Vaiston varassa

Kuunteletko vaistoasi?

Teetkö päätöksiä vaiston varassa, vaikka et osaisi järjellä selittää valintojasi?

Uskallatko muuttaa mieltäsi vain luottaen vaistoosi?

On vain tunne, joka ohjaa suunnan.

Vaisto, intuitio, sydämen ääni.

Jos kuljet oikeaan suuntaan, kaikki sujuu vaivattomasti, melkein liian helposti.

Jos kuljet väärään suuntaan, tunne vahvistuu.

Laittaa kapuloita rattaisiin, tekee kaikesta vaikeampaa.

Yrittää saada sinut muuttamaan suuntaa.

Mitä pidempään välttelet vaistosi ääntä, sitä kovemmaksi se muuttuu.

Järjellä voit yrittää selittää asiat parhain päin.

Järjellä voit jatkaa matkaa ja suorittaa vaivalloisesti askeleita yksi kerrallaan eteenpäin.

Järjellä voit uskotella tunteen olevan kuvitelmaa.

Mutta tunne kertoo totuuden.

Kun seuraat vaistoasi, se hiljenee tyytyväisenä.

Kiittää sinua avaamalla oikean oven.

Näyttää tietä sinne, minne sinun on tarkoitus mennä.

0 Comments

Herkkyyden voima

Äitini kertoo, miten pienenä puolustin heikompaa isompia vastaan hiekkalaatikolla.

Olen aina kärsinyt epäoikeudenmukaisuudesta.

Tuntenut tuskaa toisten puolesta ja yrittänyt auttaa.

Nähnyt pintaa syvemmälle ja ollut heikomman puolella.

Sanonut ääneen asioita, joita kaikki ajattelevat, mutta joista kukaan muu ei uskalla puhua.

Saanut kokea nahoissani sen, että turvallisin ratkaisu olisi olla hiljaa ja antaa kärsimyksen jatkua.

Tunnistin herkkyyden lapsessani, mutten nähnyt sitä itsessäni.

Vasta viime kesänä sain lahjaksi tietoisuuden omasta herkkyydestäni.

Herkkyys yhdisti elämäni palaset punaisella langalla.

Se ei muuttanut mitään, mutta auttoi ymmärtämään kaiken.

Herkkyys selitti, miksi olin voinut niin pahoin kovassa maailmassa.

Voin tietoisesti rakentaa pehmeämpää maailmaa.

Herkkyyden tunnistaminen auttoi tekemään siitä taikavoimani, vahvuuden heikkouden sijasta.

Ilman herkkyyttä en näkisi niin kuin näen tai kirjoittaisi niin kuin kirjoitan.

Ilman herkkyyttä en tunnistaisi toisen haavoja ja voimaa.

Herkkyyden tiedostaminen auttaa minua suojelemaan itseäni.

Asettamaan rajat sille, mitä imen itseeni ulkopuolelta.

Valitsemaan seurani, ympäristöni ja tekemiseni herkkyyttä vaalien.

Ehkä olemmekin kaikki herkkiä.

Toisilla vain on kovempi kuori herkkyyden ympärillä.

0 Comments

Päästä irti

Elämme harhassa, että voisimme päästää irti vanhasta vain tahdonvoimalla.

Vaikka kuinka päätämme ja yritämme, epäonnistumme.

Pidämme kiinni ja haluaisimme päästää irti.

Syytämme itseämme mielen heikkoudesta.

Yritämme taas ja päädymme puristamaan entistä kovemmin.

Toiset näkevät, miten kiinni olemme vanhassa.

Ihmettelevät, miksi emme jo hellitä otettamme.

Tiedostamaton pitää meitä otteessaan.

Miten voisit päästää irti, jos et tiedä, mistä pidät kiinni?

Mielen rajoitukset eivät ole mielellä hallittavissa.

Ne ovat tiedostamattomina tunteina kehossa.

Piiloutuneena lihasjännitykseksi, alitajunnan uumeniin.

Lihakset ovat jännittyneet tapahtumista, jolloin emme ole saaneet turvallista huomiota.

Kun emme ole voineet tuntea vapaasti.

Niin kauan kuin vanha tunne on patoutuneena kehoon, se rajoittaa elämäämme.

Keholla on ollut syynsä suojella meitä.

Emme oikeastaan itse pidä kiinni vanhasta. Lihakset tekevät sen puolestamme.

Vasta kun ne saavat kaipaamansa huomiota, ne voivat hellittää.

Antaa tiedostamattoman tulla tietoisuuteen.

Päästää irti.

Aina ei ole kiinni tahdonvoimasta, että pidät kiinni vanhasta.

Vapaus voi löytyä kehon kautta.

Rosen-menetelmä ja yinjooga ovat antaneet minulle vapauden.

Mistä sinun kehosi voisi päästää irti?

0 Comments

Kiipeilijä

Haluat päästä korkealle huipulle.

Katsot alhaalta edessä olevaa matkaa ylös.

Pelko silmissäsi näet jyrkän kallioseinämän ja alhaalla terävät kivet, joihin voisit pudotessasi osua.

Toteat, ettet voi saavuttaa tavoitetta ilman kiipeilytaitoja.

Hankit varusteet, käyt kursseja ja luet kaikki aiheesta löytämäsi kirjat.

Hakeudut muiden kiipeilijöiden seuraan, treenaat ja valmistaudut henkisesti koitokseen.

Aikaa kuluu ja lopulta tunnet olevasi valmis.

Sinusta on tullut kiipeilijä.

Täydellisesti varustautuneena lähdet taivaltamaan kohti huippua.

Askel askeleelta huomaat, miten loivalta rinne tuntuu.

Odotat rinteen jyrkkenevän, jotta pääsisit käyttämään uusia taitojasi.

Tätä koitosta varten olet valmistautunut huolellisemmin kuin koskaan aikaisemmin.

Jatkat matkaa ja odotat jyrkän seinämän alkua.

Sitä ei tule missään vaiheessa.

Kävelet huipulle hädin tuskin hengästyneenä.

Perille päästyäsi näet portaat, joita pitkin ihmiset nousevat ylös.

Mäen toisella puolella huomaat kyltin hissille.

Pelko vääristää todellisuutta.

Pelko saa mäet näyttämään vuorilta.

Pelko saa meidät viivyttelemään ja valmistautumaan enemmän kuin on tarpeellista.

Pahimmassa tapauksessa pelko saa meidät perääntymään kokonaan.

Valmistautuminen ei kuitenkaan mennyt täysin hukkaan.

Olet valmis isompiin korkeuksiin.

Kunhan lähdet kiipeämään.

0 Comments

Minä autan

Milloin olet viimeksi pyytänyt apua?

Näyttänyt, ettet pärjää kaikessa yksin, omin voimin.

Antanut toisen kannatella, kun omat voimat eivät riitä.

Osaatko ottaa vastaan apua?

Vai pidätkö kyynärpäillä toiset loitolla?

Kyllä minä pärjään. Olen tottunut pärjäämään.

Autatko, kun sinulta pyydetään apua?

Vai opetatko pärjäämään yksin?

Huomaatko avunpyynnön, joka tarvitsee kuulla rivien välistä?

Apua on vaikeinta pyytää silloin, kun sitä tarvitsisi eniten.

Kannatteletko toista heikolla hetkellä?

Oletko läsnä silloinkin, kun et tiedä, mitä sanoa?

Vai käännätkö selkäsi, kun pelästyt heikkouden edessä?

Apua saanut ei koskaan unohda, keneltä sai apua ja kuka kääntyi pois.

Kannateltu osaa kannatella muita.

Hän muistaa, miltä tuntuu olla kannateltuna.

Milloin olet viimeksi auttanut pyytämättä?

Nähnyt toisen avun tarpeen ennen kuin hän on sitä itselleen myöntänyt.

Sanonut oikeat sanat oikealla hetkellä.

Minä autan.

0 Comments

Pelosta sekaisin

Olen erikoistunut viime aikoina tutkimaan pelkoa.

Perehtynyt aineistoon kädet savessa.

Kahlannut kaulaa myöten upottavassa suossa.

Lentohiekassa vajonnut syvemmälle pelkoon.

Täysin lamaantuneena, lihakset jännittyneenä, tietoisuus panttivankina.

Liskoaivot vallassa, Resistance rakentamassa muuria luovan virtauksen esteeksi ja kaikki egon keksimät versiot pelosta ovat piirittäneet minut lupaa kysymättä.

Ja tutkimuksen johtopäätös?

Keksittyä valhetta ihan kaikki.

Täyttä huijausta.

Menneisyyden silmänkääntötemppu.

Kun on kulkenut aidon pelon läpi, pitäisi osata erottaa nämä huijarit joukosta.

Pelko elää menneessä ja tulevassa, ei koskaan tässä hetkessä.

Niin kauan kuin olen tässä hetkessä, pelkoa ei ole.

Liike on ainoa lääke.

Tietoinen liike kohti sitä, mikä eniten pelotti.

Tekoja yksi kerrallaan.

Sydän tietää tien.

Mieli saa nyt luvan olla ihan hiljaa.

0 Comments

Innostus

Innostuminen voi olla pelottavaa, jos ei ole tuntenut innostusta vuosiin.

Luovuuden löytyminen voi olla pelottavaa, jos on pitkään ollut lukossa.

Flow-tilaan pääseminen voi olla pelottavaa, jos edellisestä kerrasta on niin kauan, ettei enää muista, miltä se tuntuu.

Unelma voi olla niin outo ilmestys, ettei sitä edes tunnista, jos on vuosia kulkenut ilman unelmia.

Oma harmaa olotila voi olla niin tuttu ja turvallinen, että pelottaa astua ilon ja valon puolelle.

Harmaudesta käsin katsottuna innostus, luovuus, flow ja unelmat ovat vaarallisia, koska useimmiten elämä on tuonut vain pettymyksiä, jos on liikaa innostunut.

Samalla ne hetkelliset hyvän olon tunteet ovat merkkejä siitä, että muutosta on tapahtumassa.

Muutos tulee hitaasti, hiljaa, vähän varkain.

Jossain vaiheessa huomaakin olevansa itse suurimpana esteenä innostumiselle.

Silloin kannattaa vain jatkaa.

Ajan kuluessa huomaa, että innostuksesta on tullut pysyvämpi olotila, josta käydään välillä harmauden puolella piipahtamassa.

Elämä ei tuokaan vain pettymyksiä.

Vaikka pettymyksiä tuleekin, on usko unelmiin vahvempi.

Pettymykset alkavatkin tarjota inspiraatiota luovuuteen.

Välillä jokaisen täytyy rypeä itsesäälissä, mutta enää se ei olekaan pysyvä olotila.

Anna itsellesi lupa innostua, edes vähän kerrallaan.

0 Comments

Maailman paras

Katsoin Netflixin sarjaa Salt Fat Acid Heat, jonka ensimmäisessä jaksossa tutustuttiin Italiassa paikallisiin raaka-aineisiin.

Kaikista ihmisistä paistoi ylpeys kotipaikasta, maaperästä, ruoasta ja tekemisestään.

Heille paikallinen on parasta koko muuhun maailmaan verrattuna.

Yhtä arvokasta paikallinen on meilläkin, mutta meiltä puuttuu historia ja taito olla ylpeitä siitä.

Emme juurikaan saa vaikutteita, miten olla arvokkaasti ylpeä siitä, mitä meillä on.

Opimme kyllä näkemään puutteita kaikesta.

Keksin lapsuuden kotiseutuni parhaaksi puoleksi, että pääsin sieltä pois, vaikka se ei olekaan koko totuus.

Kun joku kehuu suomalaista koulutusta, ensireaktiona tulee mieleen luetella, mikä kaikki vielä vaatii kehittämistä.

Vaikka Suomen tasa-arvoinen ja ilmainen koulutusjärjestelmä on luksusta lähes missä päin maailmaa tahansa ja opiskelijoille vielä maksetaan opiskelusta. Käsittämätöntä ulkomaalaiselle.

Meitä ei vakuuta edes se, miten hyvin pärjäämme kaikissa vertailuissa.

Olisiko aika opetella näkemään, mikä kaikki meillä on maailman parasta? Vaikkei absoluuttisesti edes olisikaan.

Italialainen ei odota muilta vahvistusta sille, että paikallinen oliiviöljy on maailman parasta. Se vain on.

Ylpeys ja arvostus ei sulje pois halua tai tarvetta kehittyä jatkuvasti.

Se lisääntyy, mihin kiinnittää huomiota.

Haluammeko lisätä puutteita vai vahvuuksia?

Samanlaista ylpeyttä voisi alkaa opetella tuntemaan myös omasta osaamisesta ja vahvuuksista.

Parasta koko maailmassa.

0 Comments

Varjon puolella

Ihmiset voi jakaa kahteen ryhmään sen mukaan, elävätkö he valon vai varjon puolella.

Valon puolella elävien on tärkeää löytää kaikesta positiivista.

Pimeät tunteet saattavat olla niin kiellettyjä, että ne on painettu täysin valolta piiloon.

Varjon puolella elävät varautuvat kaikkeen pahimman vaihtoehdon mukaan, murehtivat etukäteen, tässä hetkessä ja jälkikäteen.

Valoisat tunteet ovat tuntemattomampia, eivätkä ehkä koskaan pääse valaisemaan pimeyttä.

Kumpikin tapa elää johtaa kärsimykseen, koska itseltä kieltämämme tunteet hallitsevat tavalla tai toisella elämäämme.

Olen ollut niin tottunut kulkemaan varjoissa, että tämä viime aikojen valoisuus häikäisee silmiä.

Tunnen oloni niin kotoisaksi syvissä vesissä, että meinaan hakeutua varjon puolelle, vaikka sille ei enää olisikaan tarvetta.

Uuden vuoden tavoitteet löydän edelleen parhaiten miettimällä, mitkä asiat harmittaisivat vuoden lopussa, jos en niitä tekisi.

Valon puolella elänyt saattaisi miettiä tavoitteensa myönteisemmästä näkökulmasta.

Uskon, että aito positiivisuus löytyy vain kohtaamalla myös elämän pimeimmät nurkat.

Varjoissa kulkeneena tiedän tarkalleen, miltä tuntuu, kun ei ole unelmia.

Tiedän, miltä tuntuu epätoivo, piiloutuminen ja itsensä hylkääminen.

Tiedän myös, miten löytää tie valon puolelle.

Miten irrottaa epätoivosta, tulla näkyväksi ja valita ensin itsensä.

Tiedän, miten löytää kadottamansa unelmat.

Silmät tottuvat pimeään.

Silmät tottuvat valoon.

Tottuminen vaatii vain aikaa, mutta lopulta huomaa, ettei kummassakaan puolessa ole pelättävää.

Meidän on tarkoitus elää sekä valossa että varjoissa.

0 Comments

Pelkäämisen taito

Kuvittelitko, että pelkääminen loppuu joskus?

Minä olen tainnut joskus elää siinä harhakuvitelmassa.

Että pelko helpottaisi siinä vaiheessa, kun löydän tarkoitukseni ja alan elää itseni näköistä elämää.

Hah! Siitähän pelkääminen vasta saa uusia kierroksia.

Olen elämäni aikana pelännyt kaikenlaista.

Olen pelännyt, etten saa ystäviä. Sain.

Olen pelännyt, etten saa opiskelupaikkaa. Sain.

Olen pelännyt, etten löydä työpaikkaa. Löysin.

Olen pelännyt, etten pääse näkemään maailmaa. Pääsin.

Olen pelännyt, etten löydä puolisoa. Löysin.

Olen pelännyt, etten saa lapsia. Sain.

Olen pelännyt, etten osaa innostua mistään. Osasin.

Olen pelännyt, etten löydä kutsumustani. Löysin.

Tässä taitaa nyt olla selvä kaava.

Pelkoni ovat olleet täysin turhia.

Maailmaani oikeasti järisyttäneet asiat ovat tulleet täysin yllätyksenä kulman takaa.

En osannut pelätä niitä etukäteen ja selvisin silti.

Jos on selvinnyt lapsen syövästä niin sitä luulisi olevansa koko loppuelämän voittamaton.

Kaikki pelot ovat siihen verrattuna kärpäsen surinaa ja silti tuntuu välillä, että pelkokerroin elämässäni vain kasvaa.

Pelkokin tulee nykyään nopeammin tietoisuuteen, kun en enää patoa kaikkia tunteita kehooni.

Olen terveempi kuin aikoihin, kun tunteettomuuden sijasta elän tunteiden vuoristoradassa.

Mutta onhan tämä kuin eläisin uhmaikää ensimmäistä kertaa. Opettelen tunnistamaan, nimeämään ja ilmaisemaan tunteitani.

Tältä pelko siis tuntuu, kun en piilotakaan sitä alaselkääni.

Ei kannata odottaa pelkäämisen loppumista.

On vain opeteltava elämään sen kanssa. Tekemään pelosta huolimatta.

Pelollakin on onneksi tapana virrata ohi, jos antaa sen tulla ja mennä.

0 Comments