Alitajunta

Vuosituhannen vaihteessa ostin Louvresta julisteen Victory of Samothrace -patsaasta. Jokin siinä veti puoleensa. Juliste oli niin hieno, että vein sen liikkeeseen kehystettäväksi ja ripustin kotini seinälle. Tänä syksynä olen ajatellut paljon siipiä. Olen nähnyt mielessäni, että minun tarvitsee maalata siivet. Olen kokenut, miten minulta on nuorena katkaistu siivet ja olen piiloutunut pieneen luolaan, missä ei ole tilaa levittää siipiä. Olen nyt kasvattanut itselleni uudet siivet. Olen myös kokenut olevani itse itseni pahin arvostelija. Olen nähnyt, miten olen samaan aikaan kolmessa roolissa: pää pölkyllä, pyövelinä valmiina katkaisemaan oman pääni sekä tuomari, joka langettaa tuomion. Olen kokenut, että olen elänyt vain päässäni. Pääni on ollut niin irrallaan kehostani, ettei niiden välillä ole ollut mitään yhteyttä. Kuinka paljon olenkaan kaivannut sitä, että pääsen asuttamaan koko kehoni. Tänään katsoin tuota taulua uudestaan. Alitajuntani tiesi kaikki nämä tunteet ja kokemukset, ennen kuin olin niistä itse tietoinen. Kehystin julisteen ja asetin näkyvälle paikalle, jotta vuosia myöhemmin lopulta ymmärtäisin, mitä se yrittää minulle kertoa. Riittää, kun antaa alitajunnalle mahdollisuuden näyttää voimansa.