Sata tekstiä

Mitä ajattelisit, jos sinulle annettaisiin tehtäväksi kirjoittaa sata blogitekstiä reilussa kolmessa kuukaudessa?

Saattaisi ahdistaa. Vähän tai paljon.

Aloitettuasi lasket vain mielessäsi, kuinka monta kirjoitusta on vielä jäljellä tavoitteeseen.

Mitä jos päättäisit kirjoittaa kerran päivässä?

Ajattelet vain yhtä päivää kerrallaan. Et mieti edessä olevaa matkaa.

Julkaiset kerran päivässä tekstin blogissasi.

Ensimmäisen kerran, kun tekee mieli jättää päivän kirjoitus väliin, kirjoittaisit silti. Vaikka vain pari riviä.

21 päivän päästä olet saanut kirjoittamisesta jo tavan.

Huomaat, ettei se niin vaikeaa olekaan.

Oikeastaan ihan nautinnollista.

Voit vapaasti päättää, mistä kirjoitat.

Kukaan ei määrittele, kuinka pitkä kirjoituksesi pitää olla.

Ei blogissa tarvitse olla kuviakaan.

Sadan päivän päästä olet saanut kirjoitettua aika hienon portfolion itsellesi.

Huomaat kirjoittamisen selkeyttävän ajatuksiasi.

Huomaat, että ideat eivät loppuneetkaan kesken. Niitä tulee koko ajan lisää. Enemmän kuin ehdit kirjoittaa.

Huomaat, miten kirjoittamisesi on kehittynyt.

Huomaat löytäneesi oman äänesi kirjoittamisessa.

Haluat jatkaa, koska et voi enää kuvitella elämää ilman kirjoittamista.

P.S. Tämä oli 118 blogikirjoitukseni.

P.P.S. Seth Godin sanoo, että ensimmäiset 1000 kirjoitusta ovat vaikeimmat. Itse sanoisin, että kolmen ensimmäisen viikon jälkeen helpottaa. Sadan jälkeen on jo ihan fiiliksissä, että pääsi lähes huomaamatta kolmenumeroiseen lukuun.

0 Comments

Kuukausi

Olen kirjoittanut blogiani kuukauden ajan. 29 kirjoitusta. Vain kahtena päivänä kirjoittaminen on jäänyt välistä.

Kuukaudessa ehtii muodostua uusi tapa. Kirjoitan yleensä illalla juuri ennen nukkumaanmenoa. Usein aloittaessani en tiedä, mistä aion kirjoitan. Joka kerta sanat tulevat. Aiheita tulee mieleen enemmän kuin ehdin kirjoittaa.

Olen jo nyt saanut enemmän kuin ajattelin, vaikka tiesin hyödyt etukäteen. Olinhan kuunnellut monesta haastattelusta Seth Godinin perusteluja, miksi kannattaa kirjoittaa joka päivä.

Blogi on minun oma mediani. Sisällön päätän minä. Se on vapauttava tunne.

Päätin kulkea vastavirtaan visuaalisessa maailmassamme ja tehdä blogin ilman kuvia. Jokaisella on mielikuvitus, jonka avulla voi kuvittaa tekstin.

Kirjoitan yleensä liikoja korjailematta. Kirjoitan suoraan sydämestäni. Välillä sisäinen tarkastaja yrittää huomauttaa, ettei noin voi sanoa, mutta useimmiten se on hiljaa.

Lukijoita on enemmän kuin oma äiti ja kaksi ystävääni, joiden tiedän lukevan blogiani päivittäin.

Paras palaute on kuulla, että jokin muuttui. Siihen varmaan jokainen kirjoittaja tähtää. Että jokin liikahtaa lukijassa. Sekin riittää, että kirjoittaessa moni asia minussa on muuttunut. Olen kirjoittanut oivalluksia, joita en tiennyt ajatelleeni.

Olen kuukaudessa saanut blogistani käyntikortin itselleni. Elämäni tärkein kirjoituskin on päässyt sitä kautta maailmalle.

0 Comments

Joka päivä

Olen kirjoittanut blogiin joka päivä 17 päivää peräkkäin. Ei enää montaa päivää jäljellä, jos 21 päivässä uudesta asiasta pitäisi muodostua tapa.

Olin asettanut tavoitteeksi kirjoittaa kerran viikossa. Salaa mielessäni lupasin kirjoittaa joka päivä. Jos Seth Godin kirjoittaa joka päivä, niin pystyn siihen minäkin. Tosin Sethillä on parinkymmenen vuoden etumatka.

Tärkein syy lupaukselleni on, että tiedän kirjoittamisen auttavan minua löytämään aina seuraavan askeleen. Yksi askel joka päivä, niin kuukauden päästä on päässyt jo aika pitkälle.

Aloitin tiistaina ja ensimmäisen haasteen kohtasin lauantai-iltana. Tosiaan, lauantait ja sunnuntait ovat olemassa. En ollut muistanut lupaustani tehdessä määritellä, kirjoitanko myös viikonloppuisin. Kirjoittaako Seth joka päivä vai ajastaako hän tekstejään viikonlopuiksi? No parempi kai vain kirjoittaa kuin repsahtaa heti ensimmäisellä viikolla.

Toinen haaste tuli iltaisin yhdeksän jälkeen, kun en ollut saanut kirjoitettua päivän aikana. Tai olin aloittanut, mutta teksti oli jäänyt kesken. Istuin koneen ääreen kirjoittamaan kymmenen maissa.

Huomasin pitäväni illalla hiljentymisestä ja ajatusten keskittämisestä. Olin ehkä ajatellut kirjoittaa yhdestä aiheesta, mutta näytölle ilmestyvät sanat liittyivätkin aivan toiseen asiaan.

Repsahtaminen kävi muutamana iltana mielessä, mutta suostuttelin itseni joka kerta kirjoittamaan. Jos Seth niin minäkin. Ja aina opin itsestäni jotain uutta.

Illalla aivot ovat vähän samassa tilassa kuin aamulla aamusivuja kirjoittaessa. Sanat tulevat aidompina kuin keskellä päivää. Lauseita ja sisältöä tarvitsee muokata vähemmän. Ehkä sisäinen kriitikko on jo nukkumassa ja antaa työskennellä rauhassa, kun ei väsymykseltään jaksa enää huudella kommenttejaan.

Tulin vahingossa kehittäneeksi uuden hiljentymisen rutiinin. Herättyäni kirjoitan aamusivuja ja piirrän,  iltaisin kirjoitan iltasivun blogiin. Mieli on aika paljon rauhallisempi kuin se olisi television ääressä sohvalla.

0 Comments