Tätä kysyin itseltäni vuosia.
Kysyin neuvoa myös muilta. Niin työkavereilta, pitkän HR-uran tehneeltä sukulaiselta, mieheltäni, äidiltäni kuin ystäviltä.
Kenenkään mielestä ei ollut järkevää irtisanoutua ennen kuin seuraava työsopimus oli allekirjoitettuna.
Kukaan ei kysynyt, mikä tuntuu minusta oikealta ratkaisulta.
Kaikki miettivät järkeviä valintoja.
Kunnes vihdoin uskalsin luottaa sisäiseen tunteeseen sen verran, etten nähnyt enää mitään muuta vaihtoehtoa kuin irtisanoutua, vaikken tiennyt mihin olen matkalla. Ainoa suunnitelmani oli ilmoittautua työttömäksi kolmen kuukauden karenssilla.
Ehkä sinä mietit vastausta samaan kysymykseen.
Kerron nyt omiin kokemuksiini perustuvan vastaukseni.
Mikä sinusta tuntuu oikealta? Mitä sinä haluat tehdä, kun et mieti kenenkään muun mielipidettä?
Mikä on sisimmässäsi parhaalta tuntuva ratkaisu? Mikä saa kehosi huokaisemaan helpotuksesta?
Vain sillä on väliä. Vain sinulla on väliä.
Järkevyydellä ei ole väliä, koska vain sinä elät omien valintojesi seurausten kanssa.
Voit aina perustella ratkaisusi hakiessasi uutta työtä. Mutta ethän tee päätöstäsi sen mukaan, mitä vanhempasi, esimiehesi, työkaverisi, rekrytointikonsultit, potentiaaliset työnantajasi tai KUKAAN MUU ajattelee valinnastasi. Toki keskustele asiasta puolisosi kanssa.
Silti vain sinä elät ratkaisusi seurausten kanssa. Vain sinä menet joka päivä työhösi. Vain sinä tiedät, miltä työsi sinusta tuntuu.
Sinä ja vain sinä.
Vain sinä tiedät, kuinka suuren osan itsestäsi joudut hylkäämään työpaikkasi ovelle ennen työpäivän alkua (tai nykyaikana Zoom-/Teams-kokouksen ruudun ulkopuolelle).
Vain sinä tiedät, kuinka paljon lupauksia itsellesi jätät pitämättä, kun olet edelleen siinä työssä, josta sinun piti lähteä jo kauan sitten. Tai jossa sinun ei koskaan pitänyt alunperinkään aloittaa.
Jos olet uupumuksen partaalla, huonossa työilmapiirissä tai kiusaamisen kohteena, sinun ainoa ja tärkein tehtävä on pelastaa itsesi työpaikaltasi mahdollisimman nopeasti.
Lähteminen voi olla helpoin ja nopein tapa pelastaa itsesi.
Saat tehdä itsekkäitä valintoja ajatellen vain omaa hyvinvointiasi.
Koska sinun parhaasi johtaa aina parhaaseen tulokseen elämäsi tärkeimpien ihmisten kannalta.
Muistathan, että sinä olet elämäsi tärkein ihminen.
Itse kaduin vain sitä, että viivyttelin niin monta vuotta irtisanoutumistani. Oman terveyteni, mielenterveyteni ja hyvinvointini kustannuksella.
Kesti pitkään toipua uupumuksesta ja antaa itselleni anteeksi, että petin itseäni niin pitkään. Etten osannut ajatella hyvinvointiani ja lähteä ajoissa.
Kaikista niistä pahoinvoinnin vuosista oli toki myös kultainen reunus. Ne antoivat syvemmän syyn työlleni sekä kokemukset, joiden avulla voin auttaa muita. Niiden ansiosta syntyivät Sielun matkat, Kehoni kartta ja Irtisanoudu menestykseen -kurssit.
Tärkein oppini oli, että järkevät valinnat eivät koskaan johda hyvinvointini kannalta parhaaseen tulokseen. Vain sydän tietää, mikä on minulle parhaaksi.
Samalla vain sisäisen tunteen perusteella tehdyt valinnat ovat oikeasti järkeviä.
Yhtä asiaa en ole koskaan katunut. En koskaan, vaikka matkalla on ollut myös paljon vastoinkäymisiä.
En ole kertaakaan katunut, että irtisanouduin.
Ilman suunnitelmaa ja tietoa tulevasta.
Irtisanoutuminen oli yksi suurimmista rakkauden teoista itselleni.
Pelastin itseni.
Jos voisin jälkikäteen muuttaa jotain, olisin irtisanoutunut paljon aiemmin. Olisin suojellut itseäni lähtemällä.
Nyt voin auttaa sinua suojelemaan itseäsi.
Saat pelastaa itsesi sieltä, missä et voi hyvin. Saat kääntää katseesi suuntaan, jossa unelmasi odottavat. Saat lopettaa ponnistelun vastavirtaan.
Koska elämän on tarkoitus tuntua hyvältä. Rahaa voi ansaita ilman, että uhraat terveytesi, ihmissuhteesi tai unelmasi.
Sinä voit antaa lapsillesi esimerkin, miten elantonsa voi ansaita voimalla hyvin. Sinä voit katkaista sukupolvien ketjut, kuinka rahaa on ansaittu kärsimyksellä ja uhrauksilla.
Sinun ei tarvitse tietää suuntaa tai edes yhtään unelmaasi.
Tiedät vain, mitä et halua. Se riittää syyksi lähteä omalle polullesi.
Tiedät haluavasi parempaa. Tiedät, että elämällä on paljon enemmän annettavaa sinulle.
Sielusi tietää, miten hyvältä elämäsi voikaan tuntua ja mitä kaikkea sinulla on edessä.
Sinun ei tarvitse olla yksin niin kuin minä olin irtisanoutuessani ja suuntaa etsiessäni. Sinun ei tarvitse löytää vastauksia omin voimin.
Voit valita toiveikkaan ja inspiroivan reitin pois sieltä, missä nyt olet. Kohti unelmiasi, jotka ovat vain odottaneet lupaasi.
Jos olet valmis seuraavaan vaiheeseen elämässäsi, aloita uusi luku Irtisanoudu menestykseen kurssilla.
Saat oman heimon ympärillesi ja annat sielusi johdattaa sinua eteenpäin kohti iloa ja kevyempää elämää.
50% Complete
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua.