Kirjoitan sinulle

Elokuun lopussa aloin kirjoittaa blogia joka päivä.

Minulla oli vain aavistus, että se auttaisi löytämään suunnan eteenpäin.

Toivoin, että joku muukin kuin äitini ja kaksi ystävääni lukisivat sanojani.

En kuitenkaan osannut ajatella, mitä kaikkea kirjoittaminen olisi 163 tekstiä myöhemmin tuonut elämääni.

Tekstit ovat lyhentyneet, lauseet tiivistyneet ja ajatukset selkiytyneet.

Löysin oman ääneni, joka vahvistuu koko ajan.

Sain uskon ja luottamuksen, että kirjoitan lopun elämääni.

Kirjoitan, koska tunnen eläväni enemmän kirjoittaessani.

Kirjoitan, koska en osaa enää olla kirjoittamatta.

Kirjoitan, koska saan enemmän vastauksia kuin osaan kysyä.

Kirjoitan, koska sanani ovat merkityksellisiä niin monelle.

Kirjoitan sinulle, joka olet päässyt sanojeni kautta lähemmäs itseäsi.

Kirjoitan sinulle, joka tunnet sanojeni avulla itsesi vähemmän yksinäiseksi muutoksen keskellä.

Kirjoitan sinulle, joka juoksit perääni kiittääkseni sanoistani.

Kirjoitan sinulle, joka saat sanoistani lohtua, voimaa, uskoa ja rauhaa.

Kirjoitan juuri sinulle.

Kiitos, että olet.

0 Comments

Sanojen kaiku

Sanoilla on kaiku.

Kuulemamme sanat jäävät kaikumaan mielessämme.

Joillakin sanoilla kaiku on lähes olematon.

Toisten sanojen kaiku ei lakkaa koskaan.

Kaiku jatkuu niin pitkään, että sanoista tulee uskomuksia.

Kaiku tatuoi sanat osaksi meitä itseämme.

Kaiku voi ulottua sukupolvelta toiselle.

Opimme toistamaan sanoja eteenpäin kaiun tahtiin.

Annamme sanojen muuttaa meitä joksikin muuksi kuin mitä aidosti olemme.

Emme enää muista, että sanat eivät alunperin olleet omia sanojamme.

Mitä nuorempana sanat kuulemme, sitä vahvempi kaiku niissä on.

Mitä useammin sanoja toistetaan, sitä syvemmän kaiun ne saavat aikaan.

Yksikin kerta riittää viiltämään ikuisen jäljen.

Mielessä voi kaikua niin paljon ääniä, että sekaan ei mahdu enää yhtään omaa sanaa.

On opeteltava hiljentämään mieli.

Sana ja kaiku kerrallaan.

Kaiku hiljenee, kun kirjoittaa sanat käsin paperille.

Sana kerrallaan, yhä uudestaan ja uudestaan.

Kun näkee mielessä kaikuvat sanat silmillään, ääni alkaa vaimentua.

Kun sanat vapautuvat mielestä, voi kaiku hiljentyä.

Omille sanoille alkaa tulla tilaa.

0 Comments

Sielun käsi

Olen hukassa ilman oikeaa kättäni.

Siedän kaiken muun hankaluuden arjessa kaatumisen jälkeen, mutta kaipaan kättäni ajatteluun.

En osaa ajatella, kun oikea käsi ei voi pitää kynää paperilla tai nojata näppäimistöön.

Vasemmalla kädellä näppäillessä tulee puolikkaita ajatuksia. Puolikkaita ideoita.

Jos äidinkieli on tunteiden kieli, niin oikea käsi on minulle tunteiden käsi.

Saan yhteyden sydämeeni ja sieluuni kirjoittamalla.

Nyt yhteys tuntuu sumuiselta.

Kun en saa oikealla kädellä kirjoitettua, ajatukset jäävät pääni oravanpyörään pyörimään.

Puhumiseen on korkeampi kynnys, eikä sillä ole samanlaista puhdistavaa vaikutusta.

Ehkä alan kohta epätoivoisena tehdä videoita blogitekstien sijasta.

Tänään opettelin käyttämään puhelimen sanelutoimintoa.

Löysin tavan kirjata kävelyllä mieleen pulpahtelevat lauseet muistiin, turvallisemmin kuin katse puhelimessa.

Tajusin samalla, että ensimmäinen versio kirjastani on raapustettu käsin muistivihkoihin.

Saan ne sanelun avulla koneelle helpommin kuin olisin osannut edes toivoa.

Kirjoita kirja muuttuikin muotoon sanele kirja.

Kaatumisellakin oli tarkoitus.

0 Comments

19. Tyhjän paperin nautinto

Kirja, joka auttaa löytämään kirjoittamisen ilon.

19. Julia Cameron: Tyhjän paperin nautinto: Tie luovaan kirjoittamiseen

Olen kirjoittanut siitä lähtien, kun opin nelivuotiaana lukemaan.

Aikuisena kadotin kirjoittamisen nautinnon 15 vuodeksi.

Oma ääneni oli kadoksissa ja jokainen sana oli työn ja tuskan takana. Hioin persoonatonta tekstiä ja kiroilin jokaista työtehtävää, jossa piti saada lauseita aikaan.

Julia Cameronin kirja auttoi vapautumaan kirjoittamisen kammosta.

”Meidät on koulutettu epäilemään ja tarkkailemaan itseämme sen sijaan, että toteuttaisimme itseämme. Tämän seurauksena useimmat meistä kirjoittavat liian varovasti. Yritämme kirjoittaa ”oikein”. Yritämme kuulostaa älykkäiltä. Yritämme. Piste. Kirjoittaminen sujuu paljon paremmin, kun emme uurasta sen kimpussa. Kun annamme itsellemme luvan ottaa rennosti paperin ääressä.”

Kirjan harjoitukset auttoivat luopumaan yrittämisestä, täydellisten lauseiden tavoittelusta ja huonon tekstin välttelystä. Sain tilalle vapauden, sanoilla leikittelyn, kuuntelun ja uteliaisuuden selvittää, mitä sanoja lävitseni virtaa.

Jos kamppailet kirjoittamisen kanssa, unohda kaikki säännöt ja muiden näkemykset siitä, miten kirjoittaa oikein.

Sinulla on oma ääni, joka ansaitsee tulla kuulluksi.

”Kirjoittamattomuus on yksinäisyyttä. … Kirjoittaminen on kuin katsoisi sisäiseen kompassiin. Sen avulla näen, missä olen menossa.”

Kirjoittamattomuus paranee vain kirjoittamalla.

Kirjoitin yli vuoden aamusivuja ennen kuin uskalsin tulla näkyväksi sanojeni kautta. Raivasin paljon haitallisia uskomuksia itseni ja kirjoittamisen tieltä.

Olen kiitollinen kuullessani, miten monia olen tänä vuonna innoittanut tarttumaan kynään.

Kirjoittaminen on ehkä tärkein askel kohti itsesi näköistä elämää.

0 Comments

Sata tekstiä

Mitä ajattelisit, jos sinulle annettaisiin tehtäväksi kirjoittaa sata blogitekstiä reilussa kolmessa kuukaudessa?

Saattaisi ahdistaa. Vähän tai paljon.

Aloitettuasi lasket vain mielessäsi, kuinka monta kirjoitusta on vielä jäljellä tavoitteeseen.

Mitä jos päättäisit kirjoittaa kerran päivässä?

Ajattelet vain yhtä päivää kerrallaan. Et mieti edessä olevaa matkaa.

Julkaiset kerran päivässä tekstin blogissasi.

Ensimmäisen kerran, kun tekee mieli jättää päivän kirjoitus väliin, kirjoittaisit silti. Vaikka vain pari riviä.

21 päivän päästä olet saanut kirjoittamisesta jo tavan.

Huomaat, ettei se niin vaikeaa olekaan.

Oikeastaan ihan nautinnollista.

Voit vapaasti päättää, mistä kirjoitat.

Kukaan ei määrittele, kuinka pitkä kirjoituksesi pitää olla.

Ei blogissa tarvitse olla kuviakaan.

Sadan päivän päästä olet saanut kirjoitettua aika hienon portfolion itsellesi.

Huomaat kirjoittamisen selkeyttävän ajatuksiasi.

Huomaat, että ideat eivät loppuneetkaan kesken. Niitä tulee koko ajan lisää. Enemmän kuin ehdit kirjoittaa.

Huomaat, miten kirjoittamisesi on kehittynyt.

Huomaat löytäneesi oman äänesi kirjoittamisessa.

Haluat jatkaa, koska et voi enää kuvitella elämää ilman kirjoittamista.

P.S. Tämä oli 118 blogikirjoitukseni.

P.P.S. Seth Godin sanoo, että ensimmäiset 1000 kirjoitusta ovat vaikeimmat. Itse sanoisin, että kolmen ensimmäisen viikon jälkeen helpottaa. Sadan jälkeen on jo ihan fiiliksissä, että pääsi lähes huomaamatta kolmenumeroiseen lukuun.

0 Comments

Olisinpa uskaltanut

Mieti elämääsi 10 vuotta sitten. Mitä olisit halunnut uskaltaa tehdä silloin?

Kuvittele elämäsi 10 vuoden päähän. Mitä olisit halunnut uskaltaa tehdä juuri nyt?

Millä teolla voisit muuttaa elämääsi haluamaasi suuntaan?

Mitä tekoa jäät katumaan, jos et tee sitä? Jos et uskalla edes yrittää?

Kuvittele, että sinulla on vuosi elinaikaa jäljellä. Mitä tekisit? Miten muuttaisit elämääsi?

Mitä tarvitset, että voisit alkaa elää itsesi näköistä elämää? 

Voit listata kaikki keksimäsi asiat:

Kunpa voisin…

Haluaisin…

Kunpa uskaltaisin…

Jos minua ei pelottaisi niin…

Jos tietäisin onnistuvani niin…

Voisitko aloittaa jo nyt?

Voisitko ottaa ensimmäisen askeleen kohti elämää, jossa ei tarvitse miettiä, että olisinpa uskaltanut?

Kuvittele, miltä tuntuu, kun voit sanoa itsellesi:

Minä uskalsin.

0 Comments

Oma ääni

Niin monelta on kadonnut oma ääni.

Lupa sanoa mielipiteensä, ilmaista tunteensa, olla oma itsensä.

Olemme ehkä itse hiljentäneet oman äänemme tai se on viety meiltä.

Jokainen on syntyessään vapaa.

Sana sanalta ja lause lauseelta opimme tulkitsemaan, mikä on hyväksytty tapa ilmaista itseämme.

Ympäristömme muovaa meitä sopivaan muottiin.

Hyvää tarkoittaen, ajattelematta ohjaten tai tietoisesti satuttaen.

Perhe, sukulaiset, ystävät, opettajat, työkaverit, esimiehet, ohikulkijat, yhteiskunta.

Toisilla muotti on tiukempi, toisilla väljempi.

Niin moni on tukahduttanut omat ainutlaatuiset ajatuksensa.

Olemme hiljentäneet oman äänemme niin, ettemme enää muista, miltä se kuulostaa vapaana.

Kirjoita uusi luku omaan tarinaasi.

Kirjoita niin kuin kukaan ei arvostelisi.

Kerro ajatuksesi liikoja miettimättä, mutta tietoisena sanojesi vaikutuksista.

Käytä sanoja, jotka parantavat rikkomisen sijasta.

Anna sydämesi näkyä sanojesi kautta.

Löydä oma äänesi.

0 Comments

Unelma

Haluatko saada toisen ihmisen sädehtimään?

Kysy häneltä, mitä hän tekisi työkseen, jos kaikki olisi mahdollista.

Näet sellaisen loisteen, jonka voimalla tiedät esteiden väistyvän, kun hän pääsee toteuttamaan unelmaansa.

Voit myös saada vastaukseksi epäuskoisen hiljaisuuden.

Jos ensimmäistä kertaa alkaa miettiä unelmiaan, järki saattaa pyyhältää paikalle nopeasti esittämään vastalauseitaan.

Silloin kysy uudestaan.

Kysy niin monta kertaa, kunnes näet toisen silmissä loisteen ja sisäisen palon.

Haluatko saada itsesi sädehtimään?

Kysy itseltäsi, mitä tekisit, jos kaikki olisi mahdollista.

Älä mieti, onnistutko, mistä saat elannon, mitä muutkin sanovat, ei ole koulutustakaan, olet liian vanha tai nuori, liian sitä tai liian vähän tätä.

Kuvittele unelmasi ja kirjoita ne ylös.

Kirjoita unelmien työpäivästäsi, keskity tunteisiin, tunnelmiin, haluamiisi yksityiskohtiin, miltä sinusta tuntuu, kun unelma on toteutunut. Ei tarvitse vielä tietää tarkasti, mitä tulet tekemään.

Kirjoita käsin, sillä käsi on yhteydessä sydämeen. Unelmat asuvat sydämessä.

Laita kirjoituksesi talteen. Muista merkitä päivämäärä.

Kun luet tekstin myöhemmin uudestaan, huomaat ottaneesi monta askelta kohti unelmaasi.

Vain sen voimalla, että uskalsit unelmoida.

0 Comments

Aamusivujen voima

Alitajunnan voima aamusivuilla.

Otteita aivan ensimmäisistä kirjoituksista. Jo silloin alitajuisesti tiesin, mitä tulen vielä tekemään.

Kesti vain aika kauan, että se tieto ehti tietoisuuteen asti.

26.4.2017
Kerrankin sain nukuttua kunnolla ilman valvomista. Alkaa tulla epäilys että haihattelen taas ihan turhia juttuja jostain kirjoittamisesta ja luovasta elämästä, kun pitäisi vaan etsiä realistinen työpaikka. Tarvitsisin kunnon sparrausta ja kannustusta usein mutten edes uskalla kertoa näistä ajatuksista muille, ettei niitä lytättäisi haihatteluna. Enkä saa aloitettua kirjoittamista koskaan.

Multa hajoaa pää jos en saa omaa aikaa enkä sitten kuitenkaan osaa sitä ottaa itselleni. En keksi mitään ihanaa tekemistä, että olisi hyvä syy lähteä kotoa pois säännöllisesti.

Miten onkin niin vaikea miettiä ja keksiä asioita, joiden tekemisestä NAUTIN? Keksin miljoona asiaa, joita PITÄISI tehdä, mutta kivoja nautinnollisia asioita en niinkään.

28.4.2017
Ilmoittauduin djembekurssille. Apua!

Tosi iso kynnys aloittaa kirjoittaminen. Tuntuu ettei ole mitään sanottavaa tai en osaa kirjoittaa tarpeeksi hyvin. Jos saisin vapaasti valita, niin mitä kirjoittaisin?

Jaksaako aloittaa uutta blogia? Jos se olisi kuvaus kehityspolusta tällä matkalla, mikä tehtävä milloinkin kolahtaa. Tarvitseeko sitä tietoa jakaa? Voisi kyllä olla hyödyllinen muille samassa tilanteessa oleville.

30.4.2017
Voisi olla kiva maalata jotain.

2.5.2017
On vaikea erottaa toisistaan, mitä oikeasti haluaisin tehdä ja mitä pitäisi tehdä. Niin paljon sellaista, mitä pitäisi.

4.5.2017
Alkoi tehdä mieli piirtää mustalla ohutkärkisellä tussilla, joita näin kynälaatikossa.

6.5.2017
Hyvä ja pirteä mieli djembe-rumpukurssista! Miksen ole aiemmin tehnyt mitään vastaavaa? Elänyt vaan umpiossa tutuissa ympyröissä uskaltamatta kuunnella mielitekoja. Tai pelännyt liikaa uutta niin, etten ole rohjennut kokeilla.

23.5.2017
Oi katso kuinka lumoava kuu
Tuolta pilvien takaa paljastuu
Sillähän näkyy silmät ja suu
Pöllökin huhuilee huhuu
Tähtiä taivas on täpösen täynnä

Äh, haluaisin kirjoittaa, mutten keksi mitä kirjoittaisin.

Kas kuuletko käen kukkuvan?
Kurren korkealla koivussa kiikkuvan
Kraak kaikuu kaukana korvessa
Klonk kolahtaa kivi kaivossa

24.5.2017
Olipa paljon patoutunutta vihaa tai ärsytystä, kun nyt olo alkaa helpottaa. Taas oli kirja (Julia Cameron Tie luovuuteen) oikeassa, että opin lepäämään näillä sivuilla. Purkaantuu huonoja energioita, jotka saaneet minut lukkiutumaan.

0 Comments

Kirjoittaja

Uskallankohan kertoa tätä? Minulla on usein tunne, etten itse kirjoita tekstejäni.

Lauseet syntyvät sormieni näppäilemänä tietokoneen ruudulle, mutta sisältö tulee usein täysin ajattelematta.

Äänessä on enemmän alitajuntani, intuitioni, sisäinen ääneni tai korkeampi minäni, millä sitä voimaa haluaakaan kutsua.

Kirjoittamista aloittaessani en usein tiedä, mistä aion kirjoittaa.

Vaikka kirjoitan muille, taidan sittenkin kirjoittaa eniten itselleni.

Saan usein suurimmat oivallukset kirjoitettuani tekstin valmiiksi. Alitajuntani jakelee minulle ajatuksia pohdittavaksi.

Jälkikäteen en usein muista, mitä olen kirjoittanut.

Kun myöhemmin luen tekstejäni, ihmettelen, että minäkö nuo sanat olen saanut aikaan.

Vuosien ajan en saanut mitään kirjoitettua. On ihana tunne, että on löytynyt uudestaan kirjoittamisen vapaus.

Piti vain hiljentää mielestä järki, tarkastaja ja sisäinen kriitikko.

Piti luopua täydellisyyden tavoittelusta ja antaa mennä.

Piti alkaa kirjoittaa sydämestä eikä järjestä käsin.

0 Comments