Epätavallinen

Ihminen tottuu mihin tahansa.

Epätavallisestakin tulee arkea, kun se jatkuu riittävän pitkään.

Kun elää tavallista arkea, epätavallinen pelottaa.

Kun tottuu epätavalliseen arkeen, tavallinen pelottaa.

Useimmat luulevat etukäteen, etteivät selviäisi pahimmasta.

Jos pahin toteutuu, he huomaavat, että kaikesta selviää.

Tavalla tai toisella.

Selviämisessä auttaa se, että vaihtoehtoja ei ole.

Pahin tulee elämään yleensä yllättäen ja lupaa kysymättä.

On vain jaksettava.

Tunti, päivä tai viikko kerrallaan.

Päivistä tulee kuukausia, vuosia.

Arki on arkea epätavallisissakin olosuhteissa.

Kaikkeen tottuu, vaikka ei haluaisi.

Romahdus tulee usein vasta, kun palaa epätavallisesta takaisin tavalliseen.

Kun on aikaa ja tilaa romahtaa.

Vasta jälkeenpäin näkee, mistä kaikesta selvisi.

Joissain tilanteissa on myös olemassa vaihtoehtoja.

Tietää elävänsä epätavallista arkea ja samalla tietää, että voisi lähteä.

Maailma on täynnä vaihtoehtoja.

Ja kuitenkin pysyy paikallaan.

Kun on tottunut epätavalliseen, tavallinen pelottaa.

Epätavallisesta on tullut itselle tavallista.

Ja koko ajan mielessä toivoo, että uskaltaisi valita toisin.

0 Comments

Peilikuva

Toiset näkevät meissä usein enemmän kuin näemme itsessämme.

Olemme omissa silmissämme vajaita, toisille kokonaisempia.

Piilotamme itseltämme monet vahvuutemme.

Ne puolet, jotka loistavat meistä toisille, mutta joille itse olemme sokeita.

Heikkouksiin on helpompi keskittyä.

Tai elämme ympäristössä, missä vahvuutemme eivät pääse loistamaan.

Siksi tarvitsemme toisia peileiksi itsellemme.

Peilejä, jotka valaisevat meille ne puolet, joita emme itsessämme näe.

Kerta toisensa jälkeen minulle sanottiin, miten hyvin osaan sanoittaa asioita, tunteita ja kokemuksia.

Olin itse sille täysin sokea.

Tuskailin sanojen ja lauseiden kanssa kärsimykseen asti.

Vasta kun päästin irti sääntöjen maailmasta, sain vapauden luoda sanoilla.

Vasta kun annoin itselleni luvan kirjoittaa asioista, joista minulla on oikeasti sanottavaa, huomasin olevani sanoittaja.

Mitä puolia toiset ihailevat sinussa?

Puolia, joita et itse näe, mutta joista saat toistuvasti kehuja?

Entä jos liittäisit ne osaksi peilikuvaasi?

Antaisit niiden loistaa myös itsellesi.

0 Comments

Omanlainen

”Minä olen todella taitava”, sanoo kolmevuotias ja uskoo sanomaansa täydellisesti.

Sitten alamme vertailla.

Alamme tehdä asioita kuin muut.

Emme halua erottua muista.

Haluamme kuulua joukkoon.

Valitsemme samoja asioita, jotta pysymme joukon mukana.

Alamme piilottaa niitä puolia itsessämme, jotka erottavat meidät joukosta.

Erilaisuus on pahinta maailmassa. Noloa.

Saatamme löytää niin hyvän piilopaikan, ettemme enää itsekään löydä sitä.

Etsimme paikkaamme maailmassa ja sulaudumme massaan.

Aikuisena alamme kuoria samanlaisuutta yltämme.

Työpaikkaa ei löydä, jos on samanlainen kuin kaikki muut.

Pitää erottua joukosta.

Mitä aiemmin oivallamme, että erilaisuus on voimamme, voimme alkaa tehdä erilaisia valintoja. Omia valintoja.

Otamme tärkeimmät askeleet elämässä, kun teemme omia valintoja.

Vaikka ne poikkeaisivat siitä, mitä muut tekevät.

Tarkoituksensa löytää vain olemalla omanlainen.

Omanlaisena voi sanoa ”Minä olen todella taitava” ja uskoa sanomaansa täydellisesti.

0 Comments

Epävarmuus

Epävarmuudesta ja pelosta on helppo puhua sitten, kun ne ovat historiaa. Silloin niistä on sallittua puhua. ”Näin selvisin peloistani. Näin sinäkin voit selvitä.”

Kun elää keskellä epävarmuutta, se pitäisi piilottaa, kärsiä itsekseen ja tuoda näkyville vasta sitten, kun tilanne on ohi.

Onnistumisia korostavana aikana pitäisi olla selvinnyt jo voittajana ennen kuin avaa suunsa.

Toisaalta vaikenemalla ylläpitää hiljaisuuden viittaa, että asioista ei voi puhua sillä hetkellä, kun ne ovat totta. Illuusiota siitä, että kaikki menee hyvin ja tässä vain porskutetaan eteenpäin.

Samalla eristää itsensä muiden tuelta. Ei voi saada apua, jos ei myönnä tarvitsevansa apua.

Totuus voi muuttua, kun sen sanoo ääneen.

Pelko voi kadota pelkällä puheen voimalla, sanomisen hetkellä.

Mielessä pyörivät asiat kannattaa sanoa ääneen, ennen kuin niistä kasvaa mammutin kokoisia. Mitä kauemmin ne pitää piilossa itseltä tai muilta, ne syövät energiaa kaikelta muulta. Ne alkavat ottaa elämää valtaansa.

Yritän opettaa lapselleni, että huolien sanominen ääneen auttaa. Murheiden repun voi tyhjentää aikuisen kannettavaksi. Ja sitten herään itse keskellä yötä murehtimaan, koska olen pyöritellyt asioita koko päivän mielessäni sanomatta niistä kenellekään.

Ei tarvitse edes sanoa ääneen. Kirjoittaminenkin riittää. Kun saa mieltä painavat asiat paperille, mielen taakka kevenee. Tulee tilaa jollekin muulle.

Kerta toisensa jälkeen löydän itseni samasta tilanteesta. Mieleni vankina, kehoni vankina, tunteideni vankina. Olo on kamala niin kauan kuin piilotan tunteet itseltäni. Kun en hyväksy ja anna itseni tuntea niitä. Kieltäminen vain antaa voimaa sille, mitä yritän vastustaa.

Hyväksyminen on ainoa tie eteenpäin.

Joten annan itselleni luvan olla epävarma ja pelätä tuntematonta.

Pelottaa ja otan seuraavan askeleen.

0 Comments