joogaopettaja

Kun toissavuonna palasin joogan pariin, en arvannut, minne matka johtaa.

Yinjooga paljasti kehon, mielen ja sielun yhteyden tavalla, joka parikymppiselle astangan suorittajalle ei ollut koskaan auennut.

Rosen-menetelmä sinetöi lopullisesti intohimoni lähteä tutkimaan kehon salaisuuksia.

Reilu vuosi sitten pimeänä marraskuun iltana katsoin joogaopettajakoulutuksen ilmoitusta joogakoulun seinällä.

Sain ensimmäisen ajatuksen, että tuokin polku on mahdollinen, vaikka se ei silloin vielä tuntunut omalta polulta.

Alitajunta teki työtään, kun yinin, hathan ja kundaliinijoogan myötä löysin uusia ulottuvuuksia harjoitukseeni.

Kahden viikon päästä aloitan matkan joogaopettajaksi.

Minä, joka en lukiossa lukenut biologiaa, koska sitä tietoa en ainakaan tarvitsisi.

Minä, joka nyt janoan tietoa ihmisen anatomiasta, chakroista ja meridiaaneista.

En ole minkään kurssin ohjelmasta ollut näin innoissani.

Jälleen yksi heimo ja yksi paikka, jossa tunnen olevani kotona.