Hiekkalaatikolla

Pienen lapsen kanssa kotona oleminen on usein puuduttavaa. Ihanaa ja palkitsevaa, mutta myös puuduttavaa. Varsinkin marraskuun tihkusateessa kello neljä iltapäivällä, kun leikkipuistossa ei ole ketään muuta. Lapsen mielestä on aina yhtä ihmeellistä etsiä kiviä hiekasta. Aikuisella saattaa joskus käydä mielessä Päiväni murmelina -elokuva. Päivät ja viikot ovat toistensa kopioita. Välillä ainoa aikuinen kontakti päivän aikana on kaupan kassa tai Picnicin henkilökunta. Jos sinkkuna tutustuttiin baarissa uusiin ihmisiin, lapsiperheellisenä paras kohtaamispaikka on hiekkalaatikko. Moni lapsuuden ystävyyssuhde on alkanut hiekkalaatikon reunalla: ”Ollaanko kavereita?”. Onneksi myös aikuisena voi ystävystyä hiekkalaatikolla, vaikka vähän pidemmän kaavan kautta. Ensimmäisen kohtaamisen jälkeen tiedetään usein lapsen nimi ja ikä, kuukauden tarkkuudella. Toisella kerralla voi jo vaihtaa enemmänkin kuulumisia, mikäli tuntuu synkkaavan. Jos silloin ei muista esittäytyä, ei enää myöhemmin kehtaa kysyä vanhemman nimeä. Sitten on ikuisesti Ellan tai Aleksin äiti. Jos oikein rohkeaksi heittäytyy, kannattaa mahdollisimman pian pyytää puhelinnumero. Näin välttyy turhalta kyttäilyltä, milloin satutaan leikkipuistoon uudestaan samaan aikaan. Sitten sovitaan lounastreffit ja jonkin ajan päästä kutsutaan jo kotiin leikkitreffeille. Mitä enemmän vietetään aikaa hiekkalaatikolla, sitä syvemmälle jutuissa päästään. Aletaan viestitellä uhmakohtauksista ja saadaan vertaistukea vanhemmuuden hetkiin. Lapseni sanoi -tarinakokoelma karttuu sitä mukaa, kun lasten sanavarasto laajenee. Vuoden mutsi -pokaali vaihtaa omistajaa usein, kun podetaan syyllisyyttä omista teoista, sanoista tai tunteista. Aika kuluu ja yhtäkkiä huomaa, että leikkipuistossa on aivan eri sukupolvi taaperoita ja vanhempia. Oma lapsi on vuoden kaikkia vanhempi ja leikit ovat kehittyneet mielikuvituksellisemmiksi. Silloin on onnellinen, että tuli pyydettyä sen hiekkalaatikkotuttavuuden puhelinnumero. Sieltähän ne jo portin takana tulevatkin, ihan niin kuin sovittiin. Kiitos omat hiekkalaatikkoystäväni!