Taide

Palaute

Mielipide.

Arvio.

Palaute.

Rakentava palaute.

Kritiikki.

Kaikki hyviä syitä pysyä piilossa ja olla luomatta mitään uutta.

Syitä pysyä yleisössä ja olla astumatta lavalle.

Syitä kirjoittaa pöytälaatikkoon ja olla julkaisematta mitään.

Kaikki hyviä syitä vetäytyä takaisin piiloon parrasvaloista.

Syitä olla yrittämättä uudestaan.

Jokaisella on mielipide ja annamme palautetta sen enempää miettimättä.

Unohda palaute, jos se tekee sinusta varovaisen ja laimean version itsestäsi.

Unohda palaute, jos se estää sinua luomasta.

Astu lavalle.

Julkaise kirjoitus.

Luo uutta.

Luova ääni

Opitko elämäsi varrella, ettet ole luova tai taiteellisesti lahjakas?

Saitko etsiä luovaa ääntäsi?

Vai pitikö sinun seurata toisten ääntä?

Tehdä niin kuin kaikki muutkin.

Myötäillä ehkä auktoriteetin ääntä.

Opitko parhaiten, mitä ei saa tehdä?

Opitko välttämään ja korjaamaan virheitä?

Saitko vapaasti kokeilla?

Ilman sääntöjä.

Ilman että kukaan opettaa.

Autettiinko sinua löytämään oma tapasi tehdä?

Oma ääni löytyy kokeilemalla.

Tekemällä.

Ilman, että kukaan vertailee tai arvostelee.

Miltä tuntuisi löytää oma ääni?

Mitä jos vain alkaisit kokeilla?

Vaikka salaa kaikilta.

Entä jos sinun äänesi onkin ainutlaatuinen?

Uskallatko antaa sen näkyä ja kuulua?

Se on erilainen kuin kenenkään muun.

Se on sinun äänesi.

Rukous

Anna minun olla pieni, jotta voin kasvaa suureksi.

Anna minun olla näkymätön, jotta voin tulla näkyväksi.

Anna minun olla sylissä, jotta saan voimaa kokeilla siipiäni.

Anna minun tulla lähelle, jotta uskallan lähteä kauas.

Anna minun nähdä mustavalkoista, jotta erotan värien sävyt.

Anna minun surra, jotta löydän ilon.

Anna minun pelätä, jotta saan otteen rohkeudesta.

Anna minun olla, jotta löydän vapauden tehdä.

Anna minun pysähtyä, jotta voin lähteä liikkeelle.

Anna minun uskoa, toivoa ja luottaa, että kaikki järjestyy paremmin kuin osaan kuvitella.

Maalaus

Maalaan sanoilla. Ripottelen ajatuksia sanoiksi, sanoja lauseiksi, lauseita maalauksiksi. Hengitän sanojen tahtiin. Sinä olet kanssani maalari. Ilman sinua maalaukseni ei ole valmis. Maalaat sanoillani mieleesi kuvan. Kuva herättää sinussa tunteita. Tunnet, että sanani ovat juuri sinulle. Ehkä tunnet, että kirjoitan sinusta. Jokainen maalaa sanoistani erilaisen taideteoksen. Yhdistää kuvaan kokemuksia, tunteita, tapansa katsoa maailmaa. Maalaan teoksen, joka on minulle merkityksellinen. Lähetän maalaukseni maailmalle. Sen jälkeen se on vapaa muuttumaan. Toivon, että sanani saavat sinut hengittämään samaan tahtiin kanssani.

Vapaus

Olen tähän päivään asti ajatellut, että taiteen ydin on tunne. Taide on tunteiden etsimistä, löytämistä, tuntemista, vapauttamista. Taiteen tekeminen auttaa pääsemään käsiksi tunteisiin, joille ei edes ole sanoja. Taide koskettaa, kun se tavoittaa jonkin tunteen meissä. Taide koskettaa, koska tunteemme ovat yhteisiä. Tunne muuttaa meitä. Padotut tunteet pitävät meitä otteessaan niin kauan, kunnes tunnemme ne. Päästämme tunteet vapauteen. Taiteen ydin onkin vapaus. Vapauttahan me lopulta tavoittelemme. Vapautta menneisyydestä, vaikeuksista, kahleista, rajoituksista, odotuksista, mielipiteistä. Loppujen lopuksi ainoa este vapaudellemme olemme me itse. Vapaus voi olla niin pelottavaa, että haluamme pitää itsemme kahlittuna. Kahleet tuovat turvaa, jos ei ole koskaan kokenut vapautta. Vapaus ja luovuus tekevät ihmisestä itsenäisen, oman tien kulkijan. Vapaa ihminen ei ehkä suostukaan mukautumaan yleiseen muottiin. Taide tekee vapaaksi. Ehkä sen vuoksi taiteella ei ole niin tärkeää roolia kasvatuksessamme. Mitä tapahtuisi, jos kasvattaisimme ihmisistä vapaita? Luovia ja vapaita.

Taideterapialla eheäksi

Elämän tärkeimmät asiat näyttäytyvät kristallin kirkkaina, kun on mahdollista, että oman lapsen ensimmäinen elinvuosi saattaa jäädä viimeiseksi. Lapseni syöpä on ollut minulle elämäni suurin kirous ja suurin siunaus. En olisi koskaan uskonut tai halunnut, että lapseni ja perheemme joutuu sen kokemaan, mutta se on ollut myös suurin ja arvokkain oppikouluni elämässä.

Vauvavuodestamme tuli kertaheitolla selviytymistaistelu, kun viisi kuukautta täyttäneellä lapsellamme diagnosoitiin akuutti myelooinen leukemia. Muskarin ja vauvauinnin sijasta vietin äitiyslomaani Kympillä, puhdistin keskuslaskimokatetria, desinfioin lattialle pudonneita leluja ja kyttäsin verikoetuloksista neutrofiiliarvoja.

Nukuimme ensimmäisen kerran koko perhe yhdessä kotona, kun sairaalaan kirjautumisesta oli kulunut 95 yötä. Elimme lähes koko puolen vuoden hoitojakson sairaalassa. Löysin itsestäni positiivisesti ajattelevan voimanaisen, jonka teflonpinnasta muiden murheet valuivat tarttumatta omaan mieleen. Kuljin laput silmillä ja työnsin pelon, vihan ja surun syrjään. Osastolla en pystynyt kuuntelemaan muiden perheiden tarinoita, jotta pysyisin itse toimintakykyisenä. Ei ollut muita vaihtoehtoja selviytyä.

Matka unohdettuihin tunteisiin

Syövän saastuttama pallomeri

Syövän saastuttama pallomeri

Hoitojen jälkeen koin putoavani täysin tyhjän päälle. Ensin olin virran vietävänä hoitokaavioiden keskellä ja solukuoppien pohjalla. Sitten sairaus oli selätetty ja istuin lapseni kanssa yksin kotipihan hiekkalaatikolla miettimässä, mistä löydän äitiystäviä, joihin en vauvavuotena ollut tutustunut. Sosiaaliset ympyrät vaihtuivat, enkä enää koskaan tavannut hoitajia, joiden tullessa huoneeseen lapseni hymyili leveämmin kuin kenellekään perheenjäsenelle. Oli oltava itse aktiivinen ja löydettävä tavat parantaa itsensä.

Päistikkaa solukuopan kuohuihin

Päistikkaa solukuopan kuohuihin

Vuoden jälkeen hoitojen päättymisestä aloin olla jotenkin tolpillani ja eksyin sattumalta tai kohtalon ohjaamana yinjoogakurssille. Kehoni ilmoitti tarpeesta käsitellä elämäni raskainta ja ihaninta vuotta. Viiden minuutin rauhallisissa venytyksissä aloin tiedostaa, kuinka kireä ja jännittynyt kehoni oli, puolustusasemissa valmiina uuteen taisteluun.

Venytysten aikana mieleeni alkoi pulpahdella valokuvamaisia muistoja sairaala-ajoilta. Elin uudelleen hetkiä, jolloin lääkärit selittävät syöpädiagnoosin yksityiskohtia, miten palelimme infektio-osaston vetoisassa huoneessa ja kuinka vietin viikon erossa lapsestani aina flunssan iskiessä. Ymmärsin kehoni padonneen kaikki ne tunteet, joita en sairauden aikana ollut voinut tuntea.

En voinut antaa pelolle valtaa, kun poikani taisteli hengestään. Mieli ei antanut silloin mahdollisuutta ajatella, että lapseni voi kuolla. Sen tunteen aika oli vasta yli vuoden päästä hoidoista.

Taideterapian parantava voima

Kaipasin päästä purkamaan ajatuksiani saman kokeneiden kanssa. Ilmoitus Sylvan viikoittaisesta taideterapiasta vanhemmille osui juuri silloin kohdalleni. Marraskuussa aloitimme 21 kerran taideterapiamatkan kohti kevättä. Toivoin kantavani matkan päättyessä pienempää taakkaa.

Taideterapia oli minulle tärkeä osa suurempaa pysähtymistä. Huomasin, että taiteella on parantava voima. Maalaamisen avulla pääsin käsiksi alitajuisiin tunteisiin ja ajatuksiin, joille ei löydy sanoja. Ne olivat niin aitoja ja alkukantaisia, että pelkkä sanallinen ilmaisu ei olisi niitä koskaan löytänyt. Mieleeni tuli välähdyksiä hetkistä, jotka luulin jo unohtaneeni.

Maanantaista tuli yksi viikon parhaista päivistä. En ole koskaan aiemmin odottanut uuden viikon alkamista samanlaisella innolla. Taideterapia oli minulle ensimmäinen kosketus Sylvaan ja olen siitä ikuisesti kiitollinen. Tätä olisin tarvinnut jo hoitojen aikana pahan oloni purkamiseen.

Vertaisista turvaa

Puolikas elämä

Puolikas elämä

Sielun syövereiden tuominen näkyväksi muille oli tärkeä osa omaa eheytymistäni. Yksinkin voi maalata ja käsitellä tunteitaan, mutta ilman toisten tarjoamaa peiliä kokemus olisi ollut vajaa.

Oli hienoa huomata ryhmän luottamuksen kasvaminen. Aloitimme toisillemme tuntemattomina, mutta samoja tunteita eläneinä. Olimme yhteisellä matkalla, mutta jokaisen kokemus oli täysin omanlainen.

Vertaistuen voiman sain kokea myös äitien valokuvaterapiassa. Luulin jo päässeeni syövän syövereistä eroon, mutta valokuvien ja toisten tarinoiden avulla huomasin, miten paljon tunteita olikaan vielä käsittelemättä. Vaikka jokaisen lapsen tarina on yksilöllinen, tunteet ovat yhteisiä. En ollutkaan ainoa kokemusteni ja pelkojeni kanssa.

Luovuuden tiellä

Päätös

Päätös

Luovuudella ja alitajunnalla on vahva voima. Ne vain tarvitsevat rauhaa ja huolenpitoa, aikaa kuunnella sisäisen mielen viestejä. Taideterapia sai minut muistamaan, miten paljon nautin itseni ilmaisemisesta kuvataiteella ja erityisesti maalaamalla. Parhaat työt syntyivät usein viimeisillä minuuteilla, vähän kiireessä ilman yrittämistä, kun mieli oli päässyt luovaan virtaukseen.

Löysin useita itselleni sopivia tapoja hoitaa kehoa ja mieltäni. Kävin viikoittain yinjoogassa. Rosen-menetelmästä löysin tärkeän väylän vapautua vanhoista traumoista ja padotuista tunteista. Sain voimaa myös päivittäisestä kirjoittamisesta Julia Cameronin kirjojen opastamana.

Matkan varrella huomasin olevani valmis päästämään irti syövästä ja aloin työstää muuttuvaa identiteettiäni. Musta sai väistyä värien tieltä niin vaatekaapissa kuin maalauksissani. Luovuin yksi kerrallaan valeminäni kerroksista. Löysin kadonneen luovuuteni. Löysin itseni uudelleen.

Elämä ennen ja jälkeen

On elämä ennen syöpää, syövän aikana ja sen jälkeen. Ennen lapseni sairastumista suoritin sokeana muiden odotusten mukaista elämää, näkemättä elämän kauneutta ja osaamatta arvostaa kaikkea ympärilläni. Syöpädiagnoosin myötä silmäni aukesivat näkemään, mikä on oikeasti arvokasta.

Kevään koittaessa huomasin, miten paljon olin eheytynyt ja parsinut itseäni uuteen kukoistukseen. En enää pystynyt palaamaan hoitovapaan jälkeen entiseen työhöni. Irtisanouduin työstäni pitkän pohdinnan jälkeen. Jätin taakse vanhan minäni valitseman uran.

Ilman syöpää, taideterapiaa ja kirjoittamisen voimaa en ehkä vieläkään olisi löytänyt omaa kutsumustani. Haluan auttaa ihmisiä löytämään luovuutensa, aidon itsensä ja saamaan koko potentiaalinsa käyttöönsä. Sain mielenrauhan lisäksi uralle uuden suunnan taiteesta, luovuudesta, kirjoittamisesta ja kehon ja mielen yhteydestä.

Ensimmäistä kertaa luotan siihen, että elämä kantaa. Luottamus on täyttänyt mieleni, kun olen vapautunut vanhasta kuonasta. Ensimmäistä kertaa minulla on työhön liittyviä unelmia. En tiedä tulevasta, mutta kaiken jälkeen olen tunnistanut vahvuuteni selviytyä. En voi elää peläten jatkuvasti pahinta. Jos kaikki meneekin hyvin, olen turhaan rajoittanut elämää varautuessani vaikeuksiin jo etukäteen.

Selvisin lapseni syövästä, selviän mistä tahansa. Siitä on tullut voimalauseeni epävarmuuden hetkillä.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

Kirjoitin tämän tekstin Sylva ry:n lehteen 3/2018.

Noin 150 lasta vuodessa sairastuu syöpään Suomessa. Noin 150 perhettä avaa lasten syöpäosaston ovet sairaalassa ensimmäistä kertaa ja astuu matkalle, jonka pituudesta ja lopputuloksesta ei ole tietoa.

Elämä mullistuu kertarysäyksellä ja arkiset murheet tuntuvat merkityksettömiltä.

Olimme niiden onnellisten joukossa, joilla hoidot tehosivat. Olemme eläneet yli kaksi vuotta tavallista lapsiperhearkea. Saan murehtia pieniä asioita, itkupotkuraivareita, kotitöiden jakautumista tai kuravaatehankintoja.

Sylvan järjestämä taideterapia oli tärkeä väylä omaan eheytymiseeni. Sylva ry:n syyskuun 2018 tietoisuuskampanja nostaa esille vaikean aiheen: miten kohdata läheinen, ystävä tai tuttu, jonka lapsi on sairastunut syöpään tai jonka lapsi on kuollut.

  • Ole yhteydessä, vaikka et tiedä mitä sanoa.

  • Kysy, miten jaksat.

  • Lähetä postikortti tai muu tervehdys, piristää uskomattoman paljon.

  • Auta arkipäivän askareissa.

  • Vie valmista ruokaa kotiin tai sairaalaan, kuten ihanat ystävämme usein toivat. Lapset saavat sairaalalta ruoan, mutta vanhemmat elävät usein eineksillä, koska muuhun ei voimia riitä.

  • Tapaa läheisiäsi vaikka ulkona, sillä sisällä ei infektioriskin vuoksi välttämättä voi ja sosiaaliset ympyrät kutistuvat olemattomiksi.

  • Anna huomiota myös sairastuneen lapsen sisaruksille, hekin tarvitsevat sitä.

  • Lahjoita rahaa Sylvalle tai AAMU Suomen Lasten Syöpäsäätiölle.

  • Luovuta verta, sillä veritankkauksia tarvitaan hoitojen aikana jatkuvasti, kymmeniä, satoja.

  • Liity kantasolurekisteriin, jotta mahdollisimman moni saisi mahdollisuuden uuteen elämään.

  • Ole läsnä, se riittää.

Sylva ry tukee syöpää sairastavia lapsia ja nuoria sekä heidän läheisiään. Sylva tarjoaa mm. vertaistoimintaa ja pitää lasten ja perheiden elämää kasassa, kun sosiaaliset ympyrät kutistuvat olemattomiksi. www.sylva.fi

AAMU Suomen Lasten Syöpäsäätiö tukee Suomessa syöpää sairastavien lasten lääketieteellistä hoidon kehitystä. Lahjoitusvaroilla autetaan varmistamaan uusimmat hoitomuodot lasten syöpäsairauksissa. Verovaroja tähän tarkoitukseen ei ole Suomessa riittävästi. Ilman tutkimusta meidänkin tarina olisi voinut olla täysin erilainen. www.aamusaatio.fi

Tuntematon sotilas

Aku Louhimiehen Tuntematon sotilas pysäytti minut tänä iltana. Elokuva muistutti, miten taiteen tärkein tarkoitus on herättää tunteita. Kolmen tunnin elokuva nosti henkiin monta pelkoa elämäni viime vuosilta. Ensin ajankohtaisempia, sitten pelkoja menneisyydestä. Niitäkin, joiden luulin jo kauan sitten hiljenneen. Vain sen vuoksi, että elokuva onnistui näyttämään pienillä eleillä, miten pelko on yhteistä meille kaikille. Pelko on joka kerta sama tunne, vaikka pelon aihe muuttuu. Pelon suuruudellakaan ei ole niin väliä, sillä pienikin pelko on pelkoa, keholle sama kokemus. Elokuva oli myös tärkeä muistutus siitä, miten jokaisen sukupolven on tehtävä tuo elokuva uudestaan. Vaikka tarina pysyy samana, eikä elokuva tarjoaisi vanhemmille katsojille tai kriitikoille mitään uutta. Jokainen sukupolvi tarvitsee oman version, jotta muistamme menneisyytemme. On aivan eri asia katsoa mustavalkoista Tuntematonta sotilasta, jolla ei ole mitään yhteyttä nykypäivään. Kun sotimassa onkin Putous-tähtiä ja teinien pop-idoleita, on samastuminen tapahtumiin aivan erilaista. Rintamalla voisi olla kuka tahansa meistä. Kuinka vähän aikaa loppujen lopuksi onkaan kulunut. Kuinka paljon nykypäivän ongelmistamme onkaan peruja siitä, että sodan herättämät tunteet on aikoinaan padottu kehoon ja mieleen. Monista asioista ei ole voitu tai pystytty puhumaan. On menty elämässä eteenpäin, mutta sodan tunteet, puhumattomuus, kiltteys ja näkymättömyys ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle, muodossa tai toisessa. Emme vain aina osaa yhdistää asioita kansakunnan menneisyyteen.

Tyhjä sivu

Edessäni on tyhjä valkoinen sivu. Pitelen käsissäni kolmea kynää. Valitsen sen, jonka viivan paksuus tuntuu juuri nyt hyvältä. En välttämättä tiedä vielä lainkaan mitä aion piirtää. Mielessä käväisee tunne tai ajatus. Jos olen ulkona, kävelen niin kauan kunnes huomioni kiinnittyy johonkin näkemääni. Kun katse viivähtää jossakin sekunnin murto-osan tavallista kauemmin, tiedän löytäneeni kohteen. Tarkkailen, mikä herätti kiinnostukseni. Kynä piirtää ensimmäisen viivan, sitten toisen ja kolmannen. Annan käden liikuttaa kynää. En ajattele, mitä piirrän. Annan kuvan muodostua paperille vähän kerrallaan. Hyväksyn jokaisen viivan. Myös ne, jotka erehtyivät vähän sivuun reitiltään. En voi enkä halua pyyhkiä niitä. Voin vain muokata kokonaisuuden sellaiseksi kuin ne olisivat tarkoituksella paikallaan. Tänään olin raivon vallassa, kun aloitin. Musta viiva muodostui paperille täynnä teräviä piikkejä. Ajatukset pyörivät kehää mielessäni, jokaisella kierroksella vihaisempina. Viiva kerrallaan tunne alkoi laantua, samalla kun kulmien terävyys alkoi pyöristyä. Kuva muodostui mielen hiljentyessä. Hymyilytti. Sekin tunne meni ohi.

Kokonainen elämä

Tahdon huutaa
huutamattomat huudot
Tahdon riehua
raivoamattomat raivot
Tahdon itkeä
itkemättömät itkut
Tahdon nauraa
nauramattomat naurut

Tahdon tuntea elämäni värit
Asuttaa jokaisen huoneen
Maalata valkoiset seinät
kaikilla väreillä

Tahdon unelmoida
unelmoimattomat unelmat
Tuntea hellän kosketuksen
Elää omaa elämääni
kysymättä muiden lupaa
saanko, voinko, uskallanko

Tahdon laulaa
miettimättä laulanko oikein
miltä ääneni kuulostaa
osunko nuotin viereen

Tahdon näkyä
kauas maailman ääriin
Loistaa horisontin tuolle puolen
merten ja vuorten taa

Tahdon tuntea
sen pienen tytön
joka oppi piiloutumaan
tekemään itsensä näkymättömäksi

Tahdon takaisin
oman äänen
jonka en uskaltanut antaa kuulua

Tahdon heittää pois villasukat
antaa kenkien kopista
parkettilattialla
murustella sängyssä
sytytellä valoja
valuttaa vesihanaa
kunnes veden tulo lakkaa

Tahdon unohtaa
mikä on järkevää
hyväksyttävää
oikein jonkun toisen mielestä
mitä saa sanoa
mitä pitää tehdä
kuinka oikein suorittaa elämää